Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
11.8.2020

”Tärkeää ajatella myös uran jälkeistä elämää”

Jalkapallon Pelaajayhdistys ja Aurator Varainhoito Oy ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2000 lähtien.

Jalkapallon Pelaajayhdistys haluaa tukea ja auttaa pelaajia myös talousasioissa. JPY:n vahva kumppani tässä on Aurator Varainhoito Oy.

- Tarjoamme ammattiurheilijoille muun muassa taloushallinnon eri palveluita ja yksilöllisiä varainhoitopalveluita, Aurator Varainhoito Oy:n Mikael Henriksson kertoo.

Henriksson korostaa, että urheilijat voivat olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

- Ei tarvitse olla maajoukkuepelaaja tai Bundesliigapelaaja, vaan jokaisen kohdalla voimme suunnitella ja toteuttaa asioita tapauskohtaisesti. Olemme osa Evli Pankkia, jonka kautta löytyy vaihtoehtoja myös esimerkiksi kuukausittaiseen säästämiseen, Henriksson korostaa.

- Haluamme tarjota asiantuntijan apua talousasioissa. Urheilijoille on tärkeää ajatella myös uran jälkeistä elämää ja suunnitella sitä myös taloudellisesti. 

Vuonna 2020 koronaepidemia on lisännyt taloudellista epävarmuutta eri aloilla.

- Jalkapallo on saanut tästä myös osansa. Epävarma tilanne voi johtaa siihen, että työpaikkojen määrä vähenee tai seurojen taloudellinen tilanne heikkenee. Siksi on tärkeää, että urheilija varautuisi tilanteeseen myös taloudellisesti, Henriksson painottaa.

Aurator Varainhoito Oy on toiminut vuosien varrella kymmenien ammattiurheilijoiden kanssa.

- Ulkomailla pelaavien kanssa olemme räätälöineet varainhoitopalveluita, esimerkiksi verotusasioita tai uran jälkeisen toimeentulon turvaamisen suunnittelua. Mutta korostan vielä, että toimimme myös kotimaassa pelaavien kanssa ja pystymme kaikille tapauskohtaisesti tarjoamaan varallisuuden hoitoon liittyviä palveluita, Henriksson sanoo.

Jalkapallon Pelaajayhdistys perusti vuonna 2002 Suomen urheilijoiden koulutus- ja ammatinedistämissäätiön. Aurator Varainhoito Oy hallinnoi Suomen urheilijoiden koulutus- ja ammatinedistämissäätiön rahastoa, jonka tarkoitus on turvata urheilijoille vakaa toimeentulo myös aktiiviuran jälkeen.

Lue lisää urheilijatulon rahastoinnista:
https://www.urheilijoidenrahasto.fi/

Lisätietoja:
Mikael.Henriksson@aurator.com / p. 044 3310324