Oravannahkatori 1, 02120 Espoo | www.jpy.fi
Tietosuojaseloste
JPY:n oikeudellinen asiantuntija Jyri Paasonen kirjoitti kattavan tietopaketin kansainvälisistä pelaajasopimuksista.
Olen auttanut useita suomalaisia pelaajia kansainvälisiin pelaajasopimuksiin liittyvissä kysymyksissä. Tapaukset ovat koskeneet esimerkiksi sopimusneuvotteluja, palkkasaatavia, sopimusten purkamista sekä riitoja. Näiden tapausten kautta on muodostunut varsin selkeä kuva siitä, missä kohdin kansainväliset pelaajasopimukset aiheuttavat useimmiten ongelmia. Ulkomaille siirtyminen on monelle pelaajalle tärkeä askel uralla, mutta samalla myös juridinen ja taloudellinen riski, jos sopimuksen sisältöä ei ymmärretä riittävästi.
Kansainvälisessä jalkapallossa sopimusasiat ovat usein monimutkaisempia kuin kotimaassa. Eri maissa sovelletaan erilaisia työlainsäädäntöjä, verosääntöjä ja liittojen määräyksiä. Lisäksi sopimuksiin liittyy usein agentteja, kansainvälisiä siirtoja sekä FIFAn sääntelyä.
Kansainvälisessä sopimusympäristössä korostuvat erityisesti FIFAn Regulations on the Status and Transfer of Players eli RSTP-säännöt, FIFAn agenttisääntely, FIFAn ja CASin ratkaisukäytäntö sekä viime vuosina yhä enemmän myös EU-oikeus ja työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatteet.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi keskeisiä asioita, jotka jokaisen pelaajan kannattaa tarkistaa ennen kansainvälisen pelaajasopimuksen allekirjoittamista.
Kansainvälisissä siirroissa sopimusneuvotteluihin liittyy usein paljon lupauksia. Pelaajalle voidaan kertoa esimerkiksi peliajasta, asumisesta, bonuksista tai siitä, miten seura huolehtii käytännön asioista uudessa maassa. Pelaajalle voidaan myös antaa kuva siitä, että hän tulee olemaan tärkeä osa joukkuetta tai että hänelle on suunniteltu merkittävä rooli.
Riitatilanteessa ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, mitä keskusteluissa on sanottu, vaan se mitä sopimukseen on kirjoitettu. Urheiluoikeudellisissa riidoissa tarkastellaan aina nimenomaan kirjallista sopimusta ja sen ehtoja. Tämä on myös kansainvälisessä jalkapallossa aivan keskeinen periaate. FIFAn sääntely perustuu sopimusvakauteen. Pelaajasopimus sitoo molempia osapuolia koko sopimuskauden ajan, eikä sen ehtoja voida muuttaa yksipuolisesti ilman hyväksyttävää perustetta.
Jos jokin asia on pelaajalle tärkeä, se kannattaa kirjata sopimukseen selkeästi. Tämä koskee esimerkiksi palkkaa, bonuksia, asumista, autoetua, vakuutuksia, matkakuluja, kielikursseja ja sopimuksen purkamiseen liittyviä ehtoja. Moni riita syntyy juuri siitä, että jokin asia on sovittu suullisesti, mutta sitä ei ole kirjattu sopimukseen. Esimerkiksi on ollut useita tilanteita, joissa pelaajalle on luvattu asunto tai auto, mutta asiasta ei ole mainintaa sopimuksessa. Kun lupaus ei ole toteutunut, pelaajalla ei ole ollut juridista perustetta vaatia sitä. Siksi yksi tärkeimmistä periaatteista on yksinkertainen: jos jokin asia on tärkeä, se kannattaa kirjata sopimukseen.
