Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
5.8.2022

Aleksi Tarvonen Ykkösen heinäkuun pelaaja

Ykkösen pelaajat ovat äänestäneet KTP:n Aleksi Tarvosen Ykkösen kuukauden pelaajaksi. 

Viime kaudeksi kasvattajaseuraansa palannut Tarvonen ei pelannut huhti-kesäkuussa otteluakaan, mutta pääsi irti viimein heinäkuussa – sittemmin ruuti on ollut todella kuivaa.

– Tunnustus tuntuu hyvältä – pelaajat selkeästi arvostivat sitä, että olen saanut onnistumisia vaikean ajanjakson jälkeen. On ollut hemmetin kivaa pelata monen kuukauden tauon jälkeen, ja motivaationi on ollut todella kova. Maalit ovat ruokkineet itseluottamustani, Tarvonen toteaa.

Tarvosen kauden ensiesiintyminen tapahtui MP-kotiottelussa 1. heinäkuuta, jolloin hänet vaihdettiin kentälle 81. minuutilla. Kului vain muutama minuutti, kunnes kärkimies viimeisteli 4–1-päätöslukemat Thomas Agyirinmainiosta keskityksestä.

– Se oli hieno hetki. Maali on aina maali, mutta tämä oli erityinen oltuani koko alkuvuoden salilla eikä joukkueen mukana. Tuli tosi hyvä fiilis, kun koko joukkueemme tuli kulmalipulle ja kannattajamme hurrasivat taustalla.

Muutamaa päivää myöhemmin Tarvonen toimi jälleen supervaihtomiehenä. Tällä kertaa hyökkääjä ehti olla kentällä vain pari minuuttia ennen kuin verkot heiluivat – Matias Lindfors syötti Tarvoselle, joka rankaisi Tepsiä tarkalla laukauksellaan. 1–3-osuma jäi kärkikamppailun viimeiseksi maaliksi, ja KTP pääsi kotimatkalle kolmen pisteen kanssa.

Arto Tolsan Areenalla nähtiin 11. heinäkuuta tuttu tarina. Tällä kertaa Tarvonen vaihdettiin kentälle tunnin kohdalla – hetkeä myöhemmin Rico Finnäs keskitti vasemmalta laidalta ja Kotkan oma poika tuikkasi 3–0-maalin KPV:n verkkoon yli 2 200 katsojan edessä.

Seuraavana viikonloppuna Tarvonen jäi maaleitta Gnistanin vieraana (1–2-tappio), mutta paluu kotikentälle tarkoitti paluuta maalikantaan. Avauskokoonpanoon vihdoin nimetty Tarvonen osui kahdesti avausjakson lopulla – ensin Joni Mäkelän esityöstä ja muutamaa minuuttia myöhemmin Matias Paavolan puskun paluupallosta. Vierasjoukkue JäPS tuli vielä maalin päähän, mutta KTP juhli lopulta 3–1-voittoa.

Vaikka heinäkuu päättyi KTP:n kannalta EIF-vierastappioon (0–2), pääsee joukkue elokuuhun varsin mukavista lähtökohdista. Sarjakärki TPS on kuuden pisteen päässä, mutta KTP on pelannut ottelun vähemmän. 

– Sarja on taas kerran tosi tasainen. Jaro ja KPV ovat pelanneet viime aikoina todella hyvin, ja näen, että loppukaudella pelataan paljon ristiin. En usko, että mikään joukkue tulee voittamaan kaikkia pelejään, vaan kaikki on avoinna. Loppusarja antaa vielä oman jännittävän mausteensa.

Tarvonen on jo sivunnut Ykkösen yhden kauden maaliennätystään KTP-paidassa (2016, viisi maalia). KPV:ssa mies osui kaudella 2020 kymmenen kertaa – voisiko rajapyykki mennä jälleen rikki?

– Tavoitteeni on jatkaa samaan malliin. Olen ehkä ensimmäistä kertaa urallani päässyt sellaiseen rooliin, missä vahvuuteni pääsevät parhaiten esiin. Pääsen paikoille, mistä maalit tehdään – jos joukkueemme pelaa yhtä hyvin myös jatkossa, paikkoja tulee. Haluan auttaa joukkuetta pistämällä niistä sisään.