Pelaajalta Pelaajalle: Matias Rale vs. Ilari Äijälä

Jalkapallon Pelaajayhdistys julkaisee kauden 2024 aikana juttusarjan, jossa nuori pelaaja ja jo uransa lopettanut pelaaja vastailevat JPY:n ja toistensa kysymyksiin ja samalla pääsevät näin lähemmäksi toisiaan. Juttusarjassa paljastuu myös mahdollinen yhteys nuoren ja konkarin välillä. Syyskuun pelaajaparina on Matias Rale ja Ilari Äijälä.

Honka-kasvatti Kaunasissa

Matias Rale pelaa nykyään Liettuan pääsarjassa.

Matias Rale ehti esiintyä Hongan edustuksessa kolmen kauden ajan ja rikkoa 50 Veikkausliigaottelun rajan ennen pysäyttävää konkurssia. Uudeksi suunnaksi valikoitui liettualainen Kauno Zalgiris. Vasemman laitapakin tontilla viihtyvä Matias on myös edustanut Suomea poika- ja nuorisomaajoukkueissa. Veikkausliigassa Matias pääsi juhlimaan pronssia Hongan kanssa vuonna 2022.

Kerro vähän itsestäsi ja taustoistasi
Olen 23-vuotias laitapakki ja pelaan ammattilaisena Liettuan pääsarjassa, Kauno Zalgiriksessa. Olen Esport Hongan kasvatti ja pelasin pitkään Hongassa Veikkausliigaa ennen ulkomaille siirtymistäni.

Kerro missä olet tällä hetkellä ja mitä kuuluu?
Tällä hetkellä kuuluu oikein hyvää. Asun Kaunasissa, joka on opiskelijakaupunki ja opiskelijoiden paluu näkyy katukuvassa. Joukkueemme on hyvässä tilanteessa ja olemme pelanneet viime aikoina mallikkaasti. Tulostakin on tullut, ja meillä on vielä iso mahdollisuus voittaa Liettuan Cup, sillä olemme mukana välierissä. Sarjassa olemme kolmansia ja pelejä on vielä niin paljon jäljellä, että näen meillä olevan mahdollisuuksia nousta sarjataulukossa.

Mikä on urasi paras saavutus tai muisto?
En ole vielä voittanut paljon palkintoja, joten ehkä paras muisto on ensimmäisen ammattilaissopimuksen allekirjoittaminen Hongan kanssa. Se oli hieno hetki. Ensimmäinen Veikkausliiga-maali Hakaa vastaan on myös jäänyt hyvin mieleen. Kulman jälkitilanteessa Duarte Tammilehto sai pallon kuudentoista alueen nurkassa ja laittoi hyvän keskityksen takatolpalle, josta pääsin puskemaan pallon maaliin. Voitimme ottelun tuolla tekemälläni 2–1 maalilla.

Mikä on urasi pahin pettymys?
Ehdottomasti viime kauden Suomen Cupin tappio Ilvestä vastaan! Meillä oli kovat odotukset finaaliin lähdettäessä ja olimme varmaan hienoinen ennakkosuosikki. Ensimmäiset merkit seuran talousvaikeuksista alkoivat näkyä ennen finaaliottelua. Ajatuksena oli, että finaalin voittaminen voisi auttaa seuraa selviämään haastavasta taloudellisesta tilanteesta. Emme valitettavasti kuitenkaan onnistuneet voittamaan peliä, ja kaikki tietävät miten Hongalle lopulta kävi.

Matias Rale Hongan riveissä.

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
En ole oikein koskaan miettinyt pitkälle tulevaisuuteen. Pyrin joka kausi nauttimaan pelaamisesta ja joka päivä yritän tehdä parhaani harjoituksissa, jotta kehittyisin pelaajana ja mahdollisesti pääsisin vielä isompiin sarjoihin. En tiedä missä olen viiden vuoden päästä, mutta sen voin sanoa, että näin itseni varmasti parempana jalkapalloilija.

Mitä haluaisit tehdä jalkapallouran päätyttyä?
On paljon erilaisia ajatuksia ja olen luonnostellut listaakin mahdollisista vaihtoehdoista, mitä haluaisin tehdä uran jälkeen. Agenttina toimiminen voisi olla yksi mahdollisuus, yrittäjyys voisi kiinnostaa myös. Henkilökohtaisena valmentajana toimiminen on kiinnostava vaihtoehto. Normaali toimistotyökin on omalla tavallaan houkutteleva viikonloppuvapaiden ja säännöllisten lomien vuoksi.

