Pelaajien näkökulmaa vakuutusasiaan - "Kriisi tarjoaa myös mahdollisuuden muutokselle"

OP Pohjolan päätös lopettaa urheilijaturvavakuutusten tarjoaminen uhkaa jättää ammattijalkapalloilijat ilman lakisääteistä vakuutusturvaa vuoden 2026 alusta. Suomalaisen ammattilaisurheilun akuutti vakuutuskriisi alleviivaa urheilijoiden ja erityisesti ammattijalkapalloilijoiden haavoittuvaista asemaa. Kriisi tarjoaa myös mahdollisuuden muutokselle. Nyt jos koskaan, urheilijoiden sosioekonomista asemaa tulee parantaa hallitusohjelman mukaisesti ja urheilijoiden tarpeita kuunnellen.  

Akuutti vakuutuskriisi ja urheilijan asema 

Lakisääteisen urheilijaturvavakuutukseen liittyvät haasteet nousivat esille Helsingin Sanomissa viime viikolla otsikolla: ”Ammattiurheilu uhkaa keskeytyä vakuutusten puutteen takia – Kriisi osuu ensin Veikkausliigaan” (HS, 2.10.2025). OP Pohjola on ilmoittanut lopettavansa vakuuttamisen ja näillä näkymin markkinoilta ei ole löydetty uutta vakuuttajaa, joka tarjoaisi 1.1.2026 lähtien Suomessa pelaaville ammattijalkapalloilijoille lain vaatiman vakuutusturvan. Muissa joukkuelajeissa kuten koripallossa, lentopallossa, pesäpallossa ja jääkiekon Mestiksessä OP:n vakuutussopimukset päättyvät vaiheittain tulevan vuoden aikana. Jääkiekon miesten Liigan sopimus If:n kanssa kuitenkin jatkuu. 

Asian tultua julki urheiluministeri, entinen ammattiurheilija, Mika Poutala kommentoi, että: ”Kyllä meillä on täysi valmius ja halu ratkaista näitä asioita.” Poutala myös alle viivasi, että kyseessä on sosiaali- ja terveysministeriön alaisesta asiasta ja vastuu ministerinä toimii Sanni Grahn-Laasonen (HS, 3.10.2025) Kansanedustaja ja Veikkausliiga-legenda Timo Furuholm on myös tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen perjantaina 3.10, jossa kysytään: ”Kuinka hallitus aikoo varmistaa, ettei urheilijoilta puuttuva tapaturma- ja eläketurva johda suomalaisen ammattiurheilun laajamittaiseen keskeytymiseen” (KU, 3.10.2025)  

Pohjola ilmoitti urheiluturvavakuutustensa irtisanomisesta lakisääteisesti viranomaisille 3.12.2024 eli melkein vuosi sitten, mutta asia tuli urheilujärjestöjen ja pelaajayhdistysten tietoon vasta huhtikuussa 2025. Tämän jälkeen olimme heti aktiivisia mm. Urheiluyhteisön yhteisellä tiedotteella. Urheilijajärjestöt ovat keväästä lähtien tehneet töitä ratkaisun hakemiseksi tilanteeseen. Asia ei varsinaisesti siis viime viikolla ollut uusi “uutinen”.  

Jalkapallon Pelaajayhdistys haluaa korostaa, että asiaan tulee etsiä pikaista ratkaisua yhdessä asianomaisten sidosryhmien eli valtion, urheilijoiden edustajien ja urheilujärjestöjen, liigojen, finanssialan sekä työmarkkinaosapuolten kesken. Ratkaisuja on haettu taustalla jo pidemmän aikaa. On tärkeää huomioida, että jalkapalloilijoiden asema vakuutusten osalta on jo nyt huomattavasti heikompi kuin muilla työntekijöillä Suomessa.  

