Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
2.11.2026

FIFA DRC ratkaisi Futsal-liigaseuran ja pelaajan välisen kiistan pelaajan eduksi

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen avustama futsalpelaaja Sergei Pichugin on saanut ratkaisun sopimusriidassaan FC Kemin kanssa. FIFA:n riidanratkaisuelin DRC (Dispute Resolution Chamber) velvoitti lokakuussa antamallaan päätöksellä seuran maksamaan pelaajalle maksamatta jääneet palkkasaatavat korkoineen. 

Pichugin saapui Suomeen ja aloitti FC Kemissä vuonna 2023. Tammikuussa 2024 pelaaja ja seura allekirjoittivat toukokuuhun 2026 ulottuvan pelaajasopimuksen. Myöhemmin osapuolet allekirjoittivat uuden sopimuksen, jonka voimassaolo päättyi jo toukokuussa 2025 ja jonka taloudelliset ehdot olivat aikaisempaa heikommat. Sopimusten keskinäisestä suhteesta ja uuden sopimuksen tekemiseen johtaneista olosuhteista syntyi erimielisyys.  

 Pelaajan mukaan uuden sopimuksen allekirjoittamista oli perusteltu Palloliiton rekisteröintivaatimuksilla. Hän katsoi aikaisemman sopimuksen olevan edelleen voimassa ja kertoi palkkojen jääneen maksamatta useilta kuukausilta. Tilanne vaikeutti hänen toimeentuloaan ja pakotti hänet hankkimaan tuloja muusta työstä elättääkseen itsensä ja perheensä. 

FC Kemi puolestaan katsoi sopimuksen päättyneen keväällä 2025 ja ilmoitti kansallisessa kurinpitomenettelyssä maksaneensa sovitut palkat asianmukaisesti. Palkkojen maksamatta jääminen vaikutti Pichuginin mukaan hänen ja hänen perheensä toimeentuloon, ja hän hankki pelaamisen ohella tuloja muusta työstä. 

– Tulin Suomeen pelaamaan futsalia ja rakentamaan arkea perheeni kanssa. Kun sovittuja palkkoja ei maksettu, jouduin miettimään pelaamisen lisäksi jatkuvasti toimeentuloamme. Tämä päätös on minulle tärkeä. Olen kiitollinen pelaajayhdistyksen tuesta siinä, etten ole joutunut selvittämään asiaa yksin ja erityisesti haluan kiittää Jyri Paasosta erittäin ammattimaisesta sekä perusteellisesta avusta, Pichugin sanoo. 

Pelaajayhdistys ryhtyi selvittämään asiaa kesällä 2025. Kun sovinnollista ratkaisua ei löytynyt, pelaajan vaatimukset saatettiin FIFA:n ratkaistaviksi. 

Asiaa käsiteltiin myös kotimaisissa menettelyissä 

Ennen FIFA:n ratkaisua asiaa käsiteltiin myös Palloliiton kurinpidossa ja Urheilun oikeusturvalautakunnassa. 

Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätöksessä tosiasiallinen palkanmaksu rajattiin arvioinnin ulkopuolelle ja tarkastelu kohdistui sopimusten muodollisiin edellytyksiin. Päätöksessä arvioitiin esimerkiksi sitä, oliko sopimuksessa sovittu vaaditusta minimipalkasta. Seuralle ei määrätty kurinpitoseuraamusta. 

Urheilun oikeusturvalautakunta hylkäsi pelaajan valituksen. Lautakunta viittasi perusteluissaan siihen, ettei asiassa ollut esitetty esimerkiksi ulkopuolisen ratkaisuelimen päätöstä pelaajasopimus- tai työsuhdekiistaan. Se totesi pelaajan väitteiden jääneen väitteen tasolle ja tapahtumien epäselviksi. 

FIFA DRC on nyt antanut ratkaisunsa pelaajan ja seuran välisessä riidassa ja vahvistanut FC Kemin maksuvelvollisuuden hyväksyttyjen palkkasaatavien osalta. Pelaajaa FIFA-menettelyssä edusti JPY:n oikeudellinen asiantuntija Jyri Paasonen. 

– Pelaajan kannalta tämä on hyvä ja konkreettinen tulos. Palkkasaatavien olemassaolo on nyt ratkaistu siinä erillisessä menettelyssä, johon kansallisissa päätöksissä viitattiin. Pelaajan suojaksi ei riitä, että sopimus on paperilla asianmukainen, jos sen keskeisiä velvoitteita ei käytännössä täytetä. FIFA:n ratkaisu ei kuitenkaan kumoa kotimaisia kurinpitopäätöksiä. Kansallisissa menettelyissä arvioitiin kurinpidollista vastuuta, kun taas DRC ratkaisi pelaajan ja seuran välistä työsuhderiitaa, kertoo Paasonen. 

Maksamatta jättäminen voi johtaa rekisteröintikieltoon 

Päätöksen mukaan FC Kemin on maksettava saatavat korkoineen 45 päivän kuluessa tiedoksiannosta. Jos koko määrää ei makseta määräajassa, pelaaja voi pyytää FIFA:lta uusien pelaajien rekisteröintikiellon täytäntöönpanoa. Kielto koskee sekä kansallisia että kansainvälisiä rekisteröintejä ja on voimassa maksamiseen asti, kuitenkin enintään kolme kokonaista ja peräkkäistä rekisteröintijaksoa. 

Asia on merkityksellinen myös seurojen lisenssivelvoitteiden näkökulmasta. Palloliiton lisenssimääräykset edellyttävät, ettei seuralla ole erääntyneitä, selviä ja riidattomia palkkavelkoja pelaajilleen tai muille työntekijöille. Seurojen on lisäksi kyettävä osoittamaan maksukykynsä ja taloudellinen vakautensa kilpailukauden aikana. 

Pelaajayhdistyksen tavoitteena on ensisijaisesti ratkaista pelaajien ja seurojen väliset erimielisyydet neuvottelemalla. Tarvittaessa yhdistys tukee pelaajaa myös asian viemisessä oikeudelliseen menettelyyn. 

– Ratkaisu on tärkeä askel, mutta pelaajan näkökulmasta asia ei pääty tähän päätökseen. Olennaista on, että hän myös saa hänelle kuuluvat rahat. Pelaajayhdistyksen tehtävä on tukea jäseniään koko prosessin ajan. Toivomme, että tämä tapaus rohkaisee myös muita pelaajia hakemaan apua ajoissa, jos palkat jäävät maksamatta tai sopimuksiin liittyy epäselvyyksiä. Pelaajan ei tarvitse selvittää näitä asioita yksin, Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Panu Autio.