Olet Ilari “Iltsu” Äijälän kanssa haastatteluparina, tunnetko Iltsua ja osaatko arvata mikä teitä yhdistää?
Tunnen Iltsun hyvin, olemme molemmat honkalaisia puolustajia ja tarkemmin sanottuna vasempia laitapuolustajia. Olin pari kertaa Hongan edustuksen mukana todella nuorena. Muistan, että Iltsu kohteli meitä nuoria pelaajia erittäin hyvin ja hän oli tavallaan meidän tuki ja turva niissä treeneissä. Iso arvostus ja kiitos Iltsulle, että otti nuoret niin hyvin toimintaan mukaan. Olen myös nuorempana ollut monta kertaa Tapiolassa katsomassa hänen pelejään. Parhaimpana muistan nousukarsintapelin Veikkausliiga-paikasta HIFKiä vastaan vuonna 2017. Olin Honkapäädyssä katsomassa peliä ja samaan päätyyn Ilari viimeisteli 1–0 maalin.

Juuri näin, tällä kertaa yhteys oli ehkä liiankin helppo. Iltsun kysymykset sinulle olivat: ”Millaista on ollut pelata ammattilaisena ulkomailla? Mikä on yllättänyt ja millainen vaatimustaso siellä on verrattuna Suomeen?” Liettualainen pukukoppikulttuuri kiinnostaa ehdottomasti: ”Ollaanko siellä frendejä esimerkiksi samasta pelipaikasta taistelevien pelaajien kesken?”
Ulkomailla pelaaminen on aina ollut unelmani maasta riippumatta, joten sen toteutuminen on minulle suuri ylpeyden aihe. Yllätyin, miten nopeasti tässä seurassa tehdään muutoksia, jos asiat eivät toimi. Tällä kaudella olen pelannut jo kolmen eri päävalmentajan alaisuudessa, vertailun vuoksi Hongassa pelasin kolmen vuoden aikana yhden päävalmentajan alaisuudessa. Vaatimustasosta voin todeta, että nykyinen päävalmentaja on hyvin vaativa fyysisen puolen osalta, ja joka päivä saa treenien jälkeen nojailla polviin. Sanoisin, että fysiikan osalta vaatimustaso on korkeampi kuin Suomessa, mutta taktisesti täällä on vapaampaa.

Pukukoppikulttuuri on hyvin samanlainen kuin Suomessa. Aluksi kopissa oli hiljaisempaa heikkojen tulosten takia, mutta ajan kuluessa ja hyvien tulosten seurauksena joukkue on hitsautunut hyvin yhteen. Vietämme toistemme kanssa paljon aikaa myös kentän ulkopuolella. Liettualaiset saattavat aluksi vaikuttaa etäisiltä, mutta vähän ajan kuluttua he lämpenevät, ihan kuin suomalaiset. Olen nähnyt todella vähän kinailua saman pelipaikan pelaajien välillä, mikä ei oikeastaan yllättänyt, sillä en Suomessakaan törmännyt tällaisiin tilanteisiin.

Mr. Fairplay - Ilari Äijälä

Ilari Äijälä on nykyisin Oikotiellä töissä.

Yli kaksisataa Veikkausliiga ottelua pelannut Iltsu muistetaan parhaiten Hongan vuosistaan. 245 ottelun herrasmiespelaajana tunnettu Ilari ei ikinä saanut Veikkausliigassa punaista korttia ja keltaisiakin kortteja kerääntyi vain 12. Se on käsittämättömän vähän puolustajalle. Hienon uransa aikana Iltsu onnistui voittamaan kaksi kertaa Suomen Cupin ja Veikkausliigassa mm. hopeaa ja pronssia. Iltsu sai myös tililleen yhden A-maaottelun.

Mitä kuuluu ja mitä teet nykyään?
Hyvää kuuluu ja toimin tällä hetkellä Oikotiellä Partner Managerina. Teen töitä erilaisten suomalaisten yritysten parissa ja teemme esimerkiksi erilaisia työnantajakuvan ratkaisuja. Meillä on myös vastuullisuusyhteisö, jossa olen yhtenä vetäjistä ja jonka kautta järjestämme tilaisuuksia ja webinaareja. Tiimityötä teen nykyäänkin ja sitä kerkesi harjoitella jalkapallouran aikana. Perhearki pyörii myös tiiviisti: esikoinen on 15- vuotias ja kaksoset 12-vuotiaita. Ehkä pahimmat ruuhkavuodet alkavat olla jo takanapäin. Kaksi lapsistani harrastaa jalkapalloa ja yksi yleisurheilua. Lasten harrastuksiin menee kuitenkin sen verran aikaa, ettei tarvitse miettiä, mitä tekee vapaa-ajalla. Yritän itsekin harrastaa jalkapalloa ja urheilua aina kun vain ehdin.

