Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
2.1.2019

Tommi Kari pohtii tulevaisuuttaan: ”Opiskelu on ollut mielenkiintoista vastapainoa pelaamiselle”

JJK:ssa pitkään pelannut Tommi Kari opiskelee kauppatieteitä pelaamisen ohessa. Opiskelut ovat viemässä häntä pois JJK:sta.

JJK palasi Veikkausliigaan kauden 2016 päätteeksi, mutta visiitti jäi kauden mittaiseksi, kun se putosi suoraan Ykköseen ja tällä kaudella sen kohtaloksi tuli pudota myös Ykkösestä. Nousijajoukkueesta tällä kaudella oli jäljellä vain rippeitä, kun parin kauden aikana iso nippu avainpelaajia oli vaihtanut maisemaa. Seuralegenda Tommi Karin mukaan JJK:n eväät eivät yksinkertaisesti riittäneet säilymiseen liigassa tai Ykkösessä.

- Isoin syy oli varmasti budjetti, jolla ei ainakaan liigassa pärjännyt. Viime kaudella oli myös paljon muutoksia joukkueessa, kun ulkopuolelta tuli yksi uusi pelaaja ja 10 lähti pois. Nuoret pelaajat joutuivat kantamaan ehkä liian isoa vastuuta. Lisäksi, kun kokeneita pelaajia oli paljon loukkaantuneina, niin he eivät olleet tukemassa nuoria. Sen johdosta nuoret pelaajat joutuivat liian isoon rooliin liian aikaisin, Kari mietiskelee.

Oma roolinsa oli myös valmentajanvaihdoksella juuri kauden alla, kun pitkään joukkuetta luotsannut Juha Pasoja tarttui Ghanasta tulleeseen työtarjoukseen ja pikahälytyksellä joukkueen ohjat ottivat käsiinsä Janne Korhonen ja Mikko Manninen.

- Se oli kaikille tosi iso yllätys eikä siihen osannut varautua. Jannesta ja Manusta kuullaan varmasti vielä tulevaisuudessa ja he ovat hyviä valmentajia, mutta aikaa oli liian vähän ajaa heidän pelitapaa sisään ja jouduttiin tekemään liian paljon kompromisseja.

Ykkösen ja Veikkausliigan kuilu

Vaikka kahtena edelliskautena Ykkösen joukkue on nousukarsinnoissa päihittänyt liigajoukkueen, niin lähihistoriasta löytyy paljon esimerkkejä, että hyppy on ollut liian iso. Kaudella 2016 PK-35 Vantaan taru Veikkausliigassa jäi yhden kauden mittaiseksi ja samalla putoamisen myötä koko seura meni alta. Vuonna 2015 PK-35 Vantaalle liigakarsinnoissa hävinnyt FC KTP jatkoi matkaansa yhden Ykkösen kauden jälkeen suoraan Kakkoseen ennen kuin nousi viime kaudeksi takaisin. PS Kemi taisteli liigan häntäpäässä kolme kautta, kunnes putosi eikä pystynyt ottamaan paikkaa Ykkösessä, kun seura kärsii pahoista talousvaikeuksista. Viime vuonna Ykkösen voittaneen TPS:n liigavisiitti jäi yhden kauden mittaiseksi ja se hakee taas vauhtia Ykkösestä. Viime vuosien aikana ainoastaan Ilves ja SJK ovat pystyneet vakiinnuttamaan paikkansa liigassa ja Hongan kohdalla tilanne näyttää myös valoisalta.

- Onhan se iso hyppy. Peli muuttuu kovemmaksi eikä liigassa pärjää enää samoilla ominaisuuksilla kuin Ykkösessä. Liigassa ei voi olla heikkoa päivää, vaan koko ajan pitää pystyä huippusuoritukseen. Varsinkin sarjapaikastaan taistelevien joukkueiden pitää pystyä aina parhaimpaansa saadakseen pisteitä. Silloin nousukaudella Ykkösessä saattoi joskus riittää vähän huonompikin peli voittoon, mutta liigassa se ei onnistu, Kari vertailee sarjojen vaatimuksia.

Pelillisesti Ykkösen kärkijoukkueet voivat hyvänä päivänä haastaa liigajoukkueet, mutta kuilu on etenkin taloudellisessa mielessä edelleen iso. Mikäli talouspuoli ei ole vankalla pohjalla, voi nousu jopa tehdä hallaa joukkueen kassalle. Putoaminen Veikkausliigasta saattaa taas pistää koko seuran tulevaisuuden vaakalaudalle.

- Putoamisesta tulee paljon muutoksia, kun kuluja pitää karsia. Toimistolta vähennetään yleensä väkeä, tuloja ei tule samalla tavalla ja yleisömäärät ovat pienemmät. En kuitenkaan usko, että HIFK:lla tai KPV:lla on samaa ongelmaa ensi kaudella. KPV:lla on taloudellinen selkäranka Laitisen Matin ansiosta ja HIFK:lla on vahva oma brändi ja siellä on omistuspohjassa tapahtumassa muutoksia. Molemmat voivat vakiinnuttaa paikkansa liigassa.

Myös JJK:n yllä leijuu monta kysymysmerkkiä. Seura julkaisi kotisivuillaan kauden päätyttyä avoimen kirjeen, jossa se kertoi seuraa kohtaavista taloudellisista haasteista ja toivovansa seurayhteisöltä apua.

- Veikkaan, että JJK vetää nyt happea hetken. Joukkue on muuttunut viime vuosina paljon ja nyt varmasti tullaan peluuttamaan nuorempia entistä enemmän ja myös valmentaja on vaihtunut. JJK varmasti yrittää keskittyä säilymiseen ja saamaan taloutta taas kuntoon.

Opiskelua ja pelaamista

Karia ei myöskään tulla todennäköisesti näkemään JJK:n paidassa ensi kaudella.

- Kyllä se aika todennäköistä on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että oma elämä alkaa vakiintua pääkaupunkiseudulle.

Vaikka Karia ei välttämättä nähdä enää JJK-paidassa pelikentillä, on hän lupautunut vetämään joukkueen digitaalisen markkinoinnin ryhmää.

- Lupasin omien kiireideni ohella auttaa seuraa. En välttämättä pelaa JJK:ssa enää ensi kaudella pelaakaan, mutta se on minulle edelleen rakas.

Pelaamisen ohella Kari on opiskellut kandin paperit kauppakorkeakoulusta ja käy tällä hetkellä maisterin kursseja. Veri vetää kuitenkin edelleen pelikentille, mutta uran jatko riippuu myös muista seikoista.

- Opiskelu on ollut mielenkiintoista vastapainoa pelaamiselle. Minulla olisi vielä haluja pelata ja sen vuoksi olen harjoitellut kovaa, mutta jos se ei onnistu, niin sitten täytyy alkaa katsomaan mitä on tarjolla työelämässä. JJK ei pysty maksamaan pelaamisesta, joten opintojen ja mahdollisen osa-aikaisen työn yhtälö saattaa käydä liian raskaaksi, Kari avaa jatkosuunnitelmiaan.