Sama koskee myös seuran sisäisiä sääntöjä, kilpailu- ja kurinpitosääntöjä sekä muita määräyksiä, joihin pelaaja allekirjoituksellaan sitoutuu. Pelaajan ei pitäisi koskaan hyväksyä yleisluonteista ehtoa, jonka mukaan hän sitoutuu noudattamaan kaikkia nykyisiä ja tulevia sääntöjä, ellei hänellä ole ollut todellista mahdollisuutta tutustua niihin. Kansainvälisissä sopimuksissa on tärkeää, että pelaajalle toimitetaan tai ainakin yksilöidään ne säännöt, joihin sopimussuhteessa vedotaan. Muutoin voi syntyä tilanne, jossa pelaaja on paperilla sitoutunut sääntöihin, joiden sisältöä hän ei tosiasiassa tunne.
Kansainvälisissä sopimuksissa yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, minkä maan lakia sopimukseen sovelletaan ja missä riidat ratkaistaan. Vaihtoehtoja voi olla useita. Riita voidaan ratkaista kyseisen maan kansallisessa tuomioistuimessa, kansallisessa urheilun riidanratkaisuelimessä, FIFA Dispute Resolution Chamberissa (DRC) tai Court of Arbitration for Sportissa (CAS). On tärkeää ymmärtää myös ero kansallisten riidanratkaisuelinten ja FIFA:n järjestelmän välillä. FIFA:n DRC on kansainvälinen elin, joka käsittelee pääsääntöisesti pelaajan ja seuran välisiä riitoja silloin, kun osapuolet ovat eri maista. Se toimii osana FIFA:n sääntelyjärjestelmää ja soveltaa erityisesti FIFA:n siirtosääntöjä.
Kansallisella tasolla riitoja voidaan käsitellä niin sanotuissa NDRC-elimissä (National Dispute Resolution Chamber). Jotta tällainen elin voi syrjäyttää FIFA:n toimivallan, sen on täytettävä tietyt kansainväliset vaatimukset, kuten riippumattomuus ja osapuolten tasapuolinen edustus. Kaikki kansalliset riidanratkaisuelimet eivät täytä näitä kriteerejä, jolloin riita voidaan viedä suoraan FIFA:n DRC:n käsiteltäväksi.
Käytännössä suuri osa kansainvälisistä pelaajasopimusriidoista ratkaistaan FIFA:n DRC:ssä, mutta sopimusteksti vaikuttaa siihen, onko FIFA:lla toimivaltaa käsitellä asia vai ohjautuuko se kansalliseen menettelyyn. Pelaajan kannattaa ymmärtää etukäteen, missä mahdollinen riita käytännössä käsiteltäisiin ja mitä se tarkoittaa kustannusten, keston ja oikeussuojan kannalta. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että FIFA:n DRC:n ratkaisuista voidaan valittaa CASiin, joka toimii kansainvälisenä urheilun ylimpänä muutoksenhakuelimenä. Tämä tarkoittaa, että riidan käsittely voi käytännössä edetä useampaan vaiheeseen, mikä vaikuttaa sekä aikatauluun että kustannuksiin.
Jos sopimus määrää riidan ratkaistavaksi esimerkiksi ulkomaisessa tuomioistuimessa, oikeudenkäynti voi olla pelaajalle kallis ja käytännössä vaikea toteuttaa. Tämän vuoksi riidanratkaisulauseke ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta, vaan sillä voi olla suuri käytännön merkitys.
Kansainvälisessä jalkapallossa on myös hyvä ymmärtää menettelyjen hierarkia. FIFA:n DRC ratkaisee tyypillisesti kansainvälisiä pelaaja–seura-riitoja silloin, kun osapuolet ovat eri maista. Tämän jälkeen asia voi joissakin tilanteissa edetä muutoksenhaussa CASiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että riita ei välttämättä ratkea nopeasti, vaikka asia olisi juridisesti selvä. Pelaajan kannalta olennaista onkin jo sopimusvaiheessa arvioida, onko riidanratkaisulauseke realistinen ja oikeudenmukainen.
Viime vuosien oikeuskäytännössä on lisäksi korostunut se, että urheilun sisäinen sääntely ei voi rajoittaa pelaajan oikeuksia enempää kuin on välttämätöntä. Tätä taustaa vasten myös kansainvälisissä pelaajasopimuksissa on entistä tärkeämpää arvioida, ovatko tietyt ehdot aidosti oikeasuhtaisia vai kaventavatko ne kohtuuttomasti pelaajan mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan.
