Jalkapallon Pelaajayhdistys julkaisee kauden 2024 aikana juttusarjan, jossa nuori pelaaja ja jo uransa lopettanut pelaaja vastailevat JPY:n ja toistensa kysymyksiin ja samalla pääsevät näin lähemmäksi toisiaan. Juttusarjassa paljastuu myös mahdollinen yhteys nuoren ja konkarin välillä. Lokakuun pelaajaparina on Tony Miettinen ja Pietari Holopainen.
Tony Miettinen KuPS:n riveissä. (Kuva Juha Tamminen)
KuPS:ssa läpimurtonsa tehnyt toppari Tony Miettinen sopeutui nuorena Suomen ankariin talviin ja löi itsensä läpi Suomen kentillä. KuPS:n paidassa hän on saavuttanut kaksi Veikkausliigan hopeaa. Nuorukainen kävi jo 2019 kokeilemassa Tanskalaisessa FC Nordsjælland:ssa kahden vuoden ajan ja on löytänyt nyt paikkansa Norjan pääsarjassa pelaavan Odds BK:n takalinjoilta. Miettinen piipahti lainalla AC Oulussa ennen siirtoaan Norjaan. Kokemusta löytyy myös nuorisomaajoukkueista, ja Miettinen on tällä hetkellä yksi Pikkuhuuhkajien tukipilareista.
Kerro vähän itsestäsi ja taustoistasi
Muutimme Keniasta perheen kanssa Suomeen ja Siilinjärvelle keväällä 2012. Siitä lähtien asuin Siilinjärvellä ja Kuopiossa vuoteen 2019 asti, jolloin lähdin kesän loppupuolella pelaamaan Tanskaan FC Nordsjællandiin. Jalkapallon pelaamisen aloitin virallisesti Siilijärven Palloseuran joukkueessa parin kuukauden sisällä siitä, kun olin saapunut Suomeen. Muistan, että silloin oli vielä todella kylmä ja Suomen olosuhteet tulivat yllätyksenä. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin lunta. Ensimmäiset pari vuotta oli haastavaa sopeutua kylmiin talviin ja uusiin olosuhteisiin. Parin vuoden jälkeen sopeutuminen helpottui, koska vuodenajan tulivat tutuiksi ja pitkään talveen osasi jo varautua. Jalkapalloa en ollut koskaan aikaisemmin pelannut joukkueessa ennen Suomeen tuloani. Keniassa pelasimme paljon sukulaisten ja kavereiden kanssa. Pelit saatiin aina käyntiin, vaikka aina ei ollut kunnollista palloa ja jouduimme käyttämään pallon korvikkeena, mitä vain, joka saatiin liikkeelle ja ei satuttanut jalkoja.
Koko kesän 2019 tanskalainen FC Nordsjælland oli kintereilläni ja kun olin juuri aloittamassa lukiota siirto viimein tapahtui. Olin todella innoissani siirrosta ja päädyin olemaan Tanskassa kaksi vuotta. Aika Tanskassa oli hieno kokemus ja sain nähdä mitä kansainvälinen vaatimustaso on jalkapallossa. Tanskan ajalta tarttui paljon oppia mukaan ja näin mitä vaatii, jos haluaa tehdä pitkän uran ulkomailla.
Kerro missä olet tällä hetkellä ja mitä kuuluu?
Tällä hetkellä olemme juuri Sveitsissä U21 maajoukkueen kanssa valmistautumassa EM-karsintapeliin isäntämaata vastaan. Pelaan seurajoukkuetasolla Norjassa. Minut ostettiin vuoden alussa KuPS:sta Norjalaiseen Odds BK:hon. Tähän asti kausi on ollut henkilökohtaisesti hyvä ja olen päässyt pelaamaan paljon. Tuntuu, että olen sopeutunut hyvin sarjaan ja norjalaiseen jalkapalloon. Joukkueena meillä ei ole valitettavasti mennyt hyvin, ja taistelemme tällä hetkellä sarjapaikasta. Kaikki on kuitenkin omissa käsissä ja pelejä on vielä paljon jäljellä.
