Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
7.12.2020

"Pelaajien ääni ja aktiivisuus saa aikaan kehitystä"

Fifan uusien sääntöjen mukaan äitiysvapaalla oleville jalkapalloilijoille täytyy maksaa vähintään kaksi kolmasosaa palkasta.

Uudet säädökset tulevat voimaan 1. päivä tammikuuta 2021.

Jatkossa pelaajille on taattava vähintään 14 viikon äitiysloma, josta vähintään 8 viikkoa on oltava lapsen syntymän jälkeen. Äitiysloman aikana pelaajalle maksetaan vähintään kaksi kolmasosaa palkasta.

Äitiysvapaan ajaksi pelaajan tilalle voidaan palkata toinen pelaaja, mutta työpaikka pitää taata äitiysvapaalta palaavalle pelaajalle. Seurat eivät saa purkaa pelaajan sopimusta raskauden takia

Aloite sääntöön on tullut pelaajilta ja kansainvälinen pelaajayhdistys FIFPRO on ollut asiassa aktiivisena Fifa:n suuntaan.

FIFPRO:n vuonna 2017 tekemän raportin mukaan vain kahdella prosentilla naispelaajista oli lapsia, kun taas 47% sanoi lopettavansa pelaamisen ennenaikaisesti perustaakseen perheen. Yksi syy lopettamiseen oli muun muassa lastenhoitopalvelujen puuttuminen.

FC Hongassa pelaava JPY:n hallituksen varapuheenjohtajan Katarina Naumasen mukaan on asia on tärkeä lajin kannalta sekä myös pelaajien äänen vaikutusmahdollisuudesta.

- Erittäin tärkeä ja hieno askel kohti mahdollisuutta rakentaa pitkä ja vakaa ura. Äitiys on yksi askel elämässä, joka jokaisella naispelaajalla tulisi olla mahdollista elää myös uransa aikana.

- Ja erityisesti tämä on loistava esimerkki, että pelaajien ääni ja aktiivisuus saa aikaan kehitystä. Suunta on oikea ja tätä tulee jatkaa, Naumanen sanoo.

KuPS:n pelaaja ja JPY:n hallituksen jäsen Paula Auvinen nostaa esiin asian tärkeyden myös jalkapalloilijoiden työelämälainsäädännön kannalta.

- Tärkeitä ensimmäisiä askeleita sitä mahdollisuutta kohti, että pelaajaura ja vanhemmuus eivät sulje toisiaan pois. Suomen sarjan pelaajat ovat hyvin nuoria ja tämä voi olla yksi asia, jolla pelaajia saataisiin pysymään pidempään pelaajaurassa kiinni.

- Muutos on myös samassa linjassa Pelaajayhdistyksen tavoitteiden mukaan. Jalkapalloilijat halutaan osaksi samaa työelämälainsäädäntöä kuin muut työntekijät, Auvinen toteaa.