Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
7.12.2018

Nousuhaave ajoi Henri Mynttiä eteenpäin – uran jatko vielä auki

KPV palasi kauden päätteeksi takaisin liigakartalle lähes 30 vuoden tauon jälkeen, kun se voitti liigakarsinnoissa TPS:n vierasmaalisäännöllä. Yksi KPV:n kulmakivistä on vuosien ajan ollut seuran oma kasvatti Henri Myntti, jonka unelma kasvattiseuran pelaamisesta Veikkausliigassa vihdoin toteutui.

Myntti myöntää tunteiden olleen pinnassa loppuvihellyksen kuultuaan Veritas Stadionilla.

- Se tuntui aika epätodelliselta. Tässä on viimeisen muutaman vuoden ajan yritetty tosissaan päästä ylöspäin. Tuli tunne, että olemme nyt onnistuneet. Se oli huikea fiilis. Iso juttu sekä itselleni, seuralle että kaupungille, Myntti palaa nousutunnelmiin.

KPV pelasi pääsarjatasolla viimeksi vuonna 1990 ja seuran menestysvuodet osuvat 1960-70 luvun vaihteeseen, kun se voitti yhteensä neljä mitalia, kruununa vuoden 1969 mestaruus. Menestysvuosien henki elää edelleenkin vahvasti Kokkolassa, sillä useita kulta-aikojen pelaajia on ollut vuosien varrella mukana seuran toiminnassa jollain tasolla ja legendoja näkyy edelleen sekä seuraamassa harjoituksia että joukkueen otteita pelikatsomossa.

- Tämä on jokaiselle heillekin iso juttu ja helpotuksen huokaus. Jossain vaiheessa pääsarjassa pelaaminen tuntui aika kaukaiselta haaveelta. Tämä nousu on myös heille.

Myntin isä Kent oli yksi menestysvuosien ikoneista, mutta hän menehtyi pitkän sairauden jälkeen viime vuoden lopulla. Joukkue muisti nousun jälkeen legendojaan käymällä muun muassa tervehtimässä joukkueen pitkäaikaista mestaruusvahti Gunnar Isosaarta sekä kunnioittamassa Kent Myntin muistoa hänen haudallaan. Nousu oli siis monessa mielessä Myntille vaikuttava kokemus.

- Itselleni se oli erittäin tunteellinen. Isä sairasti pitkään ja monta kertaa juttelimme, että olisi hienoa nähdä KPV vielä liigassa. Häneltä jäi se valitettavasti tällä puolella näkemättä.

Myntti on toiminut aiemmin myös KPV:n päävalmentajana ja pääsi nyt pelikentän puolella avittamaan joukkuetta kohti unelmaa. Matka oli pitkä, mutta sen väärti.

- Kyllä se tuntui jo joltain, kun nousimme Kakkosesta Ykköseen. Pääsimme silloin taas vähän enemmän ihmisten tietoisuuteen. On iso saavutus saada joukkue taas pääsarjaan lähes 30 vuoden tauon jälkeen ja sen takia tätä hommaa on viety eteenpäin.

Nousu jättää Kokkolaan jälkensä myös muuten kuin pelkästään uutena lukuna historiankirjoihin. Keskuskenttä on auttamatta jäänyt kehityksen kulusta jälkeen, mutta nousun myötä kaupunki aikoo satsata jatkossa entistä enemmän olosuhteisiin.

- Näen parannusten olevan tärkein asia tässä nousussa. Kokkola on jalkapallokaupunki ja jalkapallossa on eniten junioripelaajia. Harjoitusolosuhteet ovat ihan hyvät, mutta peliolosuhteet ovat vuosia jäljessä. Se tarvitsi sen paikan pääsarjassa, että niitä alettiin laittamaan kuntoon. Nyt tulevat väliaikaisratkaisut ovat hyvä alku, mutta toiveissa olisi isompi projekti, jolla saataisiin tänne kunnon jalkapallokenttä.

Uran jatko vielä auki

36-vuotias Myntti on viimeiset neljä vuotta käynyt töissä pelaamisen ohella ja uran jatko on vielä harkinnassa. Liigakokemusta häneltä löytyy muun muassa FF Jarosta, FC Hämeenlinnasta ja Tampere Unitedista, jonka riveissä hän voitti myös maalikuninkuuden kaudella 2008. Ulkomailta on kertynyt kokemusta Norjasta Tromssasta sekä Saksasta Hansa Rostockista. Paluu Veikkausliigaan kutkuttelee mielessä, mutta hän ei aio pitää kiirettä päätöksensä kanssa.

- Töiden kanssa on ollut omat haasteensa ja välillä on ollut aika rankkaa. Toistaiseksi kuitenkin sekä KPV että työnantaja ovat tarvittaessa joustaneet. En osaa vielä täysin sanoa jatkuuko ura vielä. Oma motivaatio on se isoin tekijä. Se tärkein tuli nyt saavutettua nousun myötä ja se ajoi minua viime vuodet. Olen ottanut sen asenteen, että puhallan nyt kaiken ensin ulos ja sen jälkeen selvällä päällä katsotaan mitä teen. Toisaalta kyllä se vähän houkuttelisi, mutten koe että minulta puuttuu mitään eikä minulla ole sen suhteen omia tavoitteita. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan, Myntti valottaa uransa jatkoa.