Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
17.8.2022

30-vuotias Jalkapallon Pelaajayhdistys

Nykymuotoinen Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys perustettiin vuonna 1992, joten tänä vuonna JPY juhlii 30-vuotista taivaltaan.

Juhlavuoden kunniaksi JPY esittelee some-kanavillaan tärkeitä henkilöitä vuosien varrelta. Ensimmäisen vuorossa ollut pitkäaikainen toiminnanjohtaja Markus Juhola muistelee menneitä seuraavasti.

- Liityin yhdistykseen vuonna 1993 samalla, kun tavoitteena oli aktivoida liigapelaajat aktiivisesti mukaan. Samalla aloitin yhdistyksen hallituksessa ja aloitimme erittäin menestyksekkään yhteistyön meidän lakimiehemme Mika Palmgrenin kanssa.

- Vaikea nimetä yhtä tapahtumaa merkittävämmäksi, mutta luonnollisesti liittyminen kansainväliseen kattojärjestöön FIFPRO:hon vuonna 2001 ohjasi kehitystä koko 20 vuoden toiminnanjohtajan uran ajan.

Christina Forssell oli puolestaan ensimmäinen nainen JPY:n hallituksessa.

- Markus Juhola otti minuun yhteyttä ja kertoi, että he haluaisivat myös olla vahvemmin naispelaajien edustajina ja puolestapuhujina ja toivoivat lisää naisjäseniä yhdistykseen. Se oli minusta todella hieno homma ja kun hän pyysi minua mukaan hallitukseen ensimmäisenä naisjäsenenä, tuntui se merkittävältä saada viedä näitä asioita eteenpäin.

- Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa keskityttiin kylläkin Veikkausliigan pelaajien johdolla enemmänkin siihen, miten he saisivat neuvoteltua juhannuksen pelivapaaksi. Markuksella oli onneksi taito saada kaikkien pelaajayhdistyksen tahojen äänet esille, joten työskentely hallituksessa oli lopulta tosi mukavaa.

TUTUSTU JPY:N HISTORIAN MERKITTÄVIIN HENKILÖIHIN 

JPY Instagram
JPY Twitter
JPY Facebook