Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
9.1.2022

Lasten ja nuorten oikeutta harrastamiseen ei saa perusteettomasti rajoittaa

Turvallinen harrastaminen on lapsen ja nuoren oikeus myös pandemia-aikana. Jalkapallon Pelaajayhdistys tukee Palloliiton kannanottoa asiaan.

Palloliiton kannanotto 8.1.2022

Lasten ja nuorten oikeutta harrastamiseen ei saa perusteettomasti rajoittaa

Harrastustoiminta on lapsille ja nuorille sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta yhtä merkityksellistä kuin koulu. Fyysisen hyvinvoinnin kannalta vielä merkityksellisempää.

Lasten ja nuorten harrastukset eivät ole tuottaneet merkittäviä tartuntaketjuja. Lasten ja nuorten harrastustoiminta on toimintaa, jossa mahdolliset tartuntaketjut on välittömästi jäljitettävissä ja pysäytettävissä. Tähän urheilun toimijat ovat myös kollektiivisesti sitoutuneet. Seurat ovat määrätietoisesti opiskelleet ja onnistuneet erinomaisessa työssä terveysturvallisen harrastustoiminnan ja lasten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi vaikeassa tilanteessa.

Joulukuussa hallitus ilmoitti sitoutuneensa siihen, että lapsiin ja nuoriin kohdistetaan rajoituksia vasta viimesijaisesti.  Ollaanko taudin torjunnassa todellakin siinä vaiheessa, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohittaminen on se viimeinen keino?

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittaminen heikosti perustellusti ei saa olla enää mahdollista. Jos taudin voittaminen lasten ja nuorten perusoikeuksien rajoittamista edellyttää, oikeudenmukaista olisi esittää rajoituksille kestävä perustelu. Tulevien päätösten tulee olla ratkaisevasti paremmin perusteltuja kuin tähän mennessä. Mahdollisissa rajoituspäätöksissä on yksiselitteisesti ja tosiasioihin pohjautuen perusteltava miksi ne ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Tähän asti tehdyt päätökset eivät laadukkaan perustelun vaatimusta täytä. Muutoin järjestelmästä katoaa usko.

Kehittymätön lainsäädäntö ei saa johtaa siihen, että lapset ja nuoret kantavat perusteettomasti vastuun taudin voittamisesta. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen on meidän aikuisten vastuulla. Nyt olemme toistuvasti siinä epäonnistuneet ja näin ei voida enää jatkaa.