Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
18.8.2017

”Kun pelaajat voivat hyvin, voi sarjan taso nousta”

FC Hongan maalivahti Paula Myllyoja nostaa esiin muutaman tärkeän pointin niin otteluohjelmasta, arkipeleistä ja Suomen Cupista.

Naisten Liiga alkoi kaudella 2017 18.3. Viimeinen kierros pelataan 7.10. Kaksinkertainen runkosarja päättyi heinäkuun lopussa.
 
- Ohjelma on ihan täysi farssi. Heinäkuun jälkeen tilanne on karkeasti se, että 2-3 joukkuetta pelailee elo-lokakuun ajan merkityksettömiä pelejä, Myllyoja toteaa.
 
Elokuussa Naisten Liigassa ei pelata yhtään peliä. Sarja on tauolla TU19 EM-kisojen takia, joihin Suomi ei lopulta selvinnytkään.
 
- Haluaisinkin nähdä, kun Veikkausliiga tai Damallsvenskan toimisi samoin. On totta, että Naisten Liigassa keski-ikä on matalampi kuin Veikkausliigassa, mutta kyse on myös arvovalinnoissa. Jos olisi ollut kauden alussa (joulu-tammikuu) tiedossa, että pelejä ei siirrellä junnumaaotteluiden tieltä, olisivat joukkueet voineet varautua ja rakentaa joukkuetta, jonka arki ei kaadu alle 20-vuotiaiden nuorten poissaoloihin, Myllyoja pohtii.
 
Elokuussa pelataan naisten Suomen Cupia, mutta siihenkin osallistui vain parikymmentä joukkuetta.
 
- Cupia pelataan kyllä. Tai siis ne kuusi Naisten Liigan joukkuetta pelaavat, jotka edes osallistuivat. Liigaa ei pelata, mutta cupia pelataan. Missä on cupin arvostus, respect?
 
Osa liigajoukkueista putosi cupista elokuussa alussa, kun ne kohtasivat toisensa. Yläloppusarja Naisten Liigassa jatkuu 2.9.
 
- 7.8-2.9. huilaa siis puolet liiga-joukkueista ja yrittää järjestää harjoitusotteluita parhaaseen futissesonkiaikaan. Katsojat odottelevat mahdollisesti pari kuukautta, että pelaako se suosikkijoukkue kotistadionillaan ollenkaan. Tämä on ihan Järjetöntä.
 
Arkipelit ovat myös yksi isoimmista asioista, joka herättää vastustusta pelaajien keskuudessa.
 
- Naisten Liiga on amatöörisarja. Pelaajat opiskelevat tai tekevät töitä pelaamisen ohessa. Liigassa on ehkä 10 ammattilaista ja joitain kymmeniä pelaajia, jotka saavat jotain korvausta pelaamisesta. FIFPron tutkimuksen mukaan 87% pelaajista joutuu lopettamaan liian aikaisin, onpa jännä juttu!
 
- Silti Palloliitto ja Naisten Liiga laittavat näitä arkipelejä ohjelmaan. Ne asettavat pelaajat tilanteisiin, jossa pitää valita työn tai opiskeluiden ja pelaamisen välillä.  Tämä on akateemisesti ja taloudellisesti erityisen haastavaa. Meillä Hongassa yhteenlasketut ansiomenetykset ovat yhtä arkipelipäivää kohti noin 1170 euroa, ja teemme arkireissun kauden aikana kaudella 2017 kolmesti, Myllyoja kertoo.
 
Honka matkustaa kauden aika kahdesti Åland Unitedin vieraaksi. Myllyojan mukaan pelipäiviä pitäisi miettiä tarkemmin.
 
- Otteluiden ajankohta ihmetyttää edelleen vahvasti, sunnuntai-iltana 18.30 ja 17.00. Lauantai olisi paras päivä näille peleille. Kyseisinä ajankohtina ei ole Veikkausliigan pelejä Ahvenanmaalla, joten se ei ole syynä sunnuntain peleihin. Kun peli on sunnuntaina, on paluu kotiin maanantaina laivalla 10.15. Osa menee siitä suoraan töihin ja osa joutuu luopumaan koko työpäivästä. Ihan sama juttu koskee yläloppusarjan pisintä vieraspeliämme Kuopioon. Peli on keskiviikkona ja lähtö sinne noin kello 12.00. Siinä taas venytään työpäivän ja rahapussin suhteen.
 
Naisten Liiga on nostanut tasoaan viime vuosien aikana ja sarja on entistä tasaisempi. Mestaruustaistelussa on mukana vielä neljä joukkuetta.  
 
- Totuus kuitenkin on, että tasomme ei ole vielä lähelläkään sitä, mitä sen pitäisi olla tai mitä se voisi olla, jos kattojärjestömme tekisi muutamat asiat edes hieman eritavalla, Myllyoja sanoo.
 
- Naisten Liigan tulee edustaa maamme huippua ja toiminnan tulee olla niin ammattimaista kuin amatöörisarjassa mahdollista. Silloin pelaajien hyvinvointi ja peli tulee edellä. Kun pelaajat voivat hyvin, voi sarjan taso nousta. Myös pelaajien pidempi ura mahdollistaa pelin tason nousua, eikä lopetuspäätös johtuisi ainakaan siitä, että kilpaurheilu ja työ on mahdotonta yhdistää järjettömien sarjaohjelmien takia. Valmentajat ja pelaajat tekevät jo valtavasti töitä arjen tason nostamiseksi. Nyt on liiton vuoro!

Kuva: Jussi Eskola