Mikä on urasi paras saavutus tai muisto?
Paras muisto, joka tulee nopeasti mieleen, on C-15 ikäisten Suomen mestaruus KuPS:n kanssa. Tietenkin on ollut paljon muitakin hyviä pelejä ja voittoja, mutta tämä on erityisesti jäänyt mieleen.
Tony Miettinen on Pikkuhuuhkajien kantavia voisia. (Kuva: Juha Tamminen)
Mikä on urasi pahin pettymys?
Tähän asti isoin pettymys on viime vuoden viimeinen Veikkausliiga-peli HJK:ta vastaan. Se on jäänyt harmittamaan, ettemme voittaneet mestaruutta, vaikka olimme pelissä paljon parempia. Lähtökohdat otteluun olivat, että meidän olisi pitänyt voittaa HJK kolmella maalilla voittaaksemme mestaruuden. Painoimme koko ajan päälle ja saimme aikaisen 1–0 johtomaalin. Emme valitettavasti saaneet nopeaa toista maalia ja HJK pääsi tasoittamaan pelin. Teimme 2–1 johtomaalin liian myöhään, emmekä saaneet tehtyä enempää osumia. Tämä on jäänyt harmittamaan, koska siinä ottelussa meillä oli oikeasti mahdollisuus voittaa mestaruus.
Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Jalkapallossa tapahtuu paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja on vaikea tietää mihin urapolku johtaa. Haluaisin kuitenkin pelata jalkapalloa ulkomailla, se on varma asia. Haluan päästä Norjan liigasta eteenpäin vielä isompiin sarjoihin. En halua tyytyä Norjassa pelaamiseen ja tavoitteet ovat vielä korkeammalla.
Mitä haluaisit tehdä jalkapallouran päätyttyä?
Opiskelu on aina ollut iso osa elämääni ja olen yrittänyt löytää aikaa opiskelulle jalkapallokiireiden keskellä. Haluan opiskella jalkapallouran jälkeen, ja yliopisto-opiskelu kiinnostaa. En tiedä vielä tarkalleen mitä, mutta vaativammatkin kokonaisuudet kiinnostavat.
Olet Pietari Holopaisen kanssa haastatteluparina, tunnetko Pietaria ja osaatko arvata, mikä teitä yhdistää?
En valitettavasti tunne Pietaria.
Hän on myös kotoisin Kuopiosta ja pelasin pitkän uran KuPS:n takalinjoilla. Pietari lopetteli omaa peliuraansa juuri silloin kun olet muuttanut Suomeen. Pietarin terveisit sinulle olivat: “Vaikeita hetkiä tulee väistämättä uran aikana. Malta olla riittävän armollinen itseäsi kohtaan ja pyri siihen, että et luo omaa identiteettiään pelkästään urheilusuoritusten varaan. Se on vaarallinen tie ja nuorella pelaajalla helposti johtaa siihen, koska jalkapallo voi olla koko elämä. Olet aivan yhtä arvokas ihminen huolimatta siitä, onko alla hyvä tai huono peli.”
Pietari Holopainen pelasi Veikkausliigassa 169 ottelua. (Kuva: Juha Tamminen)
Kuopiolainen Pietari Holopainen (s. 1982) muistetaan peliuraltaan luotettavana ja tunnollisena puolustuspään pelaajana, joka kykeni myös maalintekoon. Hyvä esimerkki tästä on Veikkausliiga kauden 2009 alku, jollain hän osui Hakan paidassa kauden kolmessa ensimmäisessä pelissä putkeen ja johti jopa maalipörssiä. Hakan ohella Pietari muistetaan parhaiten kotikaupunkinsa KuPS:n riveistä. Pietari kerkesi edustamaan myös yhden kauden verran MP:tä Ykkösessä ennen siirtoaan Hakaan. Veikkausliigassa hän pelasi 169 ottelua ja viimeisteli puolustajalle kovan määrän 21 maalia. Hopeaa Pietari pääsi juhlimaan Hakan kanssa vuonna 2007 ja KuPS:n paidassa vuonna 2010. Hän lopetti uransa verrattain nuorena kauden 2012 jälkeen kolmikymppisenä ja päätti keskittyä täysillä työelämään finanssimaailmassa.
