Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
8.7.2024

Simo Roiha miesten Ykkösen kuukauden pelaaja

RoPS:n Simo Roiha on äänestetty pelaajien toimesta miesten Ykkösen kesäkuun kuukauden pelaajaksi.

RoPS urakoi kesäkuun aikana peräti kuusi ottelua, josta saldona oli kolme voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota. Roiha johdatti omiaan kolmella maalilla. 

- Tosi hyvät fiilikset. Mukava saada tällainen valinta - varsinkin, kun se tulee pelaajien toimesta. Tämä oli koko joukkueelta ihan hyvä kuukausi, ja joukkueen menestyessä hyvin, niin myös yksilöt nousevat esiin. Täytyy antaa pelikavereille näin myös hirveän isot kiitokset, Roiha kiittelee. 

33-vuotiaalla Roihalla löytyy kokemusta myös hieman isommista kentistä. Viime kaudella hän pelasi Veikkausliigaa KTP:ssä ja Veikkausliigakokemusta löytyy myös RoPS:n ja KPV:n paidasta. Kolmen edellä mainitun lisäksi hän on pelannut Ykkösliigan tasolla myös TPS:ssa. 

Täksi kaudeksi Roiha päätti palata takaisin kotimaisemiin. 

- Avovaimoni ja minun perheet ovat molemmat Rovaniemeltä. Minulla on myös täällä opinnot kesken ja olisi tarkoitus viedä ne loppuun. Samalla RoPS:lla on aina etulyöntiasema muihin seuroihin, kun se on kasvattajaseurani. Täällä oli paras paketti tarjolla tällä hetkellä, Roiha kertoo paluunsa syistä. 

RoPS on tekemässä uutta nousua kohti kansallista huippua. Koko seuran kohtalo on ollut pahimmillaan vaakalaudalla, mutta nyt sille puhalletaan uutta ilmaa ja pyritään rakentamaan vakaalle pohjalle. Työtä on vielä paljon, mutta Roihan mukaan hyviä merkkejä on ilmassa. 

Kesäkuussa RoPS järjesti muun muassa Yöttömän yön ottelua, jota oli seuraamassa lähes tuhat ihmistä ja tilaisuuteen oli kutsuttu entisiä seuralegendoja. 

- RoPS:ssa on hyvä virinä päällä ja Yöttömän yön ottelu oli hieno tapahtuma ja kiva, että tuloskin oli siinä hyvä. Seurassa puhaltavat nyt vähän uudet tuulet ja saa nähdä miten käy ja saadaanko talousvaikeudet selätettyä. Vähän on sellainen odottava tunnelma ja saa nähdä mihin suuntaan tämä lähtee tuulemaan. 

RoPS:lla on nuori joukkue ja se on parantanut esityksiään kauden edetessä. Se on noussut sarjassa seitsemänneksi aivan yläloppusarjan tuntumaan. 

- Kentällä on mennyt tuloksellisesti kohtalaisesti. Nyt olemme jo lähellä yläloppusarjaa ja olemme koko ajan kehittäneet peliämme, Roiha arvioi. 

Roiha toimii myös joukkueensa kapteenina ja on siinäkin mielessä isossa roolissa joukkueessa. 

- Tämä on ollut vähän tällaista kapteeniuden harjoittelua. Olen ennenkin yrittänyt auttaa nuorempia pelaajia, mutta tässä on lisäksi vähän eri työnkuva. Pelillisesti täytyy olla ihan tyytyväinen miten itsellä on mennyt. Ennen kautta joukkueen ensisijainen tavoite oli säilyä sarjassa, mutta nyt kauden edetessä top6-sijoitus olisi hieno. Omaamme siihen ihan hyvät mahdollisuudet. 

- Omalta osaltani yritän piiskata joukkuetta, että pääsemme siihen tavoitteeseen ja kehitämme peliämme. Olen aina ollut sellainen, joka mielellään opettaa ja opastaa nuorempia pelaajia ja auttaa heitä kehittymään. Yritän auttaa kehittämään, jotta pääsevät sitten eteenpäin urallaan, Roiha avaa.