Kansainvälisessä jalkapallossa on saavutettu eilen merkittävä läpimurto. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ja jalkapallon pelaajayhdistysten kansainvälinen kattojärjestö FIFPRO ovat julkistaneet jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä uuden yhteistyömallin sekä uudistuksia siirtojärjestelmään ja pelaajien asemaan liittyen. Muutokset vahvistavat pelaajien oikeuksia, lisäävät heidän vaikutusvaltaansa ja tuovat konkreettisia parannuksia pelaajien arkeen eri puolilla maailmaa.
FIFA ja FIFPRO ovat allekirjoittaneet vuoteen 2031 asti ulottuvan yhteisymmärryspöytäkirjan (Memorandum of Understanding eli MoU), jota voidaan pitää käännekohtana jalkapallon päätöksenteossa. Samalla on sovittu laajasta siirtojärjestelmän uudistuksesta, joka tuo uusia oikeuksia ja vahvempaa turvaa pelaajille. Kokonaisuus perustuu vuosien neuvotteluihin, erityisesti EU:n tuomioistuimen Diarra-ratkaisun jälkeen ja pelaajayhdistysten pitkäjänteiseen edunvalvontaan.
- Tämä on tärkeä askel kohti vahvempaa yhdessä sopimisen kulttuuria. Pelaajien edustajat pääsevät jatkossa vaikuttamaan voimakkaammin pelaajia suoraan koskeviin asioihin, mitä voidaan pitää täysin välttämättömänä jalkapallon hyvän hallinnon ja demokratian perusperiaatteiden näkökulmasta. Tämä kirittää myös sopimaan asioista kollektiivisesti kansallisella tasolla, toteaa JPY:n toiminnanjohtaja Panu Autio.
Merkittävin muutos liittyy siihen, miten jalkapalloa jatkossa hallitaan. Uuden sopimuksen ytimessä on globaali sosiaalisen vuoropuhelun (social dialogue) foorumi, jossa pelaajien, liigojen ja seurojen edustajat sopivat yhdessä keskeisistä säännöistä.
FIFPRO toimii pelaajien virallisena edustajana maailmanlaajuisesti. Kyseessä on yksi historian merkittävimmistä edistysaskeleista pelaajien edustuksessa.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että:
siirtojärjestelmän muutoksia ei enää tehdä yksipuolisesti
pelaajilla on jatkossa vaikutusvaltaa omia uriaan koskeviin sääntöihin ja päätöksiin
- Tämä sopimus on tärkeä askel eteenpäin jalkapallolle. Sen varmistaminen, että pelaajilla ja heidän edustajillaan on todellinen mahdollisuus vaikuttaa uraansa koskeviin päätöksiin, hyödyttää paitsi pelaajia myös koko lajia. Globaalina organisaationa olemme tietoisia siitä, että monilla pelaajilla eri puolilla maailmaa on edelleen hyvin erilaiset lähtökohdat ja he tarvitsevat vahvempaa suojaa ja tukea. Odotamme innolla tämän työn jatkamista yhdessä pelaajien ja jalkapallon hyväksi, kertoo FIFPRO:n presidentti Sergio Marchi FIFPRO:n tiedotteessa.
Mitä tämä sopimus tarkoittaa pelaajien näkökulmasta? Sopimus tuo mukanaan useita suoria hyötyjä pelaajille:
Osuus siirtokorvauksista
Pelaajat, joiden vuosipalkka on enintään 150 000 euroa, saavat jatkossa vähintään viiden prosentin osuuden siirrostaan syntyvästä siirtokorvauksesta. Pelaajilla on edelleen mahdollisuus neuvotella myös korkeampi korvausprosentti.
Täysi korvaus sopimusrikkomuksissa
Jos seura rikkoo sopimustaan, pelaajalla on oikeus täyteen sopimuksen mukaiseen palkkaan ilman, että korvausta voidaan pienentää sillä perusteella, että pelaaja löytää uuden seuran.
Tiukemmat sanktiot seuroille
Palkkasaatavien laiminlyönnistä seuraa jatkossa nopeammin urheilullisia ja taloudellisia rangaistuksia. Maksamattomille palkoille kertyy myös kahdeksan prosentin korko.