Mitä konkreettisia oppeja sait jalkapallouralta työelämään?
Hyvästä työmoraalista on ehdottomasti apua myös työelämässä. Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa, jos haluaa kehittyä, täysin sama pätee myös työelämässä. Olen aina pitänyt itseäni joukkuepelaajana ja minulle on tärkeää, että joukkue ja firma menestyvät. Ei ole ikinä ollut tarvetta nostaa itseään muiden edelle; tärkeämpää on, että joukkueessa ja työyhteisössä on hyvä ja turvallinen fiilis tehdä töitä. Puhumme töissä psykologisesta turvallisuudesta, joka on tärkeää työpaikalla ja ihan samalla tavalla myös pukukopeissa.

Oliko siirtymä jalkapallon parista ns. normaaliin työelämään vaikea?
Omassa tapauksessani siirtymä työelämään onnistui todella sujuvasti. Olin jo pelaamisen ohella tehnyt osa-aikaisesti töitä ja pikkuhiljaa työmäärä lisääntyi. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että tein kokoaikaisesti töitä, pelasin Ykkösessä Hongassa ja minulla oli kolme pientä lasta kotona. Lisäksi tein samalla vielä gradua. Silloin ajattelin, että jotain tästä kuvioista on jätettävä pois. Jalkapallouralle sain hienon lopetuksen, sillä sain olla sankarin roolissa viimeisessä kilpailullisessa ottelussa ja ratkaista Hongan Veikkausliigaan nousun vuonna 2017. Oli kiva saada lopettaa omilla ehdoilla, olin silloin 31-vuotias. Fyysisesti olin vielä erittäin hyvässä kunnossa, mutta aikataulut olisivat käyneet liian raskaaksi ja Veikkausliigan vaatimustaso olisi tuottanut lisäkuormitusta.

Oletko enää tekemisissä jalkapallon kanssa tai seuraatko pelejä aktiivisesti?
Jonkun verran tulee seurattua jalkapalloa, ja omien lasteni kautta olen tekemisissä lajin kanssa. Huippufutikseen ei enää ole ihan samanlaista kosketuspintaa, ja lopettamisen jälkeen oli ehkä jotenkin vaikeaakin katsoa pelejä. Kavereiden edesottamuksia tuli kuitenkin seurattua tiiviisti. Nykyään katselen lähinnä pelien huippuhetket ja en seuraa jalkapalloa todellakaan niin paljon, mitä peliuran aikana tuli katseltua. Pelailen nykyään futista harrasteporukassa nimeltä Kokemusvankkurit ja futsalia Mando Unitedissa. Molemmissa pelaa monia entisiä pelimiehiä kuten esim. Jukka Halme, Jani Bäckman, Jarno Parikka, Esa Terävä, Otto-Pekka Jurvainen, Jirijoonas Kanth, Jani Tanska ja Perparim Hetemaj. Hyvällä porukalla on aina kiva pelata futista tai futsalia.

Ilari Äijälä pelasi muun muassa MYPA:n riveissä.

Mikä on sinun paras muisto tai saavutus peliuralta?
Suomen Cupin olen voittanut pari kertaa, Veikkausliigasta löytyy hopeaa ja pronssia. Mestaruus jäi valitettavasti Veikkausliigasta uupumaan. Paras saavutus uralla on kuitenkin verkostot, joita on tullut uran aikana luotua ja ihmiset, joihin on saanut tutustua. Se on yksinkertaisesti vaan niin. Eikä pelkästään pelaajat, vaan myös valmentajat, fysiot, huoltajat ja fanit. On ehkä kliseistä sanoa, mutta tietynlaisen jalkapalloperheen uran aikana saa itselleen. Pelaajayhdistyksen hallituksessa ollessani pääsin myös tutustumaan moniin hienoihin ihmisiin. Hauskana nyanssina voin sanoa, että Dani Hatakka päätyi aikanaan kauttani Pelaajayhdistykseen.

