Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
20.4.2020

FIFPRO:n tutkimus: Pelaajat henkisesti kovilla

Jalkapallon kansaivälinen pelaajayhdistys FIFPRO teki yhdessä jäsenmaiden pelaajayhdistysten kanssa kyselyn pelaajille, joissa tutkittiin koronavirusepidemian vaikutusta pelaajiin.

FIFPROn tutkimukseen osallistui pelaajia 16 eri maasta, yhteensä 1134 miespelaajaa (keski-ikä 26 vuotta) sekä 468 naispelaajaa (keski-ikä 23).

Tutkimuksen mukaan 22 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista ja 13 prosenttia miehistä kertoi masennuksen diagnoosin täyttävistä oireista, kuten esimerkiksi yleisen kiinnostuksen, ruokahalun, itseluottamuksen ja energian puutteesta.

– Nuoret jalkapalloilijat joutuvat nyt selviytymään sosiaalisesta eristäytymisestä, epävarmasta tulevaisuudesta ja työn keskeytymisestä epävarmasta tulevaisuudesta, FIFPRO Chief Medical Officer Vincent Gouttebarge totesi.

Pelaajista yli 75% kertoi, että he saavat tukea henkisiin ongelmiin mm. oman maansa pelaajayhdistykseltä.

– Tämä on positiivinen asia, että pelaajat tietävät heillä olevan taho, jonka puoleen he voivat tarvittaessa kääntyä. Tämä osoittaa, että ammattilaisjalkapallossa ollaan nykyisin hyvin tietoisia mielenterveyden merkityksestä, Gouttebarge pohti.

Juventuksen kapteeni Giorgio Chiellini ja Lyon-puolustaja Lucy Bronze kehottavat jalkapalloilijoita tukemaan toisiaan pandemian aikana.

- On erittäin tärkeää, että jalkapalloilijat, kuten perheet ja muut yhteisöt, huolehtivat toisistaan tässä vaikeassa tilanteessa pitämällä yhteyttä puhelimitse tai videopuheluilla. Pidä yhteyttä joukkuetovereihisi, varsinkin jos luulet heidän olevan masentuneita tai ahdistuneita. Tärkeää on pitää joukkuehenki vahvana, vaikka ei olisi jalkapalloa, Chiellini toteaa.

- Tämä on huolestuttava aikaa kaikille. Työpaikkojen tulevaisuuden kannalta monet jalkapalloilijat ovat epävarmassa asemassa. Jos sinulla on vaikea aikaa henkisesti terveyden tai työn takia, niin puhu luotettavan henkilön tai mielenterveysammattilaisen kanssa. On tärkeää, ettei tunteita piilota. Se auttaa, kun jakaa ne jonkun kanssa, Bronze kertoo.

Suomen tulokset julkistettiin jo aikaisemmin. Pääset tutustumaan niihin tästä.

- Tutkimus osoittaa, että jalkapalloilijat ovat luonnollisesti huolissaan poikkeuksellisesta koronatilanteesta sekä kärsivät lisääntyneestä ahdistuneisuudesta ja masennuksesta verrattuna normaalioloihin. Peräti 58% pelaajista on huolissaan tulevaisuudestaan jalkapalloilijana, tuloksia analysoinut ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Sasu Setälä kertoi.

Koronan aiheuttamasta epävarmuudesta ja pelaajien osoittamasta tarpeesta Jalkapallon Pelaajayhdistys avasi jäsenilleen Mental Health Online -palvelun. Palvelun kautta pelaajat saavat jatkossa tukea mielenterveydellisiin asioihinsa tarvittaessa.