Kasvavat jäsenmäärät antavat meille voimaa ja uskottavuutta toimia yhteisten tavoitteidemme eteen, kirjoittaa JPY:n toiminnanjohtaja Panu Autio.
Suomalainen sarjafutiskausi on saatu viimeistä europlayoff-ottelua myöten päätökseen. Onnittelut kaikille mestareille, mitalisteille, sarjapaikan saaneille ja säilyttäneille sekä ylipäätään kaikille, jotka jaksoivat painaa duunia läpi kauden. Monilla alkaa nyt hyvin ansaittu vuosiloma. Toivottavasti saatte ladattua akkuja huolella, niin että jaksatte painaa taas hiileen, kun maailman pisin preseason alkaa. Toisaalta myös monta upeaa pelaajauraa on tullut päätökseen. JPY haluaa onnitella lämpimästi kaikkia uranasa päättäviä ja toivottaa menestystä uudelle uralle. Jos kaipaatte apua seuraavien siirtojen sparrauksessa, voitte olla rohkeasti yhteydessä ja kannattaa tutustua myös uuden Jalkapalloalumnit ry:n toimintaa.
Viime päivinä olemme saaneet lukea monia ikäviä uutisia suomalaiseen jalkapalloon liittyen. Jokaisen tulee saada tuntea olonsa turvalliseksi jalkapalloyhteisössä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Häirintätapauksissa jo pienikin teko on liikaa. Koko jalkapalloyhteisön tulee edesauttaa turvallisen ympäristön luomisessa - myös pelaajilla on tässä asiassa vastuunsa. Erityisen painava vastuu on kaikilla jonkinlaisessa valta-asemassa olevilla. Jalkapallon ilman häirintää kuuluu kaikille.
Seurojen talousvaikeudet ovat ikävän yleinen puheenaihe jälleen suomifutiksen syksyssä. Pelaajayhdistys on pelaajien tukena ja neuvoo pelaajia oikeudellisissa kysymyksissä sekä esimerkiksi palkkaturvaan liittyen. Pelaajien heikko asema työntekijöinä korostuu näissä tilanteissa monella tapaa. Urheilijoilla ei käytännössä ainoana ammattiryhmänä Suomessa ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Toivon mukaan lainsäädäntöön saadaan pian tältä osin pian muutoksia. Tämän eteen teemme töitä. Pelaajayhdistys toivoo myös seuroilta avointa ja rehellistä kommunikaatioita pelaajien suuntaan vaikeissakin tilanteissa.
Lyhyet usein kauden mittaiset sopimukset ovat tyypillisiä suomifutiksessa, joten tähän aikaan vuodesta moni kokoaa itsestään highlight-videoita sekä etsii joukkuetta ja neuvottelee seuraavasta sopimuksesta. Monilla teistä on myös agentti auttamassa tuossa prosessissa. Huomioittehan, että FIFA:n uudet agenttimääräykset tulivat voimaan Suomessa 1.10.2023. Uudistukset ovat paperilla pelaajien näkökulmasta hyviä. Aika näyttää sen, miten määräykset toimivat käytännössä. Jos olette edelleen ilman sopimusta ensi vuoden alussa. Teillä on mahdollisuus osallistua Pelaajapörssiin ja JPY:n sopimuksettomien joukkueen toimintaan, joka kootaan jälleen kasaan tammikuussa 2024.
Tulevina vuosina suomifutiksen sarjajärjestelmiä uudistetaan monella tapaa. Ykkösliiga tulee uutena sarjana Ykkösen ja Veikkausliigan väliin ensi vuonna. Kansallisen Liigan ja Naisten Ykkösen muodostamaan kokonaisuutta muokataan 2025 kaudelle 18 (8+10) joukkueen kokonaisuudeksi. Myös Veikkausliigan osalta käydään sarjajärjestelmäkeskustelua. JPY on olllut ja on mukana uudistusprosesseissa. Olemme pyrkineet tuomaan vahvasti pelaajien ääntä ja näkemyksiä mukaan uudistuksiin ja lähettäneet myös näihin liittyen kyselyitä teille - kiitokset kaikille aktiivisille vastaajille. Yhtenä monista työryhmän jäsenistä emme kuitenkaan pysty päättämään asioista yksin tai omaa veto-oikeutta, joten meidän on valittava viestimme tarkkaan. Tavoitteet näissä sarjauudistuksissa ovat hyvin perusteltuja, aika näyttä, miten hyvin ne toimivat käytännössä. Pelaajien hyvinvointi ja arjen laadun kokonaisvaltainen nostaminen sekä sopiva kokonaiskuorma ovat keskeisiä asioita meidän näkökulmasta.
Yhtenä tärkeänä suomifutiksen uudistuksena ensi vuodelle on tulossa lisenssivakuutusten korvausrajojen tuntuva nosto, mikä auttaa toivon mukaan monia loukkaantuvia pelaajia. Muistattehan muutenkin olla tarkkana vakuutusasioissa, kun teette uusia sopimuksia, ettei tule ikäviä ylltyksiä siinä vaiheessa, kun joku paikka pamahtaa pahasti rikki. Edelleen liian moni pelaaja joutuu maksamaan kuluja omasta pussistaan ikävien loukkaantumisten hoidon yhteydessä.
Futisvuosi ja europelit jatkuvat vielä HJK:n miehillä, mikä on hieno asia koko suomalaisen futiksen näkökulmasta. Toivotamme klubin pelaajille onnea ja menestystä näihin matseihin. Miesten jalkapallossa europeleistä maksettavat bonukset ovat tuntuvia ja niistä pelaajille kuuluu tietysti reilu osuus. Toivon mukaan jatkossa useampi joukkue ja pelaaja pääsee nauttimaan näistä euroherkuista.
Maajoukkueillakin pelit jatkuvat vielä tämän vuoden puolella. Maajoukkueiden menestys on yhteinen asiamme niin jalkapallossa kuin myös futsalissakin, jossa myös sarjakaudet on saatu potkittua parketeilla ja matoilla käyntiin. Futsal-Liigojen pelejä voi väijyä Ruutu+:n kautta ja hyödyntää näin JPY:n jäsentetua, jota saimme parannettua tälle vuodelle 12 kuukauden mittaiseksi. Laadukkaat jäsenedut ovat meille tärkeitä ja otamme mielellämme vastaan näihin liittyen palautetta ja ideoita.
Tänä vuonna JPY:n jäsenmäärä on ollut nousussa ja olemme ylittäneet jo kunnioitettavan 1500 jäsenen rajan. Kiitokset kaikille teille aktiivisuudesta. Jokainen jäsen on meille tärkeä ja yhdessä olemme vahvempia. Kasvavat jäsenmäärät antavat meille voimaa ja uskottavuutta toimia yhteisten tavoitteidemme eteen. Tavoitteisiin liittyen JPY:n uuden strategian työstäminen on aloitettu ja se on tarkoitus punoa kasaan ensi vuoden aikana. Hyvän strategian kannalta teidän pelaajien näkemykset ovat ensisijaisen tärkeitä, joten toivomme tottakai jäseniltämme aktiivisuutta myös tässä asiassa.
Päättyvällä strategiakaudella #ammattinajalkapallo sekä yleisemmin urheilijoiden työoikeudellisen ja sosioekonomisen aseman parantaminen ovat olleet pääteemana ja näiden parissa tullaan työtä myös jatkamaan. Koska kyse on usein kaikkia urheilijoita koskevasta lainsäädännöstä ja rakenteista, olemme tiivistäneet yhteistyötä muiden urheilijoita edustavien tahojen kanssa. Itsenäisten urheilijayhdistysten yhteenliittymä, alkuvuodesta 2023 perustettu Suomen Urheilijat ry, on hyvä konkreettinen esimerkki tästä. JPY on Suomen Urheilijat ry:n yksi neljästä jäsenjärjestöstä ja muita jäseniä ovat 50 vuotta täyttävä jääkiekkoilijoiden SJRY sekä tuoreet vuonna 2021 perustetut Yleisurheilijat ry ja Joukkueurheilijat ry (lentopallo, koripallo, salibandy, pesäpallo). Yhteistyössä on voimaa tässäkin asiassa.
Loppuun haluan vielä esittää lämpimät kiitokset erinomaisesta duunista JPY:n aktiivisille yhteyshenkilöille, joiden avulla olemme taas onnistuneet viestimään asioita ketterästi ja toteuttamaan äänestyksiä pelaajien verkostossa. Kauden parhaiden äänestysten perusteella jaettavat palkinnot pistetään jakoon Captain’s Ball -gaalassa joulukuun alussa. Iso kiitos myös JPY:n operatiiviselle tiimille Tervaniemen Akulle, Immosen Emmalle, Lahden Timille, Halstin Makelle, Palmgrenin Mikalle ja muille mukana hommia tekeville loistavasta duunista. Sekä tottakai meidän upealle hallituksellemme, joka viiden naisen ja viiden miehen voimin tekee päätöksiä koko yhteisön hyväksi.
Näin vuoden loppua kohden tultaessa voidaan taas todeta, että eteenpäin on menty – ja mentävä edelleen!
Panu Autio
Toiminnanjohtaja
Jalkapallon Pelaajayhdistys
Juttua muokattu 11.11, klo 11.30 liittyen suomalaisen jalkapallon viime päivien uutisointeihin.