Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
9.5.2020

Kakkosen ohjelma valmistumassa – ”Tärkeää että pelaajien mielipiteitä huomioitaisiin”

Kakkosen lohkojen otteluohjelmia valmistellaan tällä hetkellä tulevan kauden osalta. GBK:n Olli Nylund korostaa, että ohjelman teossa olisi tärkeä huomioima myös pelaajien ideat ja mielipiteet.

Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan ohjelmat valmistuivat jo menneellä viikolla. Kansallinen Liiga alkaa 13.6 ja Veikkausliiga 1.7.

Kyseisissä sarjoissa, varsinkin Veikkausliigassa, talousasiat sitovat päätöksentekoa paljon, jonka takia ohjelman tekemisessä ei välttämättä pystytä kuuntelemaan pelaajien mielipiteitä.

Kakkosessa ja esimerkiksi naisten Ykkösessä pelaajat eivät kuitenkaan ole päätoimisia jalkapalloilijoita, joten olisi entistä tärkeämpää kuunnella myös pelaajia.

– Minusta on erittäin tärkeää, että pelaajien mielipiteitä huomioitaisiin sarjaohjelmaa tehdessä. Esimerkiksi Kakkosessa pelaajat harjoittelevat kuin päätoimimisesti pelaavat, mutta käyvät pelaamisen ohessa töissä tai koulussa. Tästä johtuen pelaajien mielipiteiden huomioiminen olisi mielestäni erittäin tärkeää tällä tasolla. Tämä ongelma ei ole niin iso ylemmissä sarjoissa, jossa pelaajat ovat päätoimisia ja pystyvät näin keskittymään vain jalkapalloon, Kakkosessa pelaavan GBK:n maalivahti Olli Nylund toteaa.

Nylund on itse ollut aktiivisesti yhteydessä omaan seuraansa sekä Palloliittoon ja tarjonnut omia ideoitaan ja apuaan ohjelman tekemiseen, myös jo ennen tätä kautta. Nylund on valmistellut myös oman ehdotuksensa tämän kauden läpiviemiseen Kakkosessa.

– Ymmärrän toki, että jokaista ei voida kuunnella, mutta omalta osaltani yritän aina viedä omat mielipiteeni eteenpäin seuralle. He sitten toivottavasti vievät asian eteenpäin liitolle. Uskon kyllä että Palloliitto kuuntelee seuroja näissä asioissa, mutta se onkin sitten eri asia minkälaista viestiä seurat heille antavat.

– Ymmärrän, että seuroilla on tarve pelata mahdollisimman suuri määrä pelejä ja varsinkin nuorille pelaajille tämä on tärkeää kehityksen kannalta. Mutta huomioitavaa on myös se, että kokeneiden pelaajien mukaan saaminen on myös tärkeä asia nuorten kehityksen kannalta ja sarjan tason osalta.

Nylund korostaa, että esimerkiksi Kakkosessa on paljon aktiivisia pelaajia, joita voisi hyödyntää ohjelman teossa.

– Harvoin on tullut liitosta mitään kyselyä. Siksi halusinkin tuoda oman ehdotukseni esille. Jos olemme passiivisia, silloin periaatteessa hyväksymme tehdyt päätökset sellaisenaan. Eli Palloliiton olisi hyvä kuunnella myös pelaajia. Yhteistyöllä pystymme kehittämään peliämme parhaiten.

– Varsinkin nyt viruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi on entistäkin tärkeämpää, ette pyrimme yhdessä kaikki osapuolet huomioiden löytämään parhaimman lopputuloksen. Sen saavutamme ainoastaan jos oikeasti olemme avoimia ja kuuntelemme toisiamme, Nylund korostaa.

Nylundin ehdotuksessa Kakkosen lohkoissa pelattaisiin ensin yksinkertainen sarja, jonka jälkeen sarjan jatkumiselle olisi muutama vaihtoehto riippuen koronaviruksen aiheuttamista siirroista ja silloisesta tilanteesta. Vaihtoehtoja ovat kaksinkertainen sarja, ylä- ja alaloppusarjat, kaksinkertaisen sarjan keskeytys tiettyyn päivämäärään mennessä sarjasijoitusten jäädessä voimaan sekä vain yksinkertaisen sarjan pelaaminen.

– Tämä järjestelmä jättäisi vaihtoehtoja auki sille miten koronatilanne lähtee edistymään. Parhaimmassa tapauksessa pystyttäisiin pelaamaan lähestulkoon normaali sarja ja huonossa tapauksessa pystyttäisiin pelaamaan jonkinlainen sarja. Lisäksi jokaisessa lohkossa voidaan pelata omantyylinen sarja riippuen alueen koronatilanteesta, tässä tilanteessa kun ei välttämättä ole yhtä oikeaa tapaa, Nylund toteaa.