Yksi yleisimmistä kansainvälisistä riidoista liittyy palkkojen maksamiseen. Sopimuksesta tulee käydä selkeästi ilmi palkan määrä, maksupäivä, valuutta sekä se, maksetaanko palkka koko vuoden vai vain kilpailukauden aikana. Lisäksi kannattaa tarkistaa, mitä tapahtuu, jos seura viivästyy palkan maksussa. Kansainvälisessä jalkapallossa ei ole harvinaista, että palkat viivästyvät kuukausia. Pelaajalle saatetaan sanoa, että maksut hoidetaan pian, mutta käytännössä maksut voivat viivästyä pitkään.
FIFAn sääntöjen mukaan pelaajalla voi olla oikeus purkaa sopimus niin sanotulla just cause -perusteella, jos palkkoja ei makseta sovitusti. Tämä edellyttää kuitenkin kirjallista huomautusta seuralle, jossa annetaan määräaika maksun suorittamiselle. Jos menettelyä ei noudateta oikein, pelaaja voi itse joutua vastuuseen sopimuksen purkamisesta. Tämän vuoksi maksuihin liittyvät tilanteet kannattaa hoitaa juridisesti oikein.
Pelaajan on hyvä tietää myös se, että FIFAn RSTP sisältää erillisen sääntelyn maksamattomista palkoista. RSTP:n artikla 12bis koskee nimenomaan erääntyneitä maksuja. Sen tarkoituksena on puuttua tilanteisiin, joissa seura jättää palkkoja tai muita sovittuja korvauksia maksamatta ilman hyväksyttävää syytä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seura voi joutua paitsi maksamaan erääntyneet summat myös kurinpidollisten seuraamusten kohteeksi.
Kansainvälisessä käytännössä on hyvin tavallista, että seura yrittää pitkittää tilannetta erilaisilla lupauksilla tai osasuorituksilla. Pelaajan ei kuitenkaan pidä jäädä odottamaan liian pitkäksi aikaa vain siksi, että hänelle vakuutetaan maksujen tulevan pian. Jokainen tapaus on toki arvioitava erikseen, mutta mitä pidempään pelaaja odottaa ilman kirjallisia toimia, sitä hankalammaksi asia voi myöhemmin muuttua näytön ja prosessin kannalta.
Bonuksiin liittyy usein epäselvyyksiä. Sopimuksessa tulisi määritellä mahdollisimman tarkasti, millaisista tilanteista bonuksia maksetaan. Tyypillisiä bonuksia voivat olla esimerkiksi pelatut ottelut, peliaika, pistebonukset, sijoitusbonukset, nousu sarjatasolta toiselle tai mestaruus. Jos bonusehto on kirjoitettu epäselvästi, sitä voi olla myöhemmin vaikea vaatia. Esimerkiksi ottelubonuksen kohdalla voi olla epäselvää, lasketaanko mukaan kaikki ottelut vai vain sarjaottelut. Myös peliaikaan liittyvät bonukset voivat aiheuttaa tulkintaongelmia. Siksi bonusehdot kannattaa lukea tarkasti ja varmistaa, että pelaaja ymmärtää, milloin bonus todella maksetaan.
Käytännössä ongelmia syntyy myös siitä, että bonukset sidotaan termeihin, joita ei ole avattu sopimuksessa. Jos sopimuksessa puhutaan esimerkiksi virallisista otteluista, kilpailullisista minuuteista tai joukkueen aktiivisesta rosterista, pelaajan kannattaa varmistaa etukäteen, mitä näillä tarkoitetaan. Kansainvälisissä sopimuksissa juuri tällaiset näennäisesti pienet sanavalinnat voivat ratkaista sen, maksetaanko bonuksia lainkaan.
On myös hyvä tarkistaa, mitä tapahtuu, jos seura purkaa sopimuksen ennen kauden loppua tai jos pelaaja siirtyy toiseen seuraan kesken sopimuskauden. Menettääkö pelaaja silloin oikeuden jo kertyneisiin bonuksiin vai maksetaanko ne suhteessa toteutuneeseen kauteen? Näistäkin on hyvä sopia nimenomaisesti.
