Join The Players Union! Register from here.
18.11.2020

Henkilökohtaisia etuja ja kollektiivista turvaa – Pelaajayhdistyksen jäsenyys on huippujalkapalloilijan etuoikeus

Nykymuotoinen Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys perustettiin vuonna 1992. Pelaajayhdistys julkaisee kesän 2020 aikana juttusarjan, jossa esitellään yhdistyksen eri merkkipaaluja menneiden vuosien varrelta aina tähän päivään asti. Jalkapallon Pelaajayhdistys esittelee juttusarjassa koko JPY:n syntyhistoriaa, kehitystä ja kansainvälistymistä sekä yhdistyksen avainhenkilöitä. Juttusarja nostaa lisäksi esiin yhdistykselle merkittäviä tapahtumia, saavutuksia sekä projekteja. Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen historiaa on koonnut ja kirjoittanut turkulainen historioitsija, filosofian maisteri Petri Lavonen, jonka tekemään tutkimustyöhön juttusarja pohjautuu.

Vuonna 2013 suomalaisia huippupelaajia muistutettiin siitä, Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys on kaikkien suomalaisten huippujalkapalloilijan oma edunvalvontajärjestö. Siltä pohjalta ei ollutkaan sattumaa, että jo noin 90 % huippupelaajista oli myös yhdistyksen jäseniä.

Jäseniksi kelpuutettiin kaikki silloisen Naisten liigan ja Ykkösen pelaajat sekä miesten puolella Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen pelaajat. Ja kun joukkoon lisättiin vielä ulkomailla pelanneet ammattilaiset, niin voitiin kokonaisuudessa puhua niistä suomalaisista huippupelaajista, joilla oli etuoikeutena liittyä Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseniksi.

Jäsenyyden aktivointi oli tehty äärimmäisen helpoksi yhdistyksen kotisivujen kautta. Yhdistyksen jäsenyys odotti vain salasanan ja muutaman napinpainalluksen päässä.

- Paras tapa vaikuttaa pelaajien ja pelin asemaan, tapahtuu aktiivisen järjestötoiminnan kautta. Asioiden edistämisen edellytyksenä on kuitenkin rakentava yhteistyö eri jalkapallotoimijoiden välillä, yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Tihinen kiteytti diplomaattisesti.

Pelaajayhdistyksen toiminta keskittyi siis pelaajien yleiseen edunvalvontaan sekä pelin kehittämiseen. Pelaajayhdistys kantoi kuitenkin huolta myös pelaajauran aikaisesta sekä jälkeisestä ajasta ja tarjosi erittäin monipuoleisia opintomahdollisuuksia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Lisäksi pelaajat saivat ihan henkilökohtaisia etuja eri yhteistyökumppaneiltaan.

Eräs perusasia on yhtenäinen pelaajasopimus. Pelaajayhdistys solmi vuonna 2004 yhtenäisen pelaajasopimuksen Veikkausliigaan ja kun suomalaiset huippuseurat ja -pelaajat määriteltiin, laajennettiin sopimusmalli myös muihin huippusarjoihin. Suomen Palloliiton liittohallitus hyväksyi vuonna 2012 pelaajasopimusmallin, josta tuli pakollinen kauden 2013 alusta alkaen.

- Hyvää seurajohtamiseen kuuluu, että pelaajien asiat ovat kunnossa ja he voivat keskittyä pelaamiseen. Tämä malli tuon kaikille yhtenäisen käytännön. Ennenhän käytäntö on ollut aika kirjava, FC Hämeenlinnan kunniapuheenjohtaja Arto Viljanen myönsi.

Pelaajayhdistys halusi muistuttaa myös siitä, että kaikki ei välttämättä aina mene kuin elokuvissa. Periaatteessa kuka tahansa pelaaja voi joutua ikävään yllättävään tilanteeseen. Eteen voi tulla tapaturma tai työantajan taloudelliset vaikeudet.

- Jokaisen pelaajan pitää varautua siihen, että kaikki ei mene aina kuin siellä elokuvissa. Autamme kaikkia jäseniämme erilaisissa pulmatilanteissa, joihin tarvitaan juridista asiantuntemusta ja ryhdymme tarvittaessa myös toimenpiteisiin. Usein ikävät tapaukset tulevat täytenä yllätyksenä, lainopillinen neuvonantaja Mika Palmgren muistutti.

Pelaajien perusasioihin kuuluu tietysti myös työllistyminen, eli seuran löytyminen. Pelaajayhdistys on auttanut pelaajia työpaikan etsinnässä kahdella merkittävällä tavalla.

Kansainvälinen Pelaajayhdistys, FIFPro, on järjestänyt sopimuksettomille pelaajille omia kansainvälisiä turnauksia ympäri maailmaa. Näiden turnausten funktiona on se, että pelaajat pääsevät näyttämään omia taitojaan mahdollisille uusille työnantajille. Suomi on tehnyt tiivistä yhteistyötä erityisesti Ruotsin, Norjan ja Irlannin kanssa, jolloin syntyi Oslossa useana vuonna pelattu FIFPro Winter Tournament.

