Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
14.6.2017

Gentjana Rochi Naisten Liigan Veikkauksen kuukauden pelaaja

JyPK:n Gentjana Rochi on valittu pelaajien äänestyksessä Naisten Liigan Veikkauksen kuukauden pelaajaksi.

22-vuotias Gentjana Rochi pelasi huikean toukokuun iskemällä neljä  maalia. Lisäksi hyökkääjä osui kahdesti kesäkuun ensimmäisen päivän  kierroksella.
 
- Alkukauteni on ollut todella hyvä, olen onnistunut maalinteossa.  Olen siis erittäin onnellinen, Rochi iloitsee.
 
Makedonialainen Rochi saapui Jyväskylään kauden kynnyksellä Saksan 2.  Bundesliigan BV Cloppenburgista. Rochilla on aiempaa kokemusta Saksan  Bundesliigasta 11 ottelun verran ja tilastoista löytyy myös yksi kausi  Sveitsin pääsarjassa FC Luzernissa. Lisäksi hän on pelannut Makedonian  juniori- ja A-maajoukkueessa.
 
- Agenttini on pelannut aiemmin Suomessa ja hän ehdotti minulle  Jyväskylää. Päätin tulla katsomaan millaista täällä on, ja olen ollut  kaikkeen tyytyväinen.
 
- Lähdin 17-vuotiaana Makedoniasta ja olen pelannut sen jälkeen Saksassa ja Sveitsissä. Saksan Bundesliiga on Europan kovin sarja ja  Sveitsi taas on mielestäni melko saman tasoinen kuin Suomi.
 
JyPK lähti maaottelutauolle kahdeksannelta sijalta. Joukkue voitti  edellisessä pelissään sarjanousijoiden keskinäisessä taistossa GBK:n  3-1. Sitä edellisellä kierroksella Rochi oli avittanut joukkueen  kahdella maalillaan 3-0-taukojohtoon HJK:ta vastaan, mutta helsinkiläiset kirivät loppulukemiksi 3-3.
 
- Pidän joukkueestamme, muut pelaajat ovat hyväksyneet minut  ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Se on minulle tärkeää. Meillä on hyvä joukkuehenki, harjoituksemme ovat laadukkaita ja teemme paljon töitä, olen siis oikein onnellinen Jyväskylässä.
 
- Haluan voittaa JyPK:n kanssa jotain, vaikka Suomen Cupin. Olen ajatellut, että haluan tehdä tällä kaudella ainakin 26 maalia, pelaaja heittää.
 
- Isäni aina sanoo, että minun pitää onnistua maalinteossa. Vastaan,  että teen niitä sinulle ja koko perheelleni. Se antaa minulle paljon  motivaatiota. Henkilökohtaisesti haaveeni on vielä joskus pelata ja  voittaa Mestarien liigassa.
 
JyPK kohtaa seuraavaksi lauantaina 17.6. Pallokissat kotoisalla Harjun stadionilla.