Loukkaantumisiin liittyvät ehdot vaihtelevat merkittävästi eri maissa. Sopimuksesta kannattaa tarkistaa minkälainen vakuutus on ja kattaako vakuutus koko palkan vai vain osan sekä kuka maksaa vakuutusmaksut. Lisäksi on hyvä selvittää, mitä tapahtuu pitkäaikaisen loukkaantumisen aikana. Joissakin sopimuksissa palkkaa voidaan alentaa merkittävästi tietyn ajan jälkeen.
Meillä on ollut myös tapauksia, joissa seura ei ole maksanut sovittuja hoitokuluja loukkaantumisen jälkeen, vaikka pelaaja on loukkaantunut seuran harjoituksissa tai ottelussa. Tällaiset tilanteet voivat aiheuttaa pelaajalle merkittäviä taloudellisia ongelmia, jos vakuutusturva ei ole riittävä.
Pelaajan kannattaa tarkistaa myös, kuka valitsee hoitavan lääkärin, kuka päättää kuntoutuksen etenemisestä ja voiko seura velvoittaa pelaajan käyttämään vain seuran valitsemia palveluntarjoajia. Kansainvälisissä sopimuksissa voi olla käytäntöjä, joissa pelaajan liikkumista tai oikeutta hankkia toinen lääkärinlausunto rajoitetaan käytännössä tarpeettoman paljon. Mitä epäselvemmäksi tämä jää, sitä helpommin syntyy myöhemmin erimielisyys siitä, onko pelaaja ollut käytettävissä, työkyvytön vai esimerkiksi syyllistynyt sopimusrikkomukseen. Lisäksi on hyvä ymmärtää, että vakuutus ei aina tarkoita samaa asiaa kuin palkanmaksuvelvollisuus. Vakuutus voi korvata osan tietyistä kustannuksista, mutta silti jäädä epäselväksi, jatkuuko palkanmaksu täysimääräisenä. Tämä kannattaa erottaa selvästi jo neuvotteluvaiheessa.
Kansainvälisissä sopimuksissa esiintyy usein niin sanottuja nettosopimuksia, joissa palkka ilmoitetaan verojen jälkeen. Pelaajan kannattaa varmistaa, onko sopimus bruttopalkka vai nettopalkka, kuka vastaa veroista ja mitä tapahtuu, jos verotus muuttuu. Joissakin tapauksissa pelaaja on myöhemmin joutunut maksamaan veroja, joita ei ole huomioitu sopimuksessa. Tämä voi johtaa merkittäviin taloudellisiin yllätyksiin, erityisesti jos veroviranomaiset katsovat pelaajan olevan verovelvollinen useassa maassa samanaikaisesti.
Kansainvälisissä siirroissa kannattaa tarkistaa myös, miten allekirjoituspalkkio, agenttipalkkio, asumisetu, autoetu, muuttokulut ja mahdolliset sponsoritulot verotetaan. Ne voivat näyttäytyä pelaajalle käytännössä yhtenä kokonaisuutena, mutta verotuksellisesti niillä voi olla hyvin erilainen luonne. Jos nämä asiat jätetään epäselviksi, seuraukset voivat tulla pelaajalle yllätyksenä vasta jälkikäteen.
Pelaajan on myös hyvä ymmärtää, että vaikka seura vakuuttaisi kaiken olevan kunnossa, vastuu omasta verotuksellisesta asemasta ei välttämättä katoa. Siksi kansainvälisissä sopimuksissa veroasiat kannattaa tarkistaa nimenomaan riippumattoman asiantuntijan kanssa.
Joissakin maissa pelaaja ei ole juridisesti työntekijä, vaan hän toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja laskuttaa seuraa yrityksensä kautta eikä saa palkkaa työntekijänä. Tällaisessa mallissa vastuu monista asioista siirtyy pelaajalle. Pelaajan on usein perustettava paikallinen yritys tai käytettävä omaa yhtiötään, järjestettävä kirjanpito, huolehdittava veroilmoituksista sekä maksettava sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut.