Mitä kuuluu ja mitä teet nykyään?
Kiitos, hyvää kuuluu. Viime aikoina on ollut hyvinkin vauhdikasta, sillä kolme vuotta sitten perustimme neljän yhtiökumppanin kanssa oman varainhoitoyhtiön, Ethos Capitalin. Sen parissa olen nyt työskennellyt. Sitä ennen olin kymmenkunta vuotta finanssialan hommissa, pääosin Danske Bankilla ja Nordealla. Minulla on myös 4- ja 7- vuotiaat lapset, joten lapsiperhearki ja intohimoinen työnteko hyvin pitkälti rytmittävät elämää.
Mitä konkreettisia oppeja sait jalkapallouralta työelämään?
Niitä on valtavan paljon ja tämä on hyvä kysymys, jota jalkapallouran jälkeen on tullut pohdiskeltua enemmänkin. Pitkäjänteisyys, määrätietoisuus, sinnikkyys ja jatkuva itsensä kehittäminen korostuvat erityisesti huippu-urheilussa, mutta ne auttavat valtavasti myös tavallisessa työelämässä. Urheilu-uralla tulee väkisinkin myös koettua isoja pettymyksiä. Näistä pettymyksistä on noustava nopeasti uudestaan jaloilleen, jos haluaa pärjätä, ja epäonnistuminen on hyvä opettaja. Tavoitteellinen tekeminen on myös luonnollista kilpaurheilussa; osataan määrittää tavoitteita, jotka ovat riittävän pitkäjänteisiä ja niitä uskalletaan lähteä tavoittelemaan rohkeasti. Näistä kaikista edellä mainituista asioista on erittäin paljon hyötyä ns. normaalissa työelämässä.
Oliko siirtymä jalkapallon parista ns. normaaliin työelämään vaikea?
Tavallaan siirtymä työelämään oli vaikea ja toisaalta taas ei. Iän puolesta olisi voinut olla vielä pelivuosia jäljellä, vaikka viimeisiin kahteen pelivuoteen mahtui myös harmillisen paljon loukkaantumisia ja hetken näytti siltä, että koko ura loppuu leikkausta vaatineeseen vammaan vuonna 2012. Ehdin kuitenkin kuntoutua ja pääsin aivan loppukaudesta kentille ja onnistuin tekemään pari tärkeää maalia, jotka edesauttoivat KuPS:n säilymistä Veikkausliigassa haastavan kauden päätteeksi. Loppukaudesta jäi hyvä fiilis ja sai lopettaa uran kentän puolella.
Aika pitkään mietin jatkoa ja ei ollut kaukana, että olisin pelannut vielä seuraavan kauden. Muistan hyvin lopettamispäätöksen syntyhetken. Juttelin pelikaverin Hynysen Antin kanssa ja puntaroin omia vaihtoehtoja ja fiiliksiä. Siinä sitten konkretisoitui, että nyt on oikea hetki lopettaa. Muistan myös, kun menin koppiin ilmoittamaan lopettamispäätöksestä. Joukkue ehkä odotti, että tulen ilmoittamaan jatkosopimuksesta, mutta ilmoitinkin urani olevan tässä. Kyllä siinä pala nousi kurkkuun, kun rupesin puhumaan. Palatessani kopista kotiin tunteet nousivat niin vahvasti pintaan, että tuli vuodatettua kyyneleitä.
