Join The Players Union! Register from here.
11.10.2021

Oona Siren Kansallisen Liigan syyskuun pelaaja

Pelaajat ovat äänestäneet TiPS:n Oona Siren Kansallisen Liigan syyskuun pelaajaksi.

TiPS on pelannut vahvan yläloppusarjan voittaen kolme ottelua ja pelaten kerran tasan. Siren viimeisteli syyskuun kolmessa ottelussa neljä maalia. 

- Valinta tuli yllätyksenä, mutta tosi hyvä yllätys. Kausi oli meiltä kokonaisuudessaan hyvä. Talven ensimmäisiin peleihin verrattuna pystyimme kehittämään pelaamistamme tosi paljon, Siren toteaa. 

Myös Siren on löytänyt vahvan syysvireen. Hän on tehnyt tällä kaudella kahdeksan maalia, joista puolet tuli syyskuussa.

- Kauteni on ollut ihan OK. Välillä on ollut huonoja pelejäkin, mutta kiva että loppukaudella on pystynyt tekemään maaleja. 

TiPS pelasi hienon kauden. Sen tilille kertyi lopulta 18 voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Minä muun kautena tahansa TiPS juhlisi kauden päätteeksi mestaruutta, mutta tällä kertaa kultamitalit pujotetaan KuPS:n kaulaan. 

- Hopea oli oikeutettu mitali meille tänä vuonna. KuPS ansaitsi kyllä mestaruuden, Siren jakaa tunnustusta vastustajalle.

Sirenin ensi kauden suunnitelmat ovat vielä auki, mutta tulevaisuudessa veri vetää ulkomaille.

- Ensi kauden osalta ei ole vielä tietoa mitä tapahtuu. Minulla on pitkään ollut tavoitteena päästä ulkomaille pelaamaan, mutta ei minulla sen kanssa ole kiirettä, Suomen U23-maajoukkueeseen kuuluva Siren kertoo.