Lähes kaikissa muissa läntisen Euroopan maissa ammattiurheilijat ovat työntekijöinä yhdenvertaisessa asemassa muiden alojen ammattilaisiin nähden, mutta näin ei Suomessa ole. Tällä viikolla myös Euroopan parlamentti äänesti uudesta paremmasta eurooppalaisesta urheilun mallista, joka tunnustaa jalkapalloilijat ja muut urheilijat työntekijöiksi, joilla on samat perusoikeudet kuin muillakin työntekijöillä. Raportissa myös korostetaan, että urheilijoilla tulee olla vahvempi ääni urheilun päätöksenteossa. FIFPRO:n yhteenvedon aiheesta voi lukea täältä.  

Seurojen talous ei voi joka kerta ajaa pelaajien terveyden edelle 

Akuutin vakuutuskriisin ratkaisu ei voi olla se, että urheilijoiden lakisääteistä vakuutusturvaa heikennetään entisestään. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon ylipäätään voidaan hyväksyä sitä, että yhden ammattiryhmän työntekijöitä, tässä tapauksessa urheilijoita, pidetään laeilla heikommassa asemassa muihin työntekijöihin nähden? Miten asiaa tulisi tarkastella yhdenvertaisuuden, perustuslain ja EU:n perusoikeuksien näkökulmasta? 

Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta (276/2009) vahvistaa urheilijoiden erityisaseman Suomessa ja urheilijat on rajattu mm. työtapaturma- ja ammattitautilain ulkopuolelle. Urheilijoita ei myöskään vakuuteta TYeL:n tai YEL:n mukaan ja urheilijat on ammattiryhmänä rajattu työturvallisuuslain ja työterveyslain ulkopuolelle. Työtapapaturma- ja ammattitautilain piirissä olevien, käytännössä kaikkien muiden alojen työntekijöiden, lakisääteisen vakuuttamisen tarjoaminen on tehty laissa pakolliseksi Suomessa toimiville vakuutusyhtiöille. Urheilijaturvavakuutusten osalta tätä pakottavuutta ei ole säädetty – voitaisiinko näin kuitenkin jatkossa tehdä?  

Kun nyt akuutin vakuutuskriisin seurauksena keskustellaan urheilijaturvalain muuttamisesta, tulee samalla hahmottaa iso kuva ja urheilijoiden asema Suomessa laajemmin. Asiaa tulee tarkastella kokonaisuutena.  

Seurojen talous muodostaa epäilemättä terveen ammattilaisurheilun ja kilpailutoiminnan perustan. Se ei kuitenkaan yksin voi sanella sitä, miten suomalaisessa urheilussa päätetään esimerkiksi pelaajien työsuhteisiin, vakuutusturvaan, vapaaseen liikkuvuuteen ja dataan liittyvistä kysymyksistä ja urheilijoita koskevasta lainsäädännöstä. Suomalaista urheilujärjestelmää ja urheilijoita koskevaa lainsäädäntöä kehittäessä seurojen talous on mennyt liian usein pelaajien terveyden ja oikeuksien edelle.  

Urheilijat Suomessa muita työntekijöitä heikommassa asemassa  

Nykyisessä lainsäädännössä urheilijat ovat jo heikommassa asemassa muihin työntekijöihin nähden muun muassa seuraavilla tavoilla:  

Urheilijoiden lakisääteinen tapaturmaturva on heikompi muihin työntekijöihin nähden:  

• Ei työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista päivärahaa.  

• Urheilijoiden ammattitauteja ei lain mukaan korvata kuten muille.   

• Tapaturmaeläke on rajattu urheilijoilla 5 vuoteen.  
  (vs. muilla aloilla 65 vuoteen asti 85% palkasta, jonka jälkeen 70% palkasta)  

• Tapaturmaeläkkeessä vuosityöansion yläraja urheilijoilla 140 350€.  
  (muissa ammateissa ei korvauksissa vuosityöansion kattoa.)  

• Alle 13 470€ tienaavilla pelaajilla ei ole lakisääteistä tapaturmavakuutusturvaa lainkaan. Käytännössä pelaajat, joiden palkkasumma jää alle 13 470€ vuodessa on useimmiten vakuutettu seurojen toimesta lisenssivakuutuksillla tai vastaavilla, joiden korvaavuuskäytännöt ja kattavuus ovat kirjavia.   
  (vs. Muilla aloilla työnantaja maksaa yrityskohtaisen vakuutuksen, kun yrityksen palkkasumma ylittää 1500€/vuosi.)  

