Kalle Multanen on urallaan kokenut ikävän taistelun ammattiurheilijan vakuutusehdoista ja joutunut itse ns. maksumieheksi, että hän pystyi jatkamaan uraansa.
Kalle Multanen pelasi elämänsä kauden Veikkausliigassa vuonna 2022, viimeistellen 15 maalia ja antaen 6 maalisyöttä VPS:n riveissä. Multanen oli odottanut sinnikkäästi monta vuotta, että pääsee näyttämään osaamistaan Veikkausliigassa. Ykkösessä hänet tunnettiin jo takuuvarmana maalitykkinä. Kausi 2022 oli Kallelle ja nousijajoukkue VPS:lle menestyksekäs. Seuraavasta kaudesta oli lupa odottaa vielä enemmän.
Aina elämässä ja jalkapallossa asiat eivät kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Annetaan Multasen kertoa itse:
- Heti tammikuussa molempien jalkojen kantapääni alkoivat vaivata. Kipu paheni vähitellen ja harjoittelu sekä pelaaminen alkoivat vaikeutua koko ajan. Keväällä ennen pientä taukoa oli ajatuksena laittaa jalkoihin kortisonia ja toivoa sen helpottavan oireita. Tätä varten jaloista otettiin magneettikuvat. Löydös oli pysäyttävä: molemmissa kantapäissä todettiin olevan Haglundin kantapää.
- Yritin vielä taistella jalkojen kanssa ja kerkesin pelaamaan keväällä pari ensimmäistä Veikkausliiga-peliä. Peli täytyi kuitenkin viheltää poikki, koska kivut kasvoivat liian isoiksi eikä pelaamisesta tullut mitään. Sen jälkeen alkoi taistelu ja piinaava epätietoisuus. Kuka korvaa leikkauksen? Milloin pääsen leikkaukseen? Entä kuntoutuminen ja paraneminen? Epätietoisuus ja koko prosessin selvittäminen itse oli todella työlästä ja henkisesti kuluttavaa. Voin rehellisesti todeta prosessin olleen helvetin raskas.
- Kuuluin ammattiurheilijaturvan piirin, mutta koska kyseessä todettiin olevan rasitusvamma, vakuutus yhtiö pesi kätensä asiasta. Seura ei myöskään suostunut korvaamaan vammaa. Selvitin asiaa ja sain selville, että leikkaus tulisi maksamaan vähintään 7000e. Muitakin kuluja voisi vielä tulla riippuen siitä, mitä itse leikkauksessa jouduttaisiin tekemään. Leikkaava lääkäri kuuli tilanteestani ja ammattiurheilijataustastani. Hyvää hyvyyttään hän sai pudotettua leikkauksen hintaa lähemmäs 5000e. Se oli kuitenkin summa, jonka jouduin maksamaan itse, koska satuin loukkaantumaan omaa ammattia harjoittaessani. Tuntuu käsittämättömältä ja kohtuuttomalta, että joutuu itse maksamaan siitä, että saa vielä pelata. Ei missään muussakaan ammatissa joudu maksamaan leikkauksia itse. Veikkausliigassa palkat eivät ole kovin suuria, ja menetin käytännössä kahden kuukauden nettopalkan, koska joudun itse maksamaan leikkaukseni. Ilman lääkärin hyväsydämisyyttä kulut olisivat olleet vielä paljon suuremmat.
- Tämänhetkinen tilanne on kestämätön pelaajan näkökulmasta katsottuna ja siihen pitää saada muutos. Toinen vaihtoehto minulla olisi ollut odottaa pääsyä julkiselle puolelle, mutta siinä olisi kestänyt vähintään kaksi vuotta, että jalkani olisivat saatu hoidettua. Hauskana sattumana voi mainita, että hieman reilu vuosi leikkauksen jälkeen sain kutsun julkiselle puolelle konsultaatioon jalkojen tilasta. Olisin myös periaatteessa voinut olla loukkaantuneena ja jäädä nostamaan palkkaa seurasta kahden vuoden ajan, koska minulla oli sopimusta voimassa. Luonnollisesti kuitenkin halusin vielä pelata. Kuntoutusprosessiin sain tukea seuralta ja he maksoivat fysioterapiakäynnit. Tiedän myös muita pelaajia, jotka ovat joutuneet maksamaan omista pussista kentällä sattuneet vammat. En ole valitettavasti asian kanssa ainoa.
- Nyt jalat tuntuvat hyviltä ja terveystilanne on hyvä. Pelihalujakin on yhä jäljellä. Uskon kokemuksellani voivani auttaa joukkueita ja maalintekijöitä tarvitaan aina.
Multanen on voittanut urallaan kolme kertaa Ykkösen maalikuninkuuden. Lisäksi hän johtaa Ykkösen kaikkien aikojen maalipörssiä tekemällään 108 maalilla. Veikkausliigaa Multanen on pelannut 103 ottelua ja viimeistellyt 25 maalia. VPS:n kanssa Multanen pääsi juhlimaan Veikkausliiga pronssia 2023.