Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
5.2.2024

Sopimuksettomien leiri keräsi kiitosta

Jalkapallon Pelaajayhdistys järjesti tammikuun lopussa jälleen sopimuksettomille pelaajille leiritykset.


Topi Järvinen on pelannut kolme edellistä kautta Gnistanissa.

Topi Järvinen oli molemmilla tammikuun leireillä mukana.

- Hyvä fiilis jäi jälleen kerran. On oikein mainio juttu, kun näitä järjestetään sopimuksettomille pelaajille, Järvinen kertoo.

Pelaajalle sopimuksettomuus tuo omat haasteensa. Tulevasta ei ole tietoa ja harjoittelun joutuu pääasiassa tekemään omatoimisesti.

- Nyt sai pari viikkoa tehokasta joukkueharjoittelua. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin treenata yksin. Pelasimme myös kaksi peliä ja niistä sai toki oman hyötynsä myös.

Järvinen on jo kokenut sopimuksettomien leirille osallistuja.

- Tämä taisi olla neljäs kerta, kun olin mukana.

29-vuotias Järvinen on pelannut kolme edellistä kautta Gnistanissa.

- Tällä hetkellä ei joukkuetta tosiaan ole. Pari pientä yhteydenottoa on tullut, mutta muuten vähän hiljaista.

Järvinen asuu Helsingissä. Uuden joukkueen hän toivoo löytyvän pääkaupunkiseudulta.

- Tässä iässä se ei ole enää ihan helppo yhtälö lähteä mihin vaan. Täällä on kuitenkin tyttöystävä ja koira sekä koulu vielä kesken. Mutta toki avoin olen kaikelle, Järvinen kertoo.

Järvinen opiskelee Haaga-Heliassa tradenomiksi.

- Ensi jouluna olisi tavoite valmistua.

Vertaistukea pelaajilta

Sopimuksettomien pelaajien leirillä kaikki pelaajat ovat samassa tilanteessa, joten vertaistuki muilta on tärkeässä asemassa.

Tämän vuoden leirillä pelaajille oli puhumassa myös Kasper Hämäläinen.

- "Kappe" kertoi yleisesti omasta urastaan ja uraan liittyvistä epävarmuustekijöistä. Hän on myös ollut tilanteessa, että seuraavasta joukkueesta ja tulevasta ei ole tietoa, JPY:n Aku Tervaniemi kertoo.

Tervaniemen mukaan pelaajilta tulee hyvää palautetta leireistä.

- Näitä on järjestetty jo vuosia. Palaute on hyvää ja leiri koetaan tärkeäksi. Parin viikon joukkueharjoittelu valmistaa hyvin tulevaan sopimukseen tai tryout-jaksoon.

- Keräsimme taas palautetta pelaajilta ja haluamme joka vuosi kehittää tapahtumaa entisestään.

Halsti valmentajana

Sopimuksettomien pelaajien joukkueen valmentajina toimivat John Allen ja Markus Halsti.

- Sen verran kilpailuhenkinen olen, että tottakai kaksi peliä ja kaksi häviötä ei ollut se tuloksellinen lopputulos, jota toivoimme. Pelien ja harjoitusten yleisilme oli kuitenkin todella hyvä, Halsti kertoo.

- Jokainen yksilö halusi tietysti näyttää parasta osaamistaan, joten asenne oli kohdillaan mutta ylilyönneiltä kuitenkin säästyttiin. Siihen olin kyllä itse todella tyytyväinen, valmentaja jatkoi.

Leiritykset tarjosivat sopimuksettomille pelaajille hyvän paikan harjoitella yhdessä ja valmistautua mahdolliseen tryout-jaksoon tai sopimukseen uuden joukkueen kanssa.

- Iso hatunnosto pelaajille niin leiriin- kuin harjoituksiinvalmistautumisesta. Kundit painoi molempina viikkoina kolmeen päivään neljät kovat treenit ja sen lisäksi vielä peli, joten leirit ei todellakaan olleet fyysisesti helppoja - etenkään kun pelaajat olivat olleet kuukauden ilman joukkueharjoituksia, Halsti sanoi.

Halsti nosti myös esiin vertaistuen muiden samassa tilanteessa olevien pelaajien kanssa. 

- Urheillullisen annin lisäksi näen erittäin tärkeänä asiana sen, että pelaajat pääsevät viettämään aikaa sekä jakamaan fiiliksiä muiden samassa tilanteessa olevien pelaajien kanssa. Vaikka sopimuksettomuus kuuluu ammattiin, niin se on vaikeata olla tietämättä miltä oma lähitulevaisuus näyttää.

Leirien pelaajat
Leiri 1
Leiri 2

Katso ottelut tästä
JPY - SalPa
JPY - Inter/2