Käytännössä seurat tai agentit saattavat luvata, että nämä asiat hoidetaan pelaajan puolesta. Monessa tapauksessa näin myös tehdään, mutta on ollut useita tilanteita, joissa kirjanpito tai veroasiat ovat jääneet hoitamatta. Tällöin vastuu voi kuitenkin kohdistua pelaajaan, vaikka hän ei olisi itse ollut tietoinen velvoitteista. Jälkikäteen veroviranomaiset voivat periä veroja, viivästyskorkoja ja mahdollisia seuraamuksia.
Siksi pelaajan kannattaa tällaisessa tilanteessa varmistaa ainakin se, kuka vastaa kirjanpidosta, kuka tekee veroilmoitukset, maksetaanko sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut sekä missä maassa verot maksetaan. Turvallisin ratkaisu on usein se, että pelaaja käyttää ulkopuolista kirjanpitäjää tai veroasiantuntijaa, joka huolehtii siitä, että velvoitteet hoidetaan oikein.
Lisäksi pelaajan kannattaa arvioida, mitä yrittäjämalli merkitsee muilta osin. Vaikuttaako se vakuutusturvaan, eläketurvaan, tapaturmakorvauksiin, sairausajan korvauksiin tai oikeuteen vedota työsuhdetta suojaaviin normeihin? Kansainvälisessä jalkapallossa tällaista rakennetta voidaan joskus käyttää joustavuuden nimissä, mutta pelaajan kannalta se voi tarkoittaa sitä, että hän kantaa paljon suuremman juridisen ja taloudellisen vastuun kuin alun perin ymmärtää.
Ulkomaille siirryttäessä yksi yleisimmistä epäselvyyksistä liittyy asumiseen ja arjen kustannuksiin. Sopimuksesta tai erillisestä liitteestä tulisi käydä ilmi, tarjoaako seura asunnon, kuka maksaa vuokran ja mahdolliset vakuudet sekä sisältyvätkö esimerkiksi sähkö, auto tai muut kulut sopimukseen. Jos näitä asioita ei ole kirjattu sopimukseen, ne voivat jäädä pelaajan vastuulle.
Käytännössä epäselvyyksiä syntyy usein myös siitä, kuka vastaa majoituksesta saapumisvaiheessa, kuka maksaa lennot, kuka huolehtii mahdollisista viisumi- ja rekisteröintikuluista sekä kattaako seura esimerkiksi perheen mukana muuttamisesta syntyviä kustannuksia. Nuorelle pelaajalle nämä voivat tuntua sivuseikoilta itse sopimukseen verrattuna, mutta arjen kannalta ne voivat olla erittäin merkittäviä.
Joissakin sopimuksissa voi olla ehtoja, jotka vaikuttavat siihen, voiko pelaaja siirtyä toiseen seuraan. Sopimuksessa voi esimerkiksi olla buy-out-lauseke tai muu ehto, joka määrittelee siirtosumman. Pelaajan kannattaa ymmärtää, rajoittavatko tällaiset ehdot mahdollisuutta siirtyä toiseen seuraan. Jos buy-out-summa on hyvin korkea, se voi käytännössä estää siirron, vaikka toinen seura olisi kiinnostunut pelaajasta.
Kansainvälisissä siirroissa on hyvä ymmärtää myös se, että kaikki siirtoon liittyvät maksut eivät ole buy-out-maksuja tai pelaajasta seuralle maksettavaa siirtokorvausta. FIFAn järjestelmässä on olemassa myös training compensation ja solidarity mechanism -järjestelmät. Niillä pyritään turvaamaan kasvattajaseurojen asemaa silloin, kun pelaaja tekee ensimmäisiä ammattilaissopimuksiaan tai siirtyy kansainvälisesti sopimuksen voimassaoloaikana.