Urheilijoiden työttömyysturva on heikompi muiden alojen ammattilaisiin nähden: 

• Ammattiurheilijoilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. 

• Muusta työstä työttömäksi jääneiden urheilijoiden työttömyysetuuksia on saatettu evätä pelaajasopimusten tai tavoitteellisen urheilun takia, vaikkei urheilija saisi pelaamisesta penniäkään palkkaa.  

Urheilijan vanhuuseläkettä kertyy reilusti vähemmän kuin muiden alojen työntekijöillä:  

• Urheilijoiden eläkekertymä on huomattavasti pienempi kuin muilla työntekijöillä (urheilijan ammatissa lakisääteiset eläkemaksut 4,5% vs. muissa ammateissa 24,53%) 

• Seurojen konkurssitapauksissa urheilijoiden eläkkeet turvattu huonommin kuin muilla saman työnantajan työntekijöillä.   

• Alle 13 470€ tienaaville pelaajille ei kerry vanhuuseläkettä lasinkaan eikä myöskään oikeutta tapaturmaeläkkeeseen ole.   

Ammattiurheilijat eivät myöskään Suomessa kuuluu työturvallisuuslain eivätkä työterveyslain piiriin. Työsuhteisilla urheilijalla ja ammattilaisjalkapalloilijoilla lakisääteinen turva on siis myös sitä kautta heikompi kuin muiden alojen työntekijöillä.   

Kollektiivinen sopiminen tuonut lakisääteistä laajemman turvan liigakiekkoilijoille 

Jääkiekossa on Suomessa jo vuodesta 1998 asti ollut voimassa yleissopimus, joka on turvannut miesten liigakiekkoilijoille lainsäädäntöä vahvemman turvan esimerkiksi tapaturmiin, sairastumisiin ja vakuuttamiseen liittyen. Nykyisin jääkiekon pelaajayhdistyksen (SJRY) ja Liigan välillä solmitun yleissopimuksen mukaan:  

• Seurat ottavat pelaajille sairaskuluvakuutuksen, joka turvaa pelaajia ei-tapaturmaisten vammojen osalta.  

• Seurat ovat sitoutuneet korvaamaan 10 000 € asti kuluja, jos vakuutus ei korvaa vammaa tai sairautta pelaajalle tai tapaturmatilanteeseen liittyvät em. kulut ylittävät sairauskuluvakuutuksessa asetetun korvauksen enimmäismäärän (10 000 €) kunkin pelaajan yksittäisen sairauden tai vamman osalta. 

• Jääkiekossa on myös Liigan ja pelaajien yhdessä hallinnoima pelaajaturvallisuurahasto, jonka varoja käytetään loukkaantuneiden ja sairastuneiden pelaajien tukemiseen ja auttamiseen. 

• Yleissopimus turvaa urheiljaturvavakuutukset tuomat edut myös alle 13 470€ tienaaville pelaajille.  

Lisäksi jääkiekon yleissopimuksessa on selkeä kirjaus: ”Pelaajalla ei ole missään tilanteessa velvollisuutta osallistua hänen loukkaantumisensa, sairautensa tai vammansa aiheuttamien em. hoitokulujen kustantamiseen tai maksamiseen.”  

Jalkapallossa ei yleissopimusta tai vastaavanlaisia kirjauksia ole toistaiseksi vielä saatu pelaajasopimukseen pelaajayhdistyksen ponnisteluista huolimatta. Jalkapalloilijat ovat siis myös tältä osin liigakiekkoilijoita heikommassa asemassa. Erityisen paljon haasteita jalkapallossa on tähän mennessä ollut ei-tapaturmaisiin vammoihin liittyvissä hoitokuluissa. Monet rohkeat Veikkausliigan pelaajat (mm. Kalle Multanen, Eero-Matti Auvinen, Saku Heiskanen ja Rasmus Leislahti) ovat tuoneet esille tarinoitaan siitä, miten he ovat joutuneet maksamaan jalkapallon ammattia harjoittaessaan tulleiden vammojen leikkauskuluja itse. Jalkapallon Pelaajayhdistyksen tiedossa on myös useita muita vastaavanlaisia tapauksia eri sarjatasoilta.  

