Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
15.6.2022

Uran loppuminen voi olla ammatti­urheilijalle karu tilanne

Ammattiurheilijan siirtyminen kilpauran jälkeiseen aikaan helpottuu, kun hän uskaltautuu jo uran aikana urheilukuplan ulkopuolelle, kirjoittaa Huuhkajien pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv ensimmäisessä Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Sparv korostaa, että ammattilaisuran päättyminen on liian monelle pelaajalle liian radikaali muutos, joka voi aiheuttaa ongelmia elämään. 

- On muun muassa käynyt ilmi, että yli 30 prosenttia ammattijalkapalloilijoista eroaa kumppanistaan vuoden sisällä uran päättymisestä ja että yli 60 prosenttia NBA-koripalloilijoista tekee konkurssin viiden vuoden sisällä viimeisestä ottelustaan. Erään raportin mukaan 45 prosenttia entisistä huippu-urheilijoista kärsii masennuksesta. Näiden tulosten pitäisi herättää ajatuksia kaikissa, jotka toimivat tavalla tai toisella urheilun parissa, Sparv kirjoittaa.

Sparv kirjoittaa, että urheilijan on jo uran aikana yritettävä miettiä tulevaisuuttaan ja pohtia myös kentän ulkopuolista elämää.

- Huipputasolla urheilijan identiteetti usein kytkeytyy urheilusuorituksiin, mikä voi estää urheilun ulkopuolisen identiteetin kehittymisen. Jos identiteetin rakentaa pelkän urheilun varaan, joutuu helposti ongelmiin, kun tapahtuu loukkaantumisia tai kun lopettamisen hetki koittaa.

- Myös urheilijoilla itsellään on vastuu: meidän on uskaltauduttava urheilukuplan ulkopuolelle.

Lue koko kolumni täältä.