Vaikka nämä maksut eivät useimmiten ole pelaajan henkilökohtainen velvoite, ne voivat käytännössä vaikuttaa siihen, kuinka helposti siirto toteutuu. Pelaaja voi esimerkiksi ihmetellä, miksi kiinnostunut seura epäröi siirtoa tai miksi siirtoneuvottelu kestää pitkään, vaikka oma sopimustilanne näyttäisi selvältä. Taustalla voi olla juuri training compensationiin tai solidarity-maksuihin liittyvä arvio. Siksi myös nämä järjestelmät on hyvä ymmärtää ainakin yleisellä tasolla. Lisäksi pelaajan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, sisältääkö sopimus siirtorajoituksia, takaisinosto-oikeuksia, jatkomyyntiehtoja tai muita määräyksiä, jotka voivat vaikuttaa tuleviin siirtoihin. Kaikki tällaiset ehdot eivät ole automaattisesti ongelmallisia, mutta ne on ymmärrettävä huolellisesti ennen allekirjoittamista.
Pelaajan näkökulmasta on hyvä tiedostaa myös se, että siirtotilanteissa liikkuu usein merkittäviä rahasummia, mutta pelaaja itse ei automaattisesti saa osuutta siirtokorvauksesta. Joissakin tilanteissa on kuitenkin mahdollista neuvotella sopimukseen ehtoja, joiden perusteella pelaaja saa tietyn osuuden tulevasta siirtokorvauksesta tai erillisen korvauksen siirron yhteydessä. Tällaiset ehdot eivät ole vakiokäytäntö, mutta erityisesti kansainvälisissä sopimuksissa ne voivat olla neuvoteltavissa.
Tämän vuoksi pelaajan kannattaa jo sopimusvaiheessa arvioida, millaisia taloudellisia vaikutuksia mahdollisella tulevalla siirrolla voi olla ja onko perusteltua pyrkiä neuvottelemaan itselleen osuutta siirtokorvauksesta tai muuta siirtoon sidottua kompensaatiota. Tämä voi pitkällä aikavälillä olla merkittävä osa pelaajan kokonaistuloa.
Kansainvälisissä pelaajasopimuksissa on syytä nostaa esiin myös third party ownership eli niin sanottu TPO. Tällä tarkoitetaan järjestelyjä, joissa pelaajan taloudellisia oikeuksia tai siirtokorvaukseen liittyviä oikeuksia on siirretty kokonaan tai osittain kolmannelle osapuolelle.
FIFA kieltää tällaiset järjestelyt. TPO-kielto ei ole pelkkä muodollinen sääntö, vaan sen rikkomisesta voi seurata sanktioita seuralle, pelaajalle tai muille osapuolille. Pelaajan kannalta riski syntyy erityisesti silloin, jos hän ei täysin ymmärrä, millaisiin asiakirjoihin tai järjestelyihin hänen agenttinsa, neuvonantajansa tai muu välikäsi on häntä sitonut.
Pelaajan ei pitäisi koskaan hyväksyä järjestelyä, jossa jokin ulkopuolinen taho saa osuuden hänen tulevasta siirtokorvauksestaan, siirtoarvostaan tai muista taloudellisista oikeuksistaan tavalla, joka voi olla ristiriidassa FIFAn sääntöjen kanssa. Pelaajan kannattaa myös varmistaa, että hän ymmärtää kaikki sopimukset, joita hänen puolestaan tai hänen nimissään tehdään. Kansainvälisessä ympäristössä tämä on erityisen tärkeää, koska sopimusketjut voivat olla monimutkaisia ja niihin voi sisältyä eri maiden oikeudellisia rakenteita.
Monissa sopimuksissa seura saa oikeuden käyttää pelaajan kuvaa markkinoinnissa. Pelaajan kannattaa tarkistaa, kuinka laaja tämä oikeus on ja voiko hän tehdä omia sponsorisopimuksia. Erityisesti kansainvälisissä seuroissa markkinointioikeudet voivat olla merkittävä osa sopimusta, koska seurat käyttävät pelaajien näkyvyyttä kaupallisessa toiminnassa.