Palloliiton hallitus asetti keväällä pelaajasopimuksen uudistustyötyhmän, jonka puitteissa pelaajasopimuskehikkoa oli tarkoitus uudistaa ja viedä maaliin syksyyn mennessä. Liigojen edustajat eivät kuitenkaan ole pystyneet pitämään kiinni sovitusta aikataulusta ja prosessista. Sopiminen ei siis tällä haavaa etene toivotulla tavalla. Erityisesti Veikkausliiga on kategorisesti vältellyt asioista yhteisesti sopimista ja pelaajien asemaa parantavia uudistuksia. Kulunut vuosi on opettanut kouriintuntuvalla tavalla sen, että pelaajien suojelua ei voi jättää yksin monopoliasemassa olevan autonomisen urheiluliikkeen säädeltäväksi. Lainsäädännön tuoma turva on pelaajille vahvin ja paras tapa turvata oikeudet.  

Urheilutyönantajien suhteelliset kulut, sponsorit ja vakuuttamisvelvollisuus 

Muihin Pohjoismaihin verrattuna suomalaisten pelaajien asema on myös verrattain heikko. Esimerkiksi ruotsalaiset seurat maksavat tällä hetkellä jalkapalloilijoiden palkkaamisesta lakisääteisiä sivukuluja noin 45 %, kun vastaava luku Suomessa on noin 15 %. Seuratyönantajat maksavat Suomessa huomattavasti pienempiä sivukuluja ammattijalkapalloilijoista (n. 15 %) myös muihin työntekijöihin (n. 20–25 %) nähden.   

Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään voimme vielä antaa pelaajien aseman pysyä Suomessa näin heikkona seurojen talouteen vedoten ja muihin seikkoihin vedoten?  

Asiasta tekee vielä kyseenalaisemmaksi se seikka, että OP on pitkään toiminut Veikkausliigan pääsponsorina. Lisäksi lähes kaikilla Veikkausliigan seuroilla on sponsorisopimuksia sekä vakuutusyhtiöiden että terveysalan yritysten kanssa. Siitä huolimatta olemme olleet Veikkausliigassa täysin kestämättömässä tilanteessa, että pelaajat joutuvat edelleen maksamaan ammattia harjoittaessaan tulleiden vammojensa kuluja ja leikkauksia itse. Miltä tämä näyttää ison yleisön ja itse sponsorien näkökulmasta?  

Urheilijaturvalain mukaan urheiluseuralla on vastuu urheilijan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin korvaamisesta. Jos seura tai muu urheilutoimintaa harjoittava yhteisö on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, se on velvollinen kustantamaan urheilijalle laiminlyönnin vuoksi saamatta jääneen tapaturma- ja eläketurvan. (urheilijalaki 20 §) Asian vahvisti myös Koripalloliiton kilpailutoimenjohtaja Tom Westerholm Helsingin Sanomissa: ”Jos vakuutus ei ole voimassa ja urheilijalle tulee uran päättäväloukkaantuminen tai vakava vamma, seura on työnantajana korvausvastuussa.” (HS, 2.10.2025) 

Nykytilanteessa pelaajat asettavat itsensä riskille alttiiksi päivittäin harjoituksissa ja otteluissa. Osa Veikkausliigan ja suurin osa muiden jalkapallo- ja futsalsarjojen pelaajista harjoittelee ja pelaa päivittäin ilman urheilijaturvalain mukaista vakuutusta. Tässä tilanteessa ovat kaikki ne pelaajat, jotka tienaavat pelaamisesta alle 13 470€. Heidän työnsä pelaajana ei kerrytä eläkettä eikä esimerkiksi tapaturmaeläketurvaa ole lainkaan.  