Mikä on urasi kovin pettymys?
Ne olen pyrkinyt unohtamaan, hah. Kyllähän niitäkin uran varrella valitettavasti mahtui. Isoimmat loukkaantumiset onnistuin välttämään, mistä olen kiitollinen. Yksi traaginen peli oli MyPan kanssa Timisoaraa vastaan Eurooppa Leaguen karsinnoissa Romaniassa. Ensimmäisen pelin hävisimme kotona 1–2, mutta toisessa osaottelussa olimme erittäin vahvasti kiinni jatkopaikassa. Johdimme vieraissa 3–0 ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta niin vain menetimme johdon lisäajalla ja peli päättyi 3–3. Ensimmäinen puoliaika sujui hyvin ja kaikilla oli tunne, että menemme jatkoon tästä otteluparista. Ilma oli todella hiostava ja kenttä erittäin pehmeä ja märkä. 80 minuutin kohdalla minulla kramppasi molemmat takareidet, molemmat pohkeet ja jopa hauikset. En ole ikinä ollut niin väsynyt kuin siinä pelissä. Kaikki muutkin meidän pelaajamme olivat ihan puhki ja vastustaja tuli väkisin tasoihin. Lopussa Einari Kuritulla (terkut Eikalle) oli vielä erittäin hyvä sauma tehdä maali ja pelastaa ottelupari. Pukukopissa oli hiljaista miestä pelin jälkeen. Vastustaja meni jatkoon yhteismaalin 5–4 ja saivat seuraavalla kierroksella vastaansa Manchester Cityn.

Olet haastattelussa Matias Ralen parina ja osaatko arvata, mikä teitä yhdistää?
Opin tuntemaan Matiaksen, kun hän nousi nuorena poikana Hongan edustukseen. Matias on erittäin hyvin kasvatettu nuori mies ja hänellä oli todella kova työmoraali jo silloin. Matias on harvoja nuoria pelaajia, joille on joutunut sanomaan, että välillä kannattaa ottaa vähän rauhallisemmin. Hän saattoi joskus vetää lenkin ennen harjoituksia ja harjoitusten jälkeen tehdä vielä pitkiä fysiikkatreenejä. Piti välillä muistuttaa häntä, että kehitystä tulee myös palautumisen aikana. On ollut hieno nähdä, miten Matias on kehittynyt vuosien varrella ensiksi Veikkausliigan parhaimpien laitapuolustajien joukkoon ja saanut siirron sitten vielä ulkomaille. Varmasti jokaisen Veikkausliiga-pelaajan haave ja tavoite on päästä siirtymään jossain vaiheessa ulkomaille. Isot onnittelut Matiakselle tämän haaveen ja tavoitteen saavuttamisesta. Meitä yhdistää varmasti vasenjalkaisuus, sama pelipaikka ja Honka.

Kyllä, aivan oikein. Matiaksen kysymys sinulle oli: ”Missä vaiheessa Sampo Koskisen suunsoitto alkoi kyllästyttämään?”
Erittäin hyvä kysymys, varmaan ensimmäisestä yhteisestä harjoituksesta lähtien. Sampo on mahtava persoona ja tavallaan futiksen vanhaa koulukuntaa. Tullessani Honkaan vähän yli parikymppisenä, siellä oli voimissaan hyvin vahva, vanhat vastaan nuoret -asetelma. Se onneksi mureni pikkuhiljaa, mutta vanhan liiton tyylissä oli jotain hyvääkin. Erittäin kova vaatimustaso ja nuorille annettu suora palaute kasvatti luonnetta ja kehitti. Itse pääsin olemaan mukana murrosvaiheessa ja välimaastossa, kun kokeneempi kaarti oli lopettamassa. Oli kiva olla sitten mentoroimassa ja auttamassa nuorempia pelaajia, kuten Matiasta. Sampo teki aikamoisen muutoksen siirtyessään valmennukseen ja auttamaan erityisesti nuoria pelaajia. Sampo on todellinen Honka-ikoni, joka teki huikean uran Hongassa ensin pelaajana ja myöhemmin valmennuspuolella.

Mitä toivoisit omalta tulevaisuudeltasi?
Toivon, että paikat pysyisivät ehjinä ja pääsisin nauttimaan urheilemisesta ja sen katsomisesta. Hajotin polvesta tänä vuonna eturistisiteeni, joka on opettanut, että ehkä pitäisi pitää omasta kropasta parempaa huolta myös uran jälkeenkin. Ja tietysti toivon maailmaan valoa, rauhaa, ymmärrystä ja rakkautta, niitä ei koskaan ole maailmassa liikaa.