Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
1.7.2021

Peter Enckelman: Suunnitelma on hyvä olla olemassa

Peter Enckelman pelasi upean uran jalkapalloilijana, mutta hänelläkin oli omat haasteensa uran päättymisen jälkeen.


Peter Enckelman pelasi myös Suomen A-maajoukkueessa (Kuva: Juha Tamminen)

Enckelman lähti TPS:sta vuonna 1999 Aston Villaan. Tämän jälkeen hän edusti vielä Blackburnia, Cardiffia, St. Johnstonea sekä Heartsia. Ura päättyi 2013 IFK Mariehamnissa pelatun kauden jälkeen.

- Silloin nuorempana 25-vuotiaana vielä ajattelin, että pystyn hyvin pelaamaan maalivahtina vielä 40-vuotiaana. Polvet ei kuitenkaan olleet yhtä nuoria kuin pää. Viimeisellä kaudella oli yhden käden sormilla laskettuna ne päivät, jolloin oli fyysisesti hyvä olo, Enckelman kertaa uran päättymistä Elämän Pelikirja -Podcastissa.

Enckelman oli uran päättyessä monen muun urheilijan tapaan haastavassa tilanteessa, kun uran jälkeisestä elämästä ja työurasta ei ollut sen isompia suunnitelmia.

- En edes päättänyt, että ura päättyy, vaan siinä enemmänkin kävi vaan niin. Se oli sitten iso kysymysmerkki, että mitä nyt? Olin aikaisemmin käynyt FIFPRO:n tilaisuuksissa ja siellä huomasin, että tosi monella on haasteita tämän asian kanssa, kun siirtyy urheilijan elämästä muuhun elämään.

- Siinä tilanteessa on aika eksyksissä, mutta se on täysin normaalia. Yksin ei ole, eikä ole oikeita tai vääriä ratkaisuja, apua ja tukea varmasti saa. Itse tein myös sen virheen, että lukion jälkeen ei opiskelu kiinnostanut. Ei silloin edes ajatellut näitä asioita.

Enckelman korostaa, että jo uran aikana on hyvä tehdä suunnitelmia uran jälkeiseen elämään.

- Tämä asia on hyvä tiedostaa koko ajan, että se ura päättyy jossain vaiheessa. Eli sellainen suunnitelma on hyvä olla olemassa. Nykyään opiskelu on myös helpompaa, kun monet opinnot voi tehdä verkossa. Ja opiskella voi pelaamisen ohessa ja sitten huippuvuosina keskittyä siihen urheiluun pelkästään.

Enckelman on ollut DHL Expressillä töissä nyt seitsemän vuotta.

- Olin JPY:n mukana sopimuksettomien pelaajien turnauksessa Oslossa. Ennen turnausta olimme joukkueena vierailulla DHL:ssä. Siellä korostettiin sitä, että mitä joukkueurheilusta saa mukaan työelämään. Olin itse hieman myöhemmin DHL:n suuntaan yhteydessä ja siitä se sitten lähti.

- Jos en olisi itse ollut yhteydessä, en tiedä mitä tässä olisi tapahtunut. Eli myös itse pitää olla aktiivinen. Se on myös hyvä tiedostaa, että tänä päivänä katsotaan paljon enemmän tyyppiä kuin mitä papereissa lukee.  Pitää uskaltaa olla oma itsensä, ei voi esittää mitään. Suurin osa urheilijoista on mukavia tyyppejä, se vie pitkälle.

Enckelman vielä korostaa, että urheilu antaa paljon uran jälkeiseen työelämään.

- Tavoitteellisuus, määrätietoisuus, paineensietokyky ja kaikkien kanssa toimeen tuleminen. Näistä moni on sellainen asia, joita koulun penkiltä ei saa.

Kuuntele Elämän Pelikirja -Podcast tästä.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen Aku Tervaniemi auttaa ja tukea pelaajia kaksoisura-asioissa, eli työnhaussa, siviilityön löytämisessä ja opintoasioissa.

Ole rohkeasti yhteydessä:
Aku Tervaniemi
+358 40 049 6093
aku.tervaniemi(a)jpy.fi