Hallitusohjelma ja kollektiivinen yhteistyö avainasemassa 

Urheiluyhteisön on nyt aika kantaa vastuutaan yhdessä. Seurojen ja pelaajien kollektiivista vastuunkantoa ja ylipäätään asioista sopimista kollektiivisesti tulee tässä tilanteessa edistää viipymättä. Toisaalta tilanteeseen on ajauduttu osittain siksi, että lainsäädäntö ei ole ollut paras mahdollinen vakuutuksen varmistamisen näkökulmasta ja siksi voitaisiin myös ajatella, että valtion tulee osaltaan myös jollain tavoin kantaa vastuuta tässä poikkeuksellisessa ja haastavassa tilanteessa. Ratkaisut ovat löydettävissä yhdessä.  

Yhtenä mahdollisuutena on esitetty, että kumotaan laki urheilijan tapaturma- ja eläkevakuuttamisesta ja siirretään urheilijat mukaan yleiseen järjestelmään. Yleisessä järjestelmässä tapaturmavakuuttamisen hinta vähintään tuplaantuisi nykyisestä ja eläkkeiden osalta työnantajien kulut nousisivat 4,5%:sta 17,38%:aan. Siirtyminen yleiseen järjestelmään nostaisi siis ammattiurheilijoiden sivukuluja seuroille merkittävästi arviolta n. 40 %:iin palkasta , jolloin oltaisiin jo lähelle Ruotsin tasoa. Samalla myös työntekijöiden pakolliset sivukulut kasvaisivat.   

Pitkällä aikavälillä siirtyminen yleiseen järjestelmään voisi edelleen olla urheilijoiden kannalta hyvä asia, mutta merkittävä taloudellinen haaste työnantajille. Nyt olisi hyvä löytää ratkaisuja, joilla urheilijan asemaa parannetaan kuitenkaan liiaksi vaarantamatta seurojen toimintakykyä. Tässä hetkessä Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ajatus on, että urheilijoiden näkökulmasta kohti yhdenvertaisempaa asemaa muihin ammatteihin nähden tulisi siirtyä niin, että seurat maksaisivat jalkapalloilijan työstä suunnilleen samat prosentit sivukuluja (n. 20-25%), kun tällä hetkellä maksetaan muiden ammattien työntekijöiden työstä.  

Kokemukset osoittavat, ettei urheilijoiden oikeuksien turvaamista voi jättää yksin lajiliittojen vastuulle. Viime kädessä lainsäädäntö tuo urheilijoille vahvimman turvan. Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että: ”Hallitus korjaa urheilijoiden sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan puutteita.” Asia on vahvistettu sekä puoliväliriihen pöytäkirjamerkinnöissä (4/2025), että budjettiriihen pöytäkirjamerkinnöissä, missä todettiin erillisen ”Urheilijoiden sosioekonominen asema” -otsikon alla seuraavasti: ”Selvitetään urheilijoiden sosioekonomisen aseman vahvistamiseksi mahdollisuudet korjata urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusjärjestelmää, mukaan lukien urheilija-apurahojen eläkevakuuttaminen ja urheilijarahaston tulouttamisen enimmäisaikarajan poistaminen.” 

Kirjaukset ovat hyviä ja nyt tarvitaan nopeita toimenpiteitä. Urheilijoiden asemaa laajasti parantava kokonaisuudistus on tehtävä nyt nopealla aikataululla hallitusohjelman mukaisesti.   

 

Kysyttävää, ota yhteyttä! 
Panu Autio 
toiminnanjohtaja 
Jalkapallon Pelaajayhdistys 
panu.autio@jpy.fi 
+358407022710 

 

 

Urheilijoiden sosioekonomiseen asemaan liittyvää problematiikkaa on puitu laajemmin esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa ammattiurheilijoiden sosiaaliturvaa käsittelevässä raportissa vuonna 2013 sekä Liikuntapoliittisen koordinaatioelimen alatyöryhmän loppuraportissa.