Pelaajayhdistys pitää lisäksi kotisivuillaan omaa Pelaajapörssiä, jonne voi ilmoittautua kuka tahansa sopimukseton suomalaisen huippusarjan pelaaja. Pelaajapörssin tietoja välitetään koko ajan seurojen tietoon päivitettynä. Pelaajayhdistys onkin kehottanut kaikkia sopimuksettomia jäseniään liittymään Pelaajapörssiin silloin kuin oma pelaajasopimus on umpeutumassa.

- Pelaajapörssi on yksinkertainen ja selkeä työhakuilmoitus. Yhä useampi pelaaja on saanut työpaikan pelaajapörssin kautta. Palvelu on lisäksi ilmaista kaikki meidän jäsenille, hallituksen jäsen Pekka Sihvola vielä painotti.

Opintomahdollisuuksia tarjosivat muun muassa Jyväskylän avoin yliopisto, kansainvälinen FIFPro Academy, Markkinointi-instituutti sekä Suomen ja Eerikkilän urheiluopistot. Pelaajayhdistyksen slogan olikin ”Koulutusta kaikille”.

- Useille pelaajille verkko-opiskelu on se kätevin ja toimivin vaihtoehto. Verkko-opiskelu on todella joustavaa, mutta silti sitä saa tarvittaessa apua oppilaitokselta tai opiskelukavereilta. Lähtökohta on se, että silloin kun harjoittelu ja pelaaminen on kevyempää, silloin kannattaa keskittyä täysipainoisesti opiskeluihin, Pelaajayhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Tero Koskela opasti.

Suomen Urheilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiö tähyili myös huippu-uran aikaisen ja jälkeisen ajan perusturvaan. Vuonna 2002 perustettu säätiö edisti urheilijoiden koulutusta, ammattiin valmistumista, ammatissa kehittymistä sekä yleensäkin urheilijoiden sopeutumista huippu-uran jälkeiseen aikaan.

Säätiö myös hallinnoi tuloverolain mukaista urheilijarahastoa, jonka tarkoituksena on hallinnoida urheilusta saatuja tuloja aktiiviuran jälkeistä käyttöä varten.

- Tärkein tehtävämme on edistää urheilijoiden sopeutumista urheilu-uran jälkeen. Urheilija putoaa liian usein tyhjän päälle ja silloin on apu tarpeen. Haluamme tukea heidän kouluttautumistaan uuteen ammattiin. Hallinnoimme lisäksi urheilijarahastoa, joka mahdollistaa aktiiviuran aikaisten varojen sijoittamisen uran jälkeiselle ajalle, säätiön hallituksen jäsen Mika Rautio tiivisti.

Jalkapallon Pelaajayhdistys kuuluu myös muihin kattojärjestöihin, joiden kautta toimintaan tulee lisäturvaa. Vuonna 1965 perustettu Jalkapallon Kansainvälinen Pelaajayhdistys, FIFPro, ajaa globaalisti kaikkien huippujalkapalloilijoiden turvaa ja etuja maailmalla. 

Vuonna 2002 perustettu Suomen Huippu-urheilijoiden Unioni edustaa jalkapallon lisäksi muitakin urheilulajeja, kuten kori- ja pesäpalloa, jääkiekkoa ja yleisurheilua. Yhdistyksen tehtävänä on huippu-urheilijoiden yhteiskunnallisten, koulutuksellisten ja sosiaalisten etujen ajaminen.

- Huipputasolla urheilu on ammatti muiden ammattien joukossa. Olen erittäin tyytyväinen, että eri lajien huippu-urheilijat ovat löytäneet toisensa. Yhteistyössä meitä kaikkia yhdistävät asiat etenevät aina nopeammin, Suomen Huippu-urheilijoiden Unionin puheenjohtaja Jarmo Saarela alleviivasi.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen pitkäaikaisena tavoitteena myös oli, että kaikissa huippusarjoissa pelattaisiin yhtenäisellä pelipallolla. Veikkausliiga onkin tehnyt yhteistyötä vuodesta 2014 asti tanskalaisen Selectin kanssa. Muissa huippusarjoissa ja futsalin puolella aloitettiin brasilialaisen Penaltyn palloilla, mutta merkkikohtaiset kumppanit ovat sittemmin vaihtuneet.

- Yhtenäisellä pelipallolla on yllättävän suuri merkitys pelin kannalta. Erimerkkiset pallot käyttäytyvät hieman eri tavoin ja jopa pelissä voi mennä oma aikansa, että tottuu uuden pallon tavoille. Yhtenäinen sarjakohtainen pelipallo nostaa yleisellä tasolla koko pelin tasoa, FC Interin luottopelaaja Henri Lehtonen vahvisti.

