Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
22.10.2020

Uusi kunniajäsen: Pietari Holopainen

Pietari Holopainen nimettiin Jalkapallon Pelaajayhdistyksen uudeksi kunniajäseneksi.


Pietari Holopainen KuPS:n paidassa kaudella 2012. (Kuva Juha Tamminen)

Jalkapallon Pelaajayhdistys nimesi syksyllä viisi uutta kunniajäsentä. Esittelyvuorossa uusista kunniajäsenistä on Pietari Holopainen.

Kunniajäsenyyden perusteluna todetaan, että kaikki edellä mainitut ovat omalla toiminnallaan osoittaneet halunsa ja kykynsä toimia jalkapalloilijoiden ja pelaajayhdistyksen parhaaksi. Kaikki toimijat ovat olleet 9.7.1992 perustetussa pelaajayhdistyksen hallituksessa. Kunniajäseniä on nimetty nyt yhteensä 62.

Holopainen lopetti oman peliuransa kauden 2014 jälkeen. Urallaan Holopainen (s.1982) pelasi KuPS:ssa, Hakassa ja MP:ssä. Hän toimi usean vuoden ajan pelaamisen ohessa ja peliuran jälkeen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen hallituksessa.

Holopaisen mukaan hallitustyöskentely antoi paljon oppia, kokemusta ja näkemystä.

- Se antoi ennen kaikkea upeita ystävyyssuhteita ja verkostoja lajin parissa toimivien hienojen ihmisten keskuudessa. Lisäksi se antoi todella vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta, kun sai tehdä yhdessä asioita muiden intohimoisesti lajin eteen toimivien ihmisten kanssa. 

- Itselleni oli myös henkisesti tärkeätä saada olla peliuran lopettamisen jälkeen vielä joitakin vuosia hallitustyössä mukana ja saada yhä olla osana hienoa futisyhteisöä ja antaa myös hieman takaisin lajille ja yhteisölle, jolta oli itse saanut erittäin paljon. JPY:n toiminnassa mukana oleminen antoi myös hyviä valmiuksia ja verkostoja futisuran jälkeiseen