Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
12.1.2021

Antti Arvola miesten Futsal-Liigan kuukauden pelaaja

Miesten Futsal-Liigan joulukuun kuukauden pelaajaksi on valittu Golden Futsal Teamin Antti Arvola.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Palloliiton toimittama valinta tehtiin pelaajien äänestyksen perusteella siten, että oman joukkueen pelaajaa ei saanut äänestää.

GFT johtaa sarjaa 14 ottelun jälkeen tasapisteissä KaDyn kanssa. Arvola on ollut kokoonpanossa kaikissa 14 ottelussa ja päässyt tehopisteille lähes jokaisessa niistä.

GFT:n voittoputki kasvoi tammikuussa kuuden ottelun mittaiseksi; niistä joulukuussa pelattiin kolme. Arvolan tehot kolmessa joulukuun voitossa olivat 5 maalia + 1 maalisyöttö. Koko kaudella Arvolalle on kertynyt tehot 20 + 10, joilla hän miehittää pistepörssin nelossijaa.

– Kyllähän tämä on erittäin mukava kunnianosoitus, siistiltä tuntuu. Ei ole valinta sattunut ennen omalle kohdalle, 31-vuotias Arvola tuumaa.

Yhdysvalloissa 2010-luvun alkupuoliskolla opiskellut ja jalkapalloa pelannut Arvola aloitti futsal-liigauransa vuonna 2016 Panu Aution houkuttelemana. Sitä ennen hän ehti pelata yhden kauden piirinsarjassa GFT/Ytimessä. Arvola tunnetaan erityisesti maalintekijänä.

– Olen profiililtani hyökkäävä pelaaja ja maalintekijä. Muita vahvuuksiani ovat peruspallonhallnta, haltuunotot vaikeammassa paikassa, pallonhallinnan pito omalla joukkueella, syöttötaito, syöttövalikoima, palloton liike ja havainnointi, Arvola reflektoi.

Myös maajoukkueen valmennustiimi on noteerannut Arvolan vuodesta toiseen tasaisen vahvan vireen Futsal-Liigassa. Maajoukkueleirillä Arvola debytoi kuitenkin vasta kolmikymppisenä keväällä 2019.

– Pääasiassa pelaan pivotin paikalla. Viihdyn parhaiten vastustajan puoliskolla usein selin puolustajaan ja maaliin. Toki pystyn hyvin tulemaan myös lateraalin paikalle (laituriksi) tai 4-0 -rotaatioon. GFT:ssä oppii taktisia variaatioita hyvin.

Parhaat pivot-pelaajat joutuvat usein melkoisiin painimatseihin vastustajan pohjapelaajien kanssa. Arvola ei kauaa mieti suosikkipainikaveria kotimaan parketeilta:

– Kyllä painikavereista ykkössuosikki on Akaan Jovan Stankovic. Siinä on kyynärpäät käytössä ja varpaat lujilla. Pelin jälkeen heitetään kuitenkin kavereina yläfemmat, vaikka pelissä tulisi mustelmia, hyväntuulinen Arvola naurahtaa.

– Toinen kova pohjapelaaja on omina liigavuosinani ollut Ilveksen Antti Teittinen. Ja tietysti Italiasta palattuaan nyt taas KaDyn Jukka Kytölä, Arvola antaa tunnustusta kilpakumppaneille.