Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
1.12.2019

Ykkösen paras Maiju Hirvonen: "Nautin pelaamisesta uudella pelipaikalla"

HPS:n Maiju Hirvonen äänestettiin pelaajien toimesta naisten Ykkösen parhaaksi pelaajaksi.

Hirvonen siirtyi täksi kaudeksi Ykköseen ja HPS:n riveihin. Hänen meriittilistansa on komea, sillä tililtä löytyy muun muassa viisi Suomen mestaruutta, neljä Suomen Cupin voittoa sekä A-maaotteluita. Siitä huolimatta valinta Ykkösen vuoden pelaajaksi tuli pienenä yllätyksenä.

– Oli kyllä tosi iso yllätys. Pelasin kuitenkin uudella pelipaikalla kauden. En oikein osannut ajatella tällaista palkintoa. Vielä, kun kanssapelaajat äänestivät tätä, niin vastustajatkin ovat pitäneet minun pelistäni, Hirvonen heittää.

Hirvonen on totuttu näkemään topparilinjassa, mutta menneellä kaudella hän nousi keskikentälle hyökkäävämpään rooliin. Jälki olikin tehokasta, kun hän viimeisteli kauden aikana peräti 18 maalia.

– Ylempänä pelaaminen on aina houkutellut. Nyt oli valmentaja, jonka mielestä ominaisuuteni sopivat hyökkäävämpään rooliin. Nautin pelaamisesta uudella pelipaikalla ja pääsin oppimaan paljon uusia asioita.

Hirvonen on kautta aikain toiseksi eniten Naisten Liigan otteluita pelannut pelaaja 249 ottelulla, mutta päätti jättää liigakentät viime kauden jälkeen siirtyessään Ykköseen.

– Valmistuin kaksi vuotta sitten Aalto-yliopistosta ja työt ovat alkaneet viemään sen verran aikaa. Lisäksi reissaan myös töiden puolesta jonkin verran, ja jos joskus joutuu jättämään treenit väliin, niin Ykkösessä se ei ole niin vaarallista.

Hirvosen mukaan myös pelipaikan vaihdos vaikutti omalta osaltaan päätökseen.

– En nähnyt, että topparina voisin mennä eteenpäin ja jotain puuttui. En kehittynyt enää niin kuin olisin halunnut.

HPS taisteli vielä nousupaikoista kauden loppupuolelle saakka, mutta jäi lopulta kolmanneksi. Kausi oli Hirvosen mukaan kuitenkin onnistunut.

– Sarjassa oli yllättävän isot tasoerot. Pystyimme pelaamaan koko kauden laajalla ringillä ja meillä oli koko ajan tosi hyvä meininki ja kivaa. Se vaikutti myös siihen, että tuli hyvää tulosta. Meillä oli hyvä ja nousujohteinen kausi ja siitä kertoo myös se, että pystyimme voittamaan loppukaudesta molemmat PK:t.

Palaaminen Naisten Liigaan pelaamaan ei kuitenkaan houkuttele Ykkösen vuoden pelaajaa.

– Ei oikein tällä hetkellä. Tykkäsin olla HPS:ssa ja ensi vuonna taistellaan toivottavasti taas noususta. Mielestäni kehityin tällä kaudella enemmän kuin vähään aikaan. HPS on hyvä paikka pelata myös toinen kausi. Nautin pelaamisesta tosi paljon ja luottoa löytyi sekä rooli joka sopii minulle, Hirvonen miettii.