Myös pelaajayhdistyksen vuosittaiset jäsentuotteet ja -edut ovat aina tietysti kiinnostaneet ja houkuttaneet pelaajia. Jäsentuotteista kovin juttu on ollut vuoden 2011 jäsentuote, kun kaikki jäsenet saivat uudet omat Niken pelikengät.

- Oli todella hieno fiilis hakea uunituoreet kengät postista. Olen pistänyt pelimatkoilla merkille, että paketit ovat löytäneet perille muuallekin, FC Hongan Anna Helenius naurahti.

- Tämä oli ihan mahtava etu, eikä tällainen ole tietenkään joka vuosi mahdollista. Tämä etu muistetaan vielä pitkään, se on ihan varma asia, hän jatkoi.

Pelaajayhdistyksen jäsenetuoperaatiolla oli myös kauaskatseisempaa poliittista merkitystä. Ihan suora seuraus oli nimittäin myös se, että pelaajat saivat jatkossa valita omat työvälineensä ihan itse. Vuoden 2011 tunnelmat olivat jo varsin optimistiset.

- Tänä vuonna on tapahtunut suuria muutoksia pelikenkäasian suhteen. Vapaus on lisääntynyt ja se on ihan oikein. Pelaajayhdistyksen jäsentuotteella oli iso merkitys tähän. Uskon, että jatkossa huomio on tärkeämmissäkin asioissa, kuin siinä, millä kenkämerkillä joku yksittäinen pelaaja pelaa, Inter-hyökkääjä Timo Furuholm julisti kaikkien pelaajien puolesta.

- Maailmalla on ollut vallalla jo vuosikausia sellainen malli, että pelaajat tekevät itse omat kenkäsopimuksensa. Oikeaan suuntaan täälläkin ollaan nyt menossa. Nämä ovat kuitenkin ne meidän tärkeimmät työvälineemme, naapuriseura TPS:ää edustanut Toni Kolehmainen puolestaan muistutti.

LUE AIKAISEMMAT OSAT:

OSA 1: Pelaajayhdistyksen alkujuuret johtavat 1970-luvun Tampereelle
OSA 2: Helsinkiläisten vuoro yrittää – 1990-luvun vaihteessa herättiin pysyvästi
OSA 3: Maajoukkuekolmikko aktiivisena – Pelaajayhdistys perustettiin virallisesti vuonna 1992
OSA 4: Tampereen vuoden 1994 kokous käännekohtana – Jakonen ja Koivistoinen uusina primus motoreina
OSA 5: Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja
OSA 6: Kohtalokkaita arvovalintoja – Urheilijat jäivät jälkeen muusta työelämän kehityksestä
OSA 7: Tärkeitä juridisia virstanpylväitä – Monet muutokset ovat syntyneet esimerkkitapausten kautta
OSA 8: Uudenlaisia ongelmatilanteita – Edunvalvontakentällä riittää edelleen runsaasti tehtävää
OSA 9: Pelin ja pelaajan puolella – Yhdistyksen toiminta vakiintui, monipuolistui ja kansainvälistyi
OSA 10: Koulutus kannattaa aina – Pelaajille on räätälöity useita eri tutkintomahdollisuuksia
OSA 11: Suomen Pelaajayhdistys liittyi kansainväliseen kattojärjestöön 2001
OSA 12: JPY:n verkostoituminen on tuottanut tulosta
OSA 13: Jalkapallo kuuluu kaikille!
OSA 14: Näytetään punaista korttia rasismille! – Pysyvä osa Pelaajayhdistyksen arvomaailmaa
OSA 15: JPY:n strategian 11 teesiä vuodelta 2007 – ”Ydin lähtee jäsenistämme”
OSA 16: Kohti urheilujohtamisen maailmaa – FIFPRO Online Academy on etäopiskelun edelläkävijä
OSA 17: Kun sopimuksettomien pelaajien turnaus työllisti kaikki – Oslon turnauksesta tuli monivuotinen traditio
OSA 18: Lasse Näsman Cupin pitkät perinteet – Legendaarinen pilkkukisa kuuluu Suomen jalkapallokesään
OSA 19: Visiotyö polkaistaan käyntiin – Kaikki huippusarjojen pelaajat jäseniksi vuoteen 2012 mennessä
OSA 20: Oman säätiön tuki ja turva – Turvallisesti kohti huippu-uran jälkeisiä haasteita
OSA 21: JPY tarttui ottelumanipulaatio-ongelmaan – Red Button leviää myös kansainvälisillä kentillä
OSA 22: Tapaturmaturva oli monille täysin vieras asia – Lainopillisen neuvonantajan Mika Palmgrenin ohjeet tulivat tarpeeseen
OSA 23: Yhteyshenkilöt suurena apuna sopeutumisessa – "Vinkkejä ja neuvoja"
OSA 24: Todellista glamouria ja tähtiloistetta – Suomalaisetkin mukaan äänestämään FIFPro World XI -tähdistö
OSA 25: Kentällä pitää olla kivaa! – Pelaajat veivät kouluihin kiusaamisen vastaista viestiä