Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
24.4.2017

Liikunnanohjauksen perustutkinto ammattiurheilijoille

Kesälajien urheilijoille suunnattu koulutus käynnistyy syyskuussa 2017. Joustava monimuotokoulutus koostuu lähiopintojaksoista Vierumäellä, etäopinnoista, oppimistehtävistä ja työssäoppimisjaksoista esimerkiksi omassa urheiluseurassasi.

Liikunnanohjauksen perustutkinto

Liikunnanohjauksen perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä. Koulutuksesta valmistuneen ammattinimike on liikuntaneuvoja. Opiskelu kestää koulutustaustasta riippuen 2-3 vuotta. Tutkinto antaa yleisen hakukelpoisuuden yliopisto- ja korkeakouluopintoihin.

Omat opintopolut kesä- ja talvilajeille

Kesä- ja talvilajien urheilijoille on omat monimuotoryhmänsä, joiden aikataulutus on suunniteltu lajien vuosirytmi huomioon ottaen. Koulutus on tarkoitettu vähintään peruskoulun oppimäärän suorittaneille tavoitteellisessa valmennuksessa oleville urheilijoille. Kesälajien koulutus soveltuu erityisesti mm. jalkapalloa, pesäpalloa, yleisurheilua, golfia, kamppailulajeja tai muita vastaavia lajeja ammattimaisesti harjoitteleville aikuisurheilijoille. Talvilajien koulutus soveltuu erityisesti mm. jääkiekon, hiihtolajien, koripallon ja lentopallon ammattimaisesti harjoitteleville aikuisurheilijoille.

Käytännönläheistä koulutusta

Koulutus antaa perustiedot valmennuksesta, terveyskasvatuksesta, yleisimmistä liikuntalajeista ja niiden ohjaamisesta. Opiskelija saa monipuoliset valmiudet erilaisiin liikunta- ja  vapaa-aika-alan ohjaustehtäviin sekä  itsenäisenä ammatinharjoittajana toimimiseen.

Opiskelu Vierumäellä

Opiskeluun kuuluvat reilun kahden kuukauden mittaiset lähiopetusjaksot  Vierumäellä. Lähijaksot toteutetaan valmentautumiseen sopivina ajankohtina. Opiskelu Vierumäellä on sisäoppilaitosmuotoista lähijaksojen osalta. Se sisältää maksuttoman majoituksen kahden hengen huoneissa sekä ateriat opiskelupäivinä. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää alueen monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Opiskeluohjelmaa voi osittain toteuttaa yksilöllisellä aikataululla, sillä opintoihin sisältyy paljon itseohjautuvaa työskentelyä. 

Etäopiskelu

Etäopiskelujaksot vaativat opiskelijalta oma-aloitteisuutta. Etäjaksojen aikana opiskelu on erilaisten oppimistehtävien sekä päättötyön tekemistä, työssä oppimista ja yhteisiä opintoja esimerkiksi aikuislukiossa.

Haku  monimuotokoulutukseen

Haku kesälajien urheilijoille suunnattuun koulutukseen päättyy 17.4.2017.

Hakukorttien pohjalta tehtävän esivalinnan perusteella hyväksytyt hakijat kutsutaan henkilökohtaisella kirjeellä varsinaiseen valintakokeeseen, joka järjestetään Vierumäellä perjantaina 5.5.2017.  Tarkempia tietoja valintakokeen sisällöstä ja maksuista annetaan kutsukirjeessä. Lopullisessa opiskelijavalinnassa painottuvat koulutodistusten ja valintakokeen ohella hakijan urheilumenestys sekä toiminta liikunta-alalla.

Lisätiedot hakemisesta tästä.