Samalla olin todella onnellisessa asemassa, sillä olin kouluttautunut kauppatieteiden maisteriksi peliuran ohella ja minulla on hyvin nuoresta lähtien ollut vahva intohimo sijoittamista ja finanssialaa kohtaan. Ensiksi pörssiin ja kiinteistöpuolen sijoittaminen tuli hieman myöhemmin mukaan kuvioihin. Näin ollen pääsin jalkapallourani jälkeen tekemään asioita työkseni, joita olisin halunnut tehdä jatkossakin vapaa-ajalla, jos palkka olisi pitänyt hakea jostain muualta. Samalla lopettaminen oli kuitenkin kovempi paikka, kuin olisin itse nuorempana uskonut. Niitä ”kicksejä” joita futiksesta voi parhaimmillaan saada, kuten tärkeän maalin jälkeiset 10–15 sekuntia tai fiilis pukukopissa ratkaisevan voiton jälkeen, ei niitä tunteita saa oikein mistään muusta. Se oli omalla tavallaan todella vaikeaa jättää taakse.
Nykyään Holopainen pyörittää omaa varainhoitoyhtiötä.
Oletko enää tekemisissä jalkapallon kanssa tai seuraatko pelejä aktiivisesti?
Kyllä tulee jonkin verran vielä oltua jalkapallon kanssa tekemisissä. Entisenä KuPS:n pelaajana ja kapteenina tulee seurattua KuPS:n pelejä ja se on minulle yhä rakas seura. Olin paikan päällä, kun seura juuri varmisti historiallisen tuplamestaruuden. Toimin myös kolmosvalmentajana poikani junnufutisjoukkueessa. Pari viikkoa sitten olimme viimeksi junioriturnauksessa ja mietin päivän päätteeksi, miten nämä hetket ovat erittäin hyvää vastapainoa työelämälle. On hienoa nähdä kuinka innostuneet nuoret painavat menemään täysillä ja kehittyvät huimaa vauhtia. Omat pelihommat ovat kyllä jääneet omien lasten kanssa pelailuun. Enemmän olen pelannut tennistä ja padelia, niissä voi vielä kehittyä ja se koukuttaa.
Mikä on sinun paras muisto tai saavutus peliuralta?
Paljon on hienoja muistoja, mutta jos yksi täytyy nostaa esiin, niin sanoisin että KuPS:n 2010 kauden päätteeksi voitettu Veikkausliigan hopea. Tulin kyseiselle kaudelle takaisin Hakasta ja sain kunnian toimia kasvattajajoukkueen kapteenina. KuPS oli siihen aikaan ollut ns. hissijoukkue 90-luvun alkupuolelta lähtien, joten olin itse nähnyt nuorena KuPS:n vaikean ajanjakson, jossa käytiin jopa kakkosdivarissa saakka. Ennen 2010 kauden alkua meitä ennustettiin kausiennakoissa viimeiseksi Veikkausliigassa. Vaikka hävisimme ensimmäisen pelin kotona HJK:lle 0–5, niin nousimme sieltä ja voittoja alkoi tulla. Lopulta lähes koko kausi meni sellaisessa flow-tilassa. Pelasin sillä kaudella jokaisen minuutin sarjassa ja tein vielä päälle 7 maalia. Sillä kaudella lähes kaikki onnistui ja lopulta jäimme mestari HJK:sta vain 4 pistettä. Se kausi ja toinen sija tuntui meille mestaruudelta ja muistan ikuisesti kauden viimeisen pelin Maarianhaminassa, jonne oli saapunut paljon meidän fanejamme kannustamaan. Edellisestä KuPS:n mitalista oli kulunut jo 31 vuotta. Saavutus oli minulle henkilökohtaisesti todella iso asia ja sitä se oli myös koko kaupungille ja seuralle.
Samalla hienoimpia yksittäisiä hetkiä, joita on yhä joskus mukava muistella, oli tehdä maali hyvän ystävän Antti Hynysen antamasta kulmapotkusta. Olimme harjoitelleet sitä paljon treenikentällä ja kun se onnistui täydellisesti pelissä, oli mahtavaa päästä juhlimaan maalia Hynyn ja muiden pelikavereiden kanssa.