Tässä yhteydessä kannattaa erottaa toisistaan seuran tavanomainen oikeus käyttää pelaajan kuvaa osana joukkueen normaalia viestintää ja markkinointia sekä pelaajan henkilöä yksilöllisesti hyödyntävä kaupallinen käyttö. Ensimmäinen on yleensä osa normaalia seuratoimintaa. Jälkimmäinen voi kuitenkin olla paljon laajempi asia, jos pelaajan nimeä, numeroa, kuvaa tai muuta henkilökohtaista tunnistettavuutta käytetään kampanjoissa, fanituotteissa tai sponsorimateriaalissa tavalla, joka kohdistuu nimenomaan kyseiseen pelaajaan.
Pelaajan kannattaa selvittää myös, saako seura luovuttaa pelaajaa koskevaa kuva- tai videomateriaalia kolmansille osapuolille, kuten sponsoreille, mediakumppaneille tai muille kaupallisille toimijoille. Mitä laajempi luovutusoikeus on, sitä enemmän se voi vaikuttaa pelaajan omiin kaupallisiin mahdollisuuksiin.
Joissakin maissa käytetään myös image rights -rakenteita, joissa pelaajan kuvaoikeuksia hallinnoidaan erillisen yhtiön kautta. Tällaiset järjestelyt voivat liittyä verotukseen, sponsorointiin ja kaupalliseen hyödyntämiseen. Ne eivät ole automaattisesti ongelmallisia, mutta ne voivat olla juridisesti ja verotuksellisesti hyvin monimutkaisia. Pelaajan ei kannata suostua tällaisiin rakenteisiin ilman riippumatonta oikeudellista neuvontaa.
Kansainvälisessä jalkapallossa pelaajista kerätään nykyisin valtava määrä tietoa. Se voi koskea ottelusuorituksia, fyysistä kuormitusta, GPS-seurantaa, sykedataa, vammoja, kuntoutusta ja muuta terveydentilaan liittyvää informaatiota.
Pelaajan kannattaa ymmärtää, mitä dataa hänestä kerätään, kuka sitä käsittelee, mihin tarkoituksiin sitä käytetään ja kenelle sitä voidaan luovuttaa. Nämä eivät ole enää vain teknisiä tai hallinnollisia kysymyksiä, vaan ne liittyvät suoraan pelaajan yksityisyyteen, urakehitykseen ja joskus myös markkina-arvoon.
Sopimusneuvotteluissa on hyvä selvittää, onko seuralla oikeus luovuttaa pelaajadataa ulkopuolisille, kuten sponsoreille, analytiikkayrityksille, mediatoimijoille tai mahdollisille tuleville seuroille. Pelaajan kannalta on tärkeää, että datan käyttö on läpinäkyvää ja että hänellä on oikeus saada tieto omasta datastaan.
Tämä on erityisen tärkeää terveystietojen osalta. Vammahistoria, kuormitusdata tai kuntoutusta koskevat tiedot voivat vaikuttaa suoraan siihen, miten seura tai mahdollinen uusi seura arvioi pelaajaa. Siksi pelaajan ei pidä suhtautua henkilötietoja ja pelaajadataa koskeviin sopimusehtoihin kevyesti.
Kansainvälisissä siirroissa mukana on usein agentti tai agenttitoimisto. Pelaajan kannattaa tarkistaa, kuka maksaa agentin palkkion ja miten se on määritelty. Joissakin tilanteissa agentin palkkio on myöhemmin aiheuttanut verotuksellisia tai sopimuksellisia riitoja, jos maksujärjestelyä ei ole määritelty selkeästi.
Pelaajan kannattaa ymmärtää myös se, että hänellä on oikeus valita oma edustajansa. Seura ei voi lähtökohtaisesti edellyttää, että pelaajan on käytettävä tiettyä agenttia tai seuran hyväksymää välittäjää. FIFAn agenttisääntelyn tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä ja estää eturistiriitoja, mutta käytännössä pelaajan on silti itse huolehdittava siitä, että hän ymmärtää, mitä agenttisopimuksessa on sovittu.
