Join The Players Union! Register from here.
2.7.2019

Pelaajan arkea: Anna Koivunen kehittyy Naisten Liigassa

Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailujen tähdistöjoukkueeseen valittu ja viime vuonna Vuoden tyttöpelaajan palkinnon pokannut Anna Koivunen on tekemässä läpimurtoa Naisten Liigassa. Koivusen tavoitteet ovat kuitenkin korkeammalla kuin pelkästään Naisten Liigassa.

Koivunen siirtyi täksi kaudeksi TPS:sta HJK:n riveihin. Viime kaudella maalivahtilupaus pelasi kuusi ottelua Naisten Liigassa, mutta on tällä hetkellä sarjajohtajan ykkösvahti oltuaan tolppien välissä kaikissa HJK:n tämän kauden otteluissa. 17-vuotias Koivunen ei ole hätkähtänyt Naisten Liigaa, vaan ottanut haasteen ilolla vastaan.

– Olen kokenut, että hyppäys on sujunut hyvin. Odotin jo viime kaudella enemmän peliaikaa, mutta nyt sitä on tullut. On ollut helppo pelata hyvien joukkuekavereiden kanssa, Koivunen toteaa.

Vastuun myötä Koivunen on myös ottanut harppauksia eteenpäin kehityksessään.

– Olen päässyt tekemään sellaisia asioita kentällä joita olen halunnut ja sitä kautta olen pystynyt kehittymään pelaajana paremmin. Viime kaudella pelien välillä saattoi olla kuukausi, joten se oli vaikeampaa, mutta nyt pelaan joka viikko.

Muutto Turusta Helsinkiin ei myöskään hätkäyttänyt nuorta peluria.

– En ole kokenut sitä niin suurena muutoksena. Turusta on Helsinkiin vain parin tunnin matka eikä Turkukaan mikään pieni paikka ole. Tunsin täältä myös ihmisiä ja mielestäni olen mukautunut hyvin.

HJK on aloittanut kautensa vakuuttavasti. Se on voittanut 11 ensimmäisestä ottelustaan 10 eikä ole hävinnyt vielä kertaakaan.

– Ei voi olla kuin tyytyväinen. Olemme pystyneet parantamaan peliämme koko ajan. Meillä on vielä kuitenkin varaa parantaa. Emme ole vielä esittäneet parastamme, Koivunen antaa varoituksen muille seuroille.

Vaikka HJK:n eteneminen kaudella on ollut tulosten muodossa vakuuttavaa, niin helpolla pisteet eivät ole irronneet. Se on pystynyt kääntämään tiukkoja pelejä edukseen ja se on usein voittavan joukkueen merkki.

– Toivottavasti ei löydykään sellaista joukkuetta, joka meidät pysäyttää, mutta tässä on ollut tiukkoja pelejä ja erot ovat olleet pieniä. Meillä on ollut kärsivällisyyttä, malttia ja luottamusta omaan tekemiseemme ja se on palkittu. Emme luovuta missään vaiheessa ja tiedämme pystyvämme voittamaan taidoillamme ja hyvällä pelillä.

HJK on napannut jo yhden pokaalin tällä kaudella, kun se voitti Suomen Cupin finaalissa Åland Unitedin. Pokaalin nosto maistui Koivuselle.

– En ole koskaan voittanut mitään suurta edes junioreissa, joten oli hieno voittaa cup.

Nuoreksi pelaajaksi Koivunen on ehtinyt jo kokea enemmän kuin moni pelaaja. Hänet valittiin alle 17-vuotiaiden EM-kilpailujen parhaaksi maalivahdiksi ja auttoi joukkueen historiallisesti MM-kilpailuihin. Kansainväliset ottelut ovat omiaan auttamaan kehitysprosessissa.

– Niistä sai tosi paljon. Oli huikea pelata Euroopan ja maailman parhaita vastaan. Ne ovat hienoja kokemuksia ja tilaisuuksia näyttää mitä osaa. Ne antavat myös itseluottamusta seurajoukkueeseen ja omaan tekemiseen, kun huomaa ettei maailman huippu ole kaukana ja tietää tason missä mennään. Se tuo itsevarmuutta ja lisää ahneutta työntekoon.

Koivusella siintävätkin silmissä Naisten Liigaakin isommat pelikentät.

– Tulevaisuuden tavoitteena on ehdottomasti päästä ulkomaille ja naisten A-maajoukkueeseen.

Suomi on pystynyt tuottamaan kansainvälisen tason maalivahteja sekä miehissä että naisissa. Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, sillä Koivunen on raivaamassa tietä huipulle ja häntä vuoden vanhempi Katriina Talaslahti teki vastikään sopimuksen maailman eliitteihin kuuluvan Lyonin kanssa.

– Näen mahdollisuuteni nousta naisten maajoukkueeseen hyvinä. Meillä on hyviä maalivahteja nyt, mutta he alkavat olla suhteellisen iäkkäitä. Seuraavaksi on meidän nuorempien maalivahtien mahdollisuus nousta A-maajoukkueeseen, muistuttaa Koivunen.

Kuva: Jussi Eskola