Mikä on urasi kovin pettymys?
Olen kertonut omille lapsillenikin, että on tärkeää kokea myös epäonnistumisia ja urheilun kautta pääsee kokemaan äärimmäisiä tunteita. Omalle urallenikin on sattunut paljon pettymyksiä, joista ehkä suurimmat olivat uran viimeisimpinä vuosina koetut Suomen Cup finaaleiden tappiot. Varsikin vuoden 2011 finaalitappio HJK:lle, jossa Jari Litmanen upotti meidät jatkoajalla upealla volley-maalillaan. Muistan myös vuoden 2011 europeleistä Gaz Metan otteluparin. Voitimme romanialaiset upeasti ensin kotona 1–0 ja vieraskentällä meillä oli kaikki saumat mennä jatkoon. 0–0 tilanteessa nigerialainen hyökkääjämme Olajide Williams kaadettiin surutta takaapäin läpiajossa ja tuomarilta jäi antamatta selvä punainen kortti. Lopulta romanialaiset onnistuivat tekemään kaksi maalia ja kääntämään otteluparin itselleen. Toinen heidän maaleistaan syntyi kulmapotkutilanteesta, jossa pallo pomppi vartioimalleni miehelle, joka onnistui tekemään maalin. Ne ovat sellaisia hetkiä, jossa pelin jälkeen pelaaja hetkellisesti ruoskii itseään aika pahasti. Työelämän pettymykset ovat usein pienempiä, mutta samalla tavalla nekin on kuitenkin nollattava hyvin pian ja se on iso opetus myös työelämässä. Yksi suosikkisitaateistani on ”hyvin usein ne, jotka onnistuvat, ovat epäonnistuneet useasti, mutta päättäneet yrittää vielä kerran”.
Olet haastattelussa Tony Miettisen parina, tunnetko Tonya ja osaatko arvata, mikä teitä yhdistää?
En harmi kyllä tunne vielä Tonyä. Tiedän että hän on kasvanut Siilinjärvellä ja Kuopiossa ja on myös KuPS:n kasvatti. Olemme kuitenkin sen verran eri-ikäluokkaa, että ikäeroa on varmaan parisenkymmentä vuotta. Toki olen nähnyt hänen pelaavan KuPS:n riveissä. Hieno juttu, Tony pääsi viime talvena jatkamaan uraansa taas ulkomaille.
Veikkaan, että meitä yhdistäviä tekijöitä ovat sama pelipaikka, emme ole ehkä aivan pisimpiä keskuspuolustajia, mutta molemmilla on vahva ponnistusvoima ja halu tehdä maaleja erikoistilanteesta. Osuisiko joku näistä heitoista kohdilleen?
Yhteisenä tekijänä molemmilla on tietysti KuPS ja pelipaikka. Tony tuli Suomeen keväällä 2012 kun olit aloittelemassa urasi viimeistä vuotta.
Tonyn kysymys sinulle oli: ”Jos voisit muuttaa jotain nykyjalkapallossa niin mitä se olisi?”
Voi olla, että vastaus menee hieman kysymyksen ohi, mutta nostaisin esille ammattimaisten juniorivalmentajien määrän Suomessa, jos saisin muuttaa yhden asian futiksessa. Ymmärtääkseni suunta on ollut oikeanlainen viime aikoina, mutta seurojen ja Palloliiton resurssit ovat yhä niukat.
Mitä toivoisit omalta tulevaisuudeltasi?
Toivon terveyttä läheisille ja itselleni. Olen ollut onnekas, kun olen saanut tehdä asioita, joissa on läsnä vahva intohimo. Näin on käynyt ensiksi jalkapallokentillä ja nyt työelämässä/yrittäjänä. Ei voi edes oikein sanoa, että tekisi töitä, koska pääsee tekemään asioita, joita kohtaan on palava intohimo ja toivon että näin olisi jatkossakin. Toivon myös jalkapallostadionia Kuopioon KuPS:lle!