Selkeä kielto epäasiallisille käytännöille
Uudistus kieltää nimenomaisesti esimerkiksi:
pelaajien eristämisen harjoituksista
painostavat siirto- ja rekisteröintikäytännöt
passien tai dokumenttien hallussapidon
Tällaiset käytännöt ovat olleet ongelma monille pelaajille eri puolilla maailmaa.
Parempi suoja ja varmuus sopimuksiin
Uudistuksissa pyritään myös lisäämään ennakoitavuutta ja tavoitteena on turvata pelaajien ansiotaso ja vähentää epävarmuutta uran aikana:
vahingonkorvaus- ja ulosostoehtojen tulee olla kohtuullisia
siirtojärjestelmää tarkennetaan oikeudellisesti selkeämmäksi
Pelaajien ääni tulee jatkossa kuulumaan aiempaa systemaattisemmin jalkapallon korkeimmilla tasoilla.
Nuorille pelaajille lisää vakautta
Nuorten pelaajien sopimusvakautta vahvistetaan:
ensimmäinen ammattilaissopimus voi jatkossa olla enintään viiden vuoden mittainen
samalla varmistetaan suojamekanismit koulutuksen, kehityksen ja taloudellisen turvan osalta
Pelaajien kuormitus ja hyvinvointi keskiöön
Pelaajien kuormitus ja palautuminen ovat olleet FIFPROn keskeisiä huolia jo pitkään. Jatkossa pelaajat ovat vahvemmin mukana määrittämässä:
minimilepoaikoja
lomajaksoja
otteluiden välistä palautumisaikaa
Näillä standardeilla on vaikutusta tuleviin ottelukalentereihin ja kilpailurakenteisiin. Jatkossa pelaajat pääsevät vahvemmin vaikuttamaan suoraan siihen, millaisella kokonaiskuormituksella jalkapalloa pelataan kaudesta toiseen.
Pelaajien ääni vahvemmin esiin
Sopimus vahvistaa myös pelaajien asemaa FIFA:n päätöksenteossa. FIFPRO saa puheoikeudellisen tarkkailijapaikan FIFA-neuvostossa ja pelaajien edustajia tulee mukaan oikeudellisiin elimiin ja komiteoihin.
Tukea pelaajille ja kollektiivista sopimista
Tavoitteena on vahvempi pelaajasuoja kaikilla tasoilla - myös maissa, joissa järjestelmät ovat vielä kehittymässä. Sopimus sisältää myös konkreettisia tukitoimia:
FIFA Fund for Players jatkuu 20 miljoonan dollarin rahoituksella vuoteen 2029
rahasto tarjoaa turvaverkon tilanteissa, joissa maksukyvyttömät tai konkurssiin ajautuneet seurat eivät pysty maksamaan palkkoja ja täyttämään taloudellisia velvoitteitaan
kansallista sääntelyä, sopimista, pelaajasopimuksia, riidanratkaisua ja työehtosopimuksia vahvistetaan FIFAn ja FIFPROn tuella
Naisten jalkapalloon globaalit minimitasot
Naisten jalkapallo on yksi sopimuksen keskeisistä kehityskohteista:
FIFA ja FIFPRO kehittävät globaalit minimistandardit maajoukkueille
pelaajien osuutta kilpailujen tuotoista pyritään kasvattamaan
Vaikutukset ulottuvat myös Suomeen. Jalkapallo on maailmanlaajuinen laji, ja kun pelaajien oikeudet vahvistuvat kansainvälisesti, tarkoittaa se vahvempaa turvaa sääntöjen ja sopimusten osalta myös Suomessa pelaaville pelaajille. JPY:n rooli korostuu, kun kansallisesti varmistetaan, että uudistukset näkyvät myös suomalaisessa pelaajan arjessa.
- Pelaajasopimusmallin uudistettu versio ja uusi kansallinen riidanratkaisuelin (National Dispute Resolution Chamber, NDRC) ovat konkreettisia esimerkkejä pelaajien oikeusturvaa merkittävästi vahvistavista asioista, joita työstetään parhaillaan Suomessa yhdessä JPY:n sekä seuroja edustavien Palloliiton ja liigojen kanssa, Autio kertoo.
Jos sinulla on kysyttävää sopimuksestasi, oikeuksistasi tai näistä muutoksista, voit olla aina yhteydessä JPY:n toimistoon.
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Panu Autio
toiminnanjohtaja
Jalkapallon Pelaajayhdistys
+358407022710
panu.autio@jpy.fi
Lue lisää: