Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
22.2.2019

Marko Kolsi valmistui FIFPro Online Academysta - "Ehdottomasti hyötyä"

Marko Kolsi valmistui FIFPro Online Academysta syksyllä 2018. Haku koulutukseen on jälleen auki helmikuun loppuun asti.

FIFPro Online Academy on jalkapalloilijoille räätälöity urheilujohtamisen kandidaatin tutkinto-ohjelma. Opiskelut suoritetaan etänä verkko-opiskeluna tanskalaiseen yliopistoon (University College of Northern Denmark).

Kolsi aloitti opinnot syksyllä 2012 ja valmistui siitä kuuden vuoden päästä, viime syksynä.

- Opiskelu sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Opinnot venyivät jonkin verran peli- ja työkiireiden johdosta, mutta lopulta sain ne vietyä onnellisesti maaliin. Olen siitä erittäin ylpeä ja iloinen. Välillä opinnot vaativat suuriakin ponnistuksia, mutta ne olivat kyllä sen arvoisia, sillä kehityin paljon ja lopulta tutkinto on nyt myös suoritettuna, Kolsi kertoo.

Kolsi on töissä tällä hetkellä VJS:ssa. Hän toimii seurassa valmennuspäällikkönä sekä miesten Kakkoseen nousseen joukkueen managerina. Myös peliura jatkuu edelleen vantaalaisseurassa työn ohessa.

- Opinnoista on ollut ehdottomasti hyötyä. Opiskelu kehittää paljon myös ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Niitä tarvitaan päivittäin hektisessä seuratyössä. Toki alaan liittyvät teoriat, esimerkiksi markkinointiin, myyntiin, johtamiseen ja vaikkapa laskentaan ovat hyödyllisiä, Kolsi sanoo.

Kolsin antaa vahvan suosituksen FIFPro Online Academyn opinnoille.

- Suosittelisin henkilölle, joka on urheilujohtamisesta ja -markkinoinnista kiinnostunut ja jonka pelaaminen estää hakeutumasta fyysisesti johonkin yliopistoon. Myös henkilölle, joka pystyy itsenäiseen työskentelyyn ja joka pystyy luomaan omia aikatauluja luentojen kuuntelemiseen ja tehtävien suorittamiseen, Kolsi sanoo.

Haku FIFPro Online Academyyn on nyt käynnissä. Haku päättyy helmikuun lopussa.

Jos olet kiinnostunut opiskelemisesta FIFPro Online Academyssä, ota yhteys Markus Juholaan:
Markus Juhola
+358 50 596 0727
markus@jpy.fi