2.10.2018

Futsal-Liiga käynnissä - "Europelit lisäbuusti"

Futsal-liiga pyörähti käyntiin viikonloppuna ja KaDy lähti kauteen ensimmäistä kertaa hallitsevana mestarina. KaDy pääsee lähtemään kauteen hyvistä lähtökohdista, sillä alla on jo saavutettu paikka Mestarien liigan Main Roundilla sekä Supercupin voitto.

KaDyn tähti Sergei Korsunovin mukaan joukkue on valmiina kauteen.

- Fiilikset ovat hyvät. Olemme treenanneet pari kuukautta ja toivottavasti kausi lähtee paremmin käyntiin kuin viime vuonna. Ehkä tällä hetkellä meillä on peli hieman valmiimpaa kuin muilla joukkueilla. Supercupin ottelussa huomasi, että olemme treenanneet muita enemmän, Korsunov alustaa kautta.

KaDy juhli viime keväänä historiansa ensimmäistä mestaruuttaan. Korsunov tiedostaa, että jyväskyläläisjoukkueella on tällä kaudella maalitaulu selässään.

- Totta kai kaikki joukkueet haluavat katsoa missä oma mittari menee. Katsotaan nyt miten homma lähtee pyörimään. Joukkue on vaihtunut aika paljon viime kaudesta ja se vie aikaa. Ei peli vielä valmista ole ja sitä pitää vielä hioa.

Hallitseva mestari on jälleen yksi suosikki kauteen lähdettäessä, mutta Korsunovin mukaan takaa löytyy nälkäisiä haastajia.

- Leijona on vahvistunut jälleen täksi kaudeksi ja siellä on ollut hyvä tekemisen meininki. Hosion paluu GFT:hen on heille hyvä asia ja Ilves on aina kova.

Futsal-liigan lisäksi KaDylla on edessään Mestarien liigan Main Roundin ottelut. Preliminary Roundilta joukkue eteni heittämällä jatkoon. KaDy kaatoi Preliminary Roundilla itävaltalaisen Wiener Neustadtin 4-1, norjalaisen Sandefjordin 2-0 ja andorralaisen Encampin 9-0.

- Siitä jäi hyvä fiilis. Prioriteetti oli mennä jatkoon, ja jos siinä emme olisi onnistuneet, niin se olisi ollut selvä epäonnistuminen. Meille tehtiin vain yksi maali ja sekin oli oma maali, joten vastustajat eivät onnistuneet tekemään meille kertaakaan maalia.

Main Roundilla vastus kovenee, kun KaDya vastaan asettuvat kroatialainen Novo Vrijeme Makarska, kazakstanilainen Aktobe sekä georgialainen TMC Tbilisi.

- Kroatian mestari on erittäin hyvä joukkue ja lisäksi heillä on kotiyleisö takanaan. Pääsemme näkemään hieman paikallista fanikulttuuria ja siellä on varmaan kauhea meteli. Se on myös mentaalisesti haaste, että pitää pystyä se kestämään. Kazakstanin joukkueessa taitaa olla muutama brassipelaaja. Lähdetään voittamaan peli kerrallaan. Meillä on pieniä takaiskuja, kun Jani Korpela on ensimmäisestä ottelusta sivussa pelikiellon takia ja Jukka Kytölä on Italiassa eikä ole mukanamme, Korsunov avaa lähtökohtia tulevaan turnaukseen.

Suomesta eurokentille pääsee ainoastaan mestari. Korsunovin mukaan europelit toimivat sekä hyvänä porkkanana että palkintona joukkueille.

- Europelit ovat jokaiselle sellainen lisäbuusti ja palkinto hyvin tehdystä työstä. Hyvä päivittäinen tekeminen toi mestaruuden ja jokaista sytyttää pääsy eurokentille.