Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
5.10.2015

OPS purki yksipuolisesti serbialaiskaksikon sopimukset

Serbialaiset Vladimir Nikitović, 35 ja Ivica Milutinovi, 31, tekivät keväällä pelaajasopimukset Kakkosessa pelaavan OPS:n kanssa, mutta asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan

 
Serbialaiskaksikko viihtyi hyvin keväällä Oulussa, mutta sen jälkeen alkoivat vaikeudet.
 
- Tulimme Suomeen pelaamaan ja nauttimaan. Olin kuullut pelikaverini kautta paljon hyvää Suomesta. Kaikki alkoi hyvin, Ivica Milutinovi kertoo.
 
Kesällä Ivica Milutinovi loukkaantui.
 
- Siitä alkoivat ongelmat. OPS:n Miika Juntunen pakotti minut koko ajan pelaamaan. Halusin auttaa tietenkin joukkuetta, mutta kivut olivat todella isot.
 
- Juntunen uhkaili, että hän lähettää meidät kotiin, jos emme pelaa. Oli pakko pelata, vaikka olin loukkaantunut. Polvi leikattiin elokuussa, Milutinovi kertoo.
 
Jalkapallon kakkosessa pelaava Oulun Palloseuran purki kahden serbialaispelaajan sopimukset syyskuun alussa. Sopimusten purkaminen ja niiden jälkeiset tapahtumat johtivat lopulta siihen, että pelaajat tekivät seurasta poliisille tutkintapyynnön. Perjantaina seuran edustajat tekivät puolestaan pelaajista tutkintapyynnön heidän julkaistuaan netissä videon, jossa seuran edustajat tyhjentävät pelaajien asuntoa yhdessä Miika Juntusen kanssa.
 
- Hän (Juntunen) purki meidän sopimukset yksipuolisesti. Hän ilmoitti, että meidän on lähdettävä pois Suomesta. Lopulta hän haki asunnostamme kaikki tavarat ja huonekalut pois ja nukuimme viimeiset yöt lattialla, Ivica Milutinovi kertaa viimeisistä kokemuksista OPS:ssä ja toivoo, ettei näin tapahdu enää kenellekään pelaajalle.
 
Jalkapallon Pelaajayhdistyksen kanta asiaan on selvä.
 
- Miika Juntunen on tehnyt täysin järjestelmällistä ulkomaalaispelaajien ala-arvoista kohtelua jo usean vuoden ajan. Palkanmaksussa on ollut jatkuvia viivästyksiä, maksamattomista palkoista on tehty perusteettomia vähennyksiä ja pelaajasopimuksia on purettu yksipuolisesti. Tämä asia on ilmiselvä asia meille, kaikille jalkapalloa Oulussa seuraaville ja Palloliiton johdolle sekä OPS:ssä olleille pelaajille. Emme voi suositella kenellekään ulkomaalaispelaajalle pelaamista tai sopimuksen tekoa OPS:n kanssa, toiminnanjohtaja Markus Juhola sanoo.
 
Jutut YLE:ssä