Erityisen tärkeää on, että agentin palkkio, maksaja, maksun ajankohta ja mahdolliset veroseuraamukset on yksilöity selkeästi. Pääsääntöisesti toimeksiantaja maksaa oman agenttinsa palkkion, ellei muuta ole selvästi sovittu. Pelaajan kannattaa olla erityisen varovainen tilanteissa, joissa palkkiorakenne on epäselvä tai joissa sama toimija näyttää käytännössä palvelevan useaa osapuolta yhtä aikaa.
FIFAn sääntöjen mukaan pelaajasopimus voidaan purkaa ennenaikaisesti vain tietyissä tilanteissa. Tyypillisiä just cause -tilanteita voivat olla esimerkiksi palkkojen maksamatta jättäminen, vakava sopimusrikkomus tai olennaisten velvoitteiden laiminlyönti.
Jos sopimus puretaan ilman hyväksyttävää syytä, seurauksena voi olla korvausvastuu tai urheilullisia sanktioita. Siksi sopimuksen purkamiseen liittyvät ehdot kannattaa ymmärtää ennen allekirjoittamista.
Kansainvälisessä jalkapallossa sopimuksen purkaminen ei ole vain tavallinen sopimusoikeudellinen kysymys, vaan siihen liittyy myös FIFAn sääntelyn mukaisia seurauksia. Jos pelaaja purkaa sopimuksen ilman hyväksyttävää perustetta, hän voi joutua korvausvastuuseen ja joissakin tilanteissa seurauksena voi olla myös urheilullisia rajoituksia. Vastaavasti seura voi joutua vastuuseen, jos se on rikkonut sopimusta ilman hyväksyttävää syytä.
Pelaajan on hyvä ymmärtää, että kaikki epämiellyttävä kohtelu tai urheilullinen pettymys ei vielä tarkoita oikeutta purkaa sopimusta. Toisaalta tietyt käytännöt, kuten olennaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen, pitkäaikainen maksamattomuus tai muu vakava sopimusrikkomus, voivat nimenomaan antaa pelaajalle oikeuden päättää sopimus. Siksi sopimuksen purkamista ei pidä koskaan tehdä hetken tunteessa, vaan aina huolellisen juridisen arvioinnin pohjalta.
Kansainvälinen siirto voi olla uran kannalta suuri mahdollisuus, mutta samalla siihen liittyy juridisia ja taloudellisia riskejä. Monet ongelmat voidaan kuitenkin välttää, jos sopimus käydään huolellisesti läpi ennen allekirjoittamista.
Pelaajan kannattaa varmistaa, että hän ymmärtää sopimuksen keskeiset ehdot, palkkaan ja bonuksiin liittyvät järjestelyt, vakuutukset, verotuksen, markkinointi- ja dataoikeudet, agenttisuhteeseen liittyvät vastuut sekä riidanratkaisua koskevat määräykset. Sopimus ei ole pelkkä muodollisuus, vaan se määrittää pelaajan oikeudet ja velvollisuudet koko sopimuskauden ajan.Hyvin laadittu sopimus suojaa sekä pelaajaa että seuraa.
Erityisesti nuorten pelaajien kohdalla on tärkeää ymmärtää, että kansainvälinen sopimus ei ole vain askel uralla, vaan myös oikeudellinen kokonaisuus, jonka vaikutukset ulottuvat palkkaan, verotukseen, terveyteen, siirtomahdollisuuksiin ja jopa siihen, kuka saa käyttää pelaajan kuvaa tai dataa kaupallisiin tarkoituksiin. Mitä suuremmasta siirrosta tai pidemmästä sopimuksesta on kyse, sitä tärkeämpää on, että pelaaja saa asiantuntevan ja riippumattoman arvion ennen allekirjoitusta.
Autan mielelläni sopimusasioissa. Jos olet neuvottelemassa sopimusta tai kohtaat haasteita nykyisen sopimuksen kanssa, kannattaa asia käydä läpi ennen kuin tilanne kärjistyy. Voit olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Jyri Paasonen
Oikeudellinen asiantuntija,
Jalkapallon Pelaajayhdistys ry, +358 (0)45 257 3488, jyri.paasonen@jpy.fi
Oravannahkatori 1, 02120 Espoo | www.jpy.fi
Tietosuojaseloste