News detailed

Valinta Kakkosen lohkon parhaaksi motivoi Ramirezia

Alberto Ramirez Torres on tuttu näky Pohjois-Suomen kentiltä jo usean vuoden takaa. Viime kaudella Ramirez oli AC Kajaanin kantavia voimia ja hänet valittiin Kakkosen C-lohkon parhaaksi pelaajaksi JPY:n äänestyksessä.

Ramirez pelasi vahvan kauden kajaanilaisten riveissä viimeistellen 21 ottelussa 17 maalia. Samalla hän sijoittui lohkon maalipörssissä toiseksi. Meksikolaispelaaja oli sekä otettu että yllättynyt saamastaan huomionosoituksesta.

- Olen erittäin kiitollinen minua äänestäneille pelaajille ja se pistää minut työskentelemään entistä kovempaa, Ramirez kiittelee. 

AC Kajaani sijoittui lohkossaan kolmanneksi vain kolme pistettä nousukarsintapaikasta. AC Kajaanin kompastuskivenä toimi hidas lähtö kauteen, sillä joukkue hävisi kolme ensimmäistä otteluaan. Sen jälkeen kauden aikana tappioita tuli vain kaksi. 

- Aloitimme kauden kolmella tappiolla ja luulen, että se vähän hankaloitti asioita. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin ihan hyvä ja jäimme nousukarsinnoista kolmen pisteen päähän. 

30-vuotias Ramirez on tuttu pelaaja Suomen kentiltä. Hän pelasi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2009, kun hän pelasi kauden FC Interissä. Sen jälkeen hän pelasi myös kaksi kautta OPS:ssa vuosina 2012-13 ennen kuin palasi viime kaudeksi Suomeen.

- Olen aina pitänyt tästä maasta ja suomalainen jalkapallo kehittyy vuosi vuodelta. Sen lisäksi täällä on rauhallista asua ja viihdyn täällä ja olen onnellinen. 

AC Kajaani vietti Ykkösessä yhden kauden vuonna 2013 ja ensi kaudeksi joukkueella on tavoitteena nousta takaisin sarjaporrasta ylemmäs. 

- Haluan, että teemme asioita oikein heti kauden alusta lähtien. Aiomme työskennellä kovaa joka ottelussa, jotta saavutamme tavoitteemme nousta Ykköseen, myös ensi kaudella Kajaanissa jatkava Ramirez naulaa.