Åland Unitedin Tilda Råtts on äänestetty pelaajien toimesta Kansallisen Liigan syyskuun pelaajaksi.
Råtts sai kauden pelaajan kunnian Ykkösessä vuonna 2022, mutta Kansallisessa Liigassa valinta on hänen uransa ensimmäinen. Råtts oli syyskuussa kovassa iskussa viimeistelemällä viidessä ottelussa yhtä monta maalia.
- Kyllä tämä yllätyksenä tuli, mutta kun miettii, niin toki olen aika hyvin osunut tolppien väliin viime aikoina. Luulen, että muut ovat huomanneet saman. Henkilökohtaisesti olen löytänyt hyvän vireen ja itseluottamuksen pelaamiseen, ja tuntuu että pystyn ottelusta toiseen pelaamaan hyvällä tasolla, Råtts pohtii valintansa taustoja.
Råtts on tehnyt tällä kaudella 14 maalia, joka on hänen yhden kauden maaliennätyksensä, joka on tuplasti enemmän kuin hänen aiempi ennätyksensä.
- Luulen, että maalivire johtuu paljon itseluottamuksesta ja myös siitä, että olen luottanut prosessiin. Olen aina tiennyt, että osaan tehdä maaleja, ja kun siihen uskoo, niin se myös tapahtuu. Tuntuu myös, että tämän kauden pelityyli tukee vahvuuksiani ja olen saanut pelata ympäristössä missä viihdyn.
Åland United jäi viime kaudella mitalien ulkopuolelle, mutta tällä kaudella palkintokaappiin on tavoite saada lisää täytettä. Se hävisi Suomen Cupin finaalissa HJK:lle, mutta taistelee vielä tiukasti pronssimitalista.
- Joukkueena syyskuu alkoi tappiolla, mutta mielestäni pelaamiseemme on tullut lisää tasaisuutta. Oli myös hienoa päästä pelaamaan Suomen Cupin finaalissa.
Råtts on päässyt tällä kaudella pelaamaan ensimmäistä kertaa kaksoissiskoaan Adelaa vastaan, joka edustaa VIFK:ta. Råtts myöntää, että siskosten välisissä kohtaamisissa on oma tunteensa.
- Sanoisin, että se on vähän erilaista verrattuna muita vastaan pelaamiseen. Tunnemme toisemme niin hyvin ja olemme molemmat nopeita, niin se vaikeuttaa pelaamista vähän. Toisaalta on ollut kiva, että vastustajan puolella on joku jonka kanssa voi naureskella kesken pelin.
Mestaruussarjassa Åland United on voittanut PK-35 Vantaan ja VIFK:n, mutta KuPS ja HJK olivat liian vahvoja. Se kohtaa vielä pahimman uhkaajansa HPS:n kahdesti loppukauden aikana ja joukkueet ratkaisevat keskinäisissä kohtaamisissa himmeimmän mitalin kohtalon. Råtts uskoo pronssin matkaavan Ahvenanmaalle.
- Asetimme mitalin tavoitteeksi ennen kautta ja se on tosi hienoa, jos saavutamme sen. Olemme joukkueena tehneet kovaa työtä ja mielestäni ansaitsemme pronssin.