Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
2.10.2024

Futsal-Liigat käyntiin - Ruutu+ näyttää kaikki pelit

Miesten ja naisten Futsal-Liigat käynnistyvät tulevana viikonloppuna. Ruutu+ näyttää tuttuun tapaan kaikki pelit suorina lähetyksinä.

"Suomesta on lähtenyt myös paljon pelaajia ulkomaille. Se voi tietenkin laskea tasoa, mutta kertoo myös siitä, että täällä tehdään oikein asioita ja täältä löytyy paljon hyviä pelaajia."


Justus Kunnas (vas.) palasi täksi kaudeksi Mad Max -paitaan. (Kuva: Jarno Mäkinen)

Yksi miesten Futsal-Liigan mielenkiintoisimmista joukkueista on Mad Max. Viime kaudella joukkue pelasi loistavan runkosarjan, mutta pudotuspelit päättyivät puolivälieriin. Nyt Mad Max on vahvistunut entisestään, kun joukkueeseen ovat liittyneet muun muassa Justus Kunnas, Jaakko Alasuutari ja Slobodan Tomic.

- Pre-season on mennyt tosi hyvin. Kovaa on treenattu ja on ollut hienoa nähdä, että kaikki on intoa täynnä kehittyä paremmaksi päivä päivältä, Kunnas kertoo.

- Meillä on hyvä nippu kasassa. Yhteinen päätavoite on voittaa mestaruus. Ei kai tätä muuten järkeä olisi pelata, Kunnas jatkaa pohdintaansa.

Kunnas pelasi ensimmäiset pelinsä Futsal-Liigassa kaudella 2015-2016, ja nimenomaan Mad Maxien riveissä. Seitsemän Mad Max -kauden jälkeen hän siirtyi Akaa Futsalin riveihin, jossa hän pelasi edelliset kaksi kautta. Nyt edessä on paluu valkeakoskelaisjoukkueen riveihin Futsal-Liigassa.

- Mad Maxin projekti vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Joukkue on saanut hyviä pelaajia ja mestaruus on tavoitteena, joten se totta kai aina kiinnostaa. Ja tietenkin kotipaikkakunnalle palaaminen on aina mukavaa, Kunnas sanoo.

Kunnas on ollut jo usean vuoden ajan myös futsalmaajoukkueen kantavia voimia. Hänellä onkin vahva näkemys, missä mennään kotimaisen Futsal-Liigan osalta nykypäivänä.

- Näiden yhdeksän vuoden aikana liiga on mennyt tosi paljon eteenpäin. Suomeen on myös tullut paljon tasokkaita ulkomaalaispelaajia, jotka tietenkin nostavat sitten yleistä tasoa. Ainakin kärkiseurojen tekeminen on ammattimaistunut paljon, vaikka ammattilaisia on vielä vähän.

- Suomesta on lähtenyt myös paljon pelaajia ulkomaille. Se voi tietenkin laskea tasoa, mutta kertoo myös siitä, että täällä tehdään oikein asioita ja täältä löytyy paljon hyviä pelaajia. Mutta sellaisessa isossa kuvassa sarja on mennyt kyllä isosti eteenpäin, Kunnas sanoo.

Mad Max lähtee hakemaan mestaruutta. Ketkä ovat Kunnaksen papereissa ne kovimmat haastajat?

- Joukkueissa on ollut paljon vaihtuvuutta, joten mielenkiinnolla odotan kauden alkua. Kemi ja Akaa ovat varmasti ne isoimmat suosikit, Kunnas toteaa.

Ruutu+ näyttää tuttuun tapaan tälläkin kaudella kaikki Futsa-Liigan pelit suorina lähetyksinä.

- Tämä on tosi hieno juttu, ja tulee todella paljon katsottua pelejä. Toki myös sillä silmällä, että näkee samalla vastustajien pelejä, Kunnas päättää.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäsenet voivat valita oman jäsenyytensä mukaan Ruutu+ -huipputarjouksen. Ruutu+ astuu voimaan, kun olet maksanut jäsenmaksusi.

Liity jäseneksi tai aktivoi jäsenyytesi täältä.

Ruutu+ näyttää tänäkin vuonna Veikkausliigan, Kansallisen Liigan, Ykkösliigan, Liigacupin, miesten Suomen Cupin sekä miesten ja naisten Futsal-Liigojen kaikki pelit suorina lähetyksinä.

AVAUSKIERROKSEN PELIT

Miesten Futsal-Liiga

Lauantai 5.10.
15.00 SoVo - TPK
15.00 KaDy - Vieska Futsal
16.00 Akaa Futsal - PJK
17.00 VehU - Riemu
18.00 FC Kemi - ToPV
19.00 GFT - Mad Max

Naisten Futsal-Liiga

Lauantai 5.10.
13.00 FC Seinäjoki - FC Nokia
13.00 HIFK FS - KaDy
13.00 Ilves FS - PU-62
13.00 RaiFu - GFT
16.00 Mad Max - FC Sport Vaasa
17.00 FC Halikko - EBK