Artikkelin lähde: Yle Urheilu
Kerroimme huhtikuussa suomalaisperheestä, joka oli joutunut slovakialaisen, jalkapalloagenttina esiintyneen miehen huiputtamaksi.
Kolmikymppinen mies oli ottanut yhteyttä sosiaalisessa mediassa perheen jalkapalloilevaan alaikäiseen poikaan. Keskustelu oli nopeasti johtanut tarjoukseen, jossa mies lupasi järjestää pojalle viikon mittaisen treenijakson italialaisseura Parman nuorisoakatemiassa.
Pian jalkapalloilijanuoren perhe oli köyhtynyt 1500 euroa, mutta testijaksosta tai menetetyistä rahoista ei kuulunut pitkään aikaan mitään.
Elokuun alussa tilanne muuttui. Perhe sai lopulta puoli vuotta jatkuneen taistelun päätteeksi koko 1500 euron summan takaisin tililleen.
– Tosi hieno juttu. Toisaalta ajatukset ovat vielä sillä tavalla tuossa asiassa, että toivomme, että kaikki muutkin saisivat rahat takaisin ja että hän pystyisi homman hoitamaan, eteläsavolaisen perheen isä kertoo Yle Urheilulle rahojen takaisinsaamisen jälkeen.
Sama mies on huijannut tiettävästi ainakin toista perhettä Suomessa sekä muutamia perheitä Ruotsissa ja Norjassa.
Agentin nimen julkaisu poiki yhteydenoton
Huijatut perheet kertoivat vuoden alussa kokemuksistaan jalkapallon Suomen pelaajayhdistykselle, joka välitti viestiä kansainväliselle pelaajayhdistykselle FIFProlle. Perheitä haastateltuaan FIFPro päätti julkaista epäillyn huijarin nimen verkkosivuillaan.
Jo julkaisupäivänä mies oli pitkän tauon jälkeen jälleen yhteydessä Yle Urheilun jututtamaan suomalaisperheeseen.
– Olimme lomamatkalla Välimerellä heinäkuun lopussa, kun hän laittoi meille whatsapp-viestiä. Olimme saaneet FIFProlta sähköpostia, että juttu oli julkaistu, mutta emme olleet huomanneet sitä. Jutun julkaiseminen selvisi meille vasta, kun kotiin palattuamme mies soitti meille, isä kertoo.
Slovakkimies oli kertomansa mukaan saanut kuulla jutusta omilta yhteistyökumppaneiltaan, jotka olivat olleet asiasta hämmentyneitä. Hän oli harmistunut, koska juttu oli julkaistu ilman, että häntä oli kuultu.
– Hän kysyi ensimmäisenä, onko hän mielestämme paha ihminen, isä jatkaa.
Agentti vakuutti maksavansa ainakin osan
Agenttina esiintynyt mies lupasi puhelun aikana maksaa perheelle kaiken tai ainakin osan rahoista takaisin mahdollisimman pian.
Hän kertoi odottavansa noin kymmenen tuhannen euron saatavia yhteistyöseuraltaan. Näitä rahoja slovakkimies oli omien sanojensa mukaan odottanut jo puoli vuotta, ja siksi takaisinmaksu oli viivästynyt.
– Hän oli muutaman kerran aiemminkin tässä kesän aikana luvannut meille, että maksaa, kun oli luullut saavansa rahaa.
Mies vetosi suomalaisperheen isään ja pyysi jutun poistoa, koska se oli haitaksi hänen maineelleen ja työlleen. Perheen isällä ei luonnollisesti ollut tähän valtuuksia, mutta hän välitti FIFPron yhteyshenkilön tiedot agentille, ja kaksikko päätyi juttusille.
FIFProsta luvattiin poistaa juttu, kun kaikki huijatut ovat saaneet rahansa takaisin.
– Mies ei kuulemma puhelun aikana osannut sanoa, kuinka monta tapausta on ollut, mutta oli myöntänyt, että hänellä ei ole minkäännäköisiä diilejä Parmaan koskaan ollutkaan, isä kertoo kuulemastaan FIFPron edustajan ja slovakkimiehen välisestä keskustelusta.
Rahat palautuivat lopulta
Vajaata viikkoa myöhemmin slovakkimies kyseli perheen isältä tilinumeroa, ja jo seuraavana päivänä koko menetetty summa, 1500 euroa, oli palautettu. Agenttina esiintynyt mies halusi vielä kertaalleen jutella puhelimitse, mutta sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut.
– Hän kertoi, että hän olisi muutenkin maksanut meille eikä se liittynyt siihen, että tämä artikkeli julkaistiin, isä toteaa.
Mies myös ehdotti yhteistyön jatkamista.
– Hän sanoi, että voisi vielä auttaa poikaamme jalkapallouralla, jos haluamme, kunhan hänen maineensa on puhdistettu ja hommat hoidettu. Ei siinä voi muuta sanoa kuin vain kiittää, kun ihmisestä jää käsitys, että hän ei ole sataprosenttisen luotettava.
Suoraa anteeksipyyntöä mieheltä ei koskaan tullut, mutta hän kertoi olevansa pahoillaan tekemistään typeristä jutuista.
Asian ratkaisua odotellessa perheen poika on noussut seuransa edustusjoukkueen harjoitusrinkiin ja saanut ajokortin. Nyt perheessä keskitytään täysikäistyneen nuoren jalkapallouraan.
Perhe esiintyy nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Emme julkaise myöskään agentin nimeä, sillä häntä ei tiettävästi ole tuomittu jalkapallohuijauksiin liittyvistä rikoksista.
Koko juttu täältä:
https://yle.fi/urheilu/3-10933646