Join The Players Union! Register from here.
16.11.2020

Milla Punsar Kansallisen Liigan Veikkauksen kuukauden pelaaja

FC Hongan Milla Punsar on äänestetty pelaajien toimesta Kansallisen liigan loka-marraskuun Veikkauksen kuukauden pelaajaksi.

Kansallisen Liigan Veikkauksen kuukauden pelaajan äänestävät aina pelaajat itse. 

23-vuotias Milla Punsar on pelannut FC Hongan kanssa ensin Naisten Liigaa ja nyt Kansallista liigaa vuodesta 2015. Kapteeni urakoi tänä vuonna 17 ottelussa ja teki viisi maalia. Niistä kolme syntyi loka-marraskuussa.

-Tämä on hieno tunnustus kanssapelaajilta. Arvostan sitä, että juuri pelaajat ovat tämän äänestäneet, Punsar iloitsee.

FC Honka sijoittui sarjassa viidenneksi. Tulos ei espoolaisia tyydytä, mutta kausi oli nousujohteinen.

- Pelaamisestamme puuttui kesällä rentous, silloin oli vaikea jakso. Pääsimme siitä yli ja se osoittaa mielestäni henkistä kasvua. Loppukaudesta olimme omalla tasollemma ja onnistuimme kääntämään useamman maalin tappioita voitoiksi. Oli iso asia, ettei kukaan panikoinut missään vaiheessa, vaan luotimme koko ajan omaan tekemiseemme. 

- Minun omat suoritukseni ovat menneet aika linjassa koko joukkueen kanssa. Onnistuin paremmin loppukaudesta, eli tarvitsin omaan tekemiseen koko joukkueen tuen.

Vuotta 2020 leimaa korona-pandemia. Kausi pääsi käyntiin myöhässä, joukkueet eivät saaneet aluksi harjoitella isoissa ryhmissä ja kauden aikanakin vaadittiin erityistoimenpiteitä.

- Viisi vaihtoa auttoi peleissä. Minusta näkyvin vaikutus tuli omatoimisesta harjoittelujaksosta. Kausi alkoi sen jälkeen hyvin pian. Mikään määrä intervallijuoksuja ei tuo pelikuntoa samanlailla kuin oikea pelaaminen. Se vaikutti alkukaudesta pelin tasoon ja ennen kaikkea palautumiseen. Loukkaantumisriski nousi ja se huoletti. En itse pelännyt sairastumista, Punsar toteaa.

Kansallisen liigan mestariksi kruunattiin Åland United. Muut mitalit veivät TiPS ja KuPS. Sarjataulukossa ennen Honkaa oli vielä viime kauden mestari HJK.

- Lopputulos oli oikeutettu, Åland ansaitsi tänä vuonna mestaruuden. Sarjan taso nousi mielestäni viime vuosista. Tiukkoja pelejä oli määrällisesti enemmän ja mestariehdokkaita oli useita.

- Sarjan kehityksessä kentän ulkopuolella riittää tekemistä, mutta olemme siinäkin oikealla tiellä. Yhteistyö Ruudun kanssa oli hieno asia ja Kansallinen liiga panosti selvästi enemmän markkinointiin ja sosiaalisenmedian näkyvyyteen. 

Punsar on pelannut naisten pääsarjassa jo kuusi kautta. Seura on koko tuon ajan ollut FC Honka.

- Honka on minulle kuin toinen koti. Meillä on todella hyvät puitteet, voimme treenata ammattimaisesti. Valmennus on hyvä ja tämä joukkue runkopelaajineen on ensi vuonna kasassa kolmatta kautta. Se varmasti näkyy tekemisessämme koko ajan enemmän.

- Honka on kehittynyt seuratasolla paljon. Olemme nyt Esportin alla ja se on askel kohti vielä ammattimaisempaa toimintaa. 

Punsar opiskelee yliopistossa suomen kieltä. Hän on käytännössä pro gradu -tutkielmaa vaille aineopettaja, joten tulevaisuuteen mahtuu erilaisia suunnitelmia.

- Tavoitteeni on kehittyä kokonaisvaltaisesti pelaajana, mutta etenen kausi kerrallaan. Haluan toisaalta saada jalkaa oven väliin työelämässä, mutta toisaalta haluan myös panostaa futikseen. Opiskelun olen saanut suht helposti yhdistettyä pelaamiseen.