Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
25.6.2018

Urheilijasta valmentajaksi -koulutus palloilulajien naisille

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Valmentaa kuin nainen -hanke on saanut jatkorahoituksen, mikä tarkoittaa, että hankkeen toimia jatketaan vuoden 2019 loppuun saakka. 

Valmentaa kuin nainen -hanke on syksystä 2013 lähtien luonut konkreettisia toimintatapoja, joiden avulla palloilulajeissa pyritään saamaan entiset naisurheilijat takaisin urheilun piiriin ja nykyiset pelaajat jatkamaan lajeissaan myös urheilu-uransa päättymisen jälkeen. Kolmas ja suunnitelmien mukaan viimeinen hankekausi kestää vuoden 2019 loppuun.  Hyväksi havaittuja toimia jatketaan ja lisäksi otetaan mukaan joitakin uusia toimia sekä uusia lajeja.

Yksi hankkeen toimista on Urheilijasta valmentajaksi -koulutus, joka alkaa marraskuussa 2018..

Urheilijasta valmentajaksi (URVA) -koulutus on syntynyt tarpeeseen auttaa uransa lopettaneita urheilijoita kouluttautumaan valmentajiksi. Marraskuussa 2018 alkava koulutus on suunnattu joukkuepalloilulajien maajoukkuetason ja kansallisen pääsarjatason naisurheilijoille. Koulutuksen toteuttavat yhdessä Suomen Valmentajat, Varalan Urheiluopisto ja Valmentaa kuin nainen -hanke. Lähijaksot järjestetään Varalassa. Lajeista hankkeessa ovat mukana jalkapallo, käsipallo, ringette, salibandy, jääkiekko, amerikkalainen jalkapallo, pesäpallo, koripallo, lentopallo, ultimate, rugby ja VAU:n alaiset vammaisurheilun palloilulajit. Koulutukseen voi myös osallistua muiden lajien urheilijat siinä tapauksessa, että vapaita paikkoja on jäljellä.

Valmentaa kuin nainen -hankkeen tavoitteena on lisätä naisvalmentajien määrää joukkuepalloilulajeissa ja tukea nykyisiä naisvalmentajia urallaan. Hankkeen URVA-koulutus kannustaa pelaajia jatkamaan urheilu-uraansa valmentajana. Yleisen koulutussisältöjen rinnalla nostetaan esille naisena valmentamisen näkökulmia.

Koulutuksen hinta on 980 €. Hinta sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin (mm. Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu -kirjan), sähköisen oppimisympäristön käytön koulutuksen ajan sekä majoituksen ja täysihoidon lähijaksoilla Varalan Urheiluopistolla. Valmentaa kuin nainen-hanke osallistuu hankelajien urheilijoiden koulutuskustannuksiin 400 €:lla, joten omavastuuosuudeksi joko osallistujan tai hänen taustatahonsa maksettavaksi jää 580 €.

Lisätiedot:
https://tapahtumat-coach-fi.pwire.fi/tapahtumat/urheilijasta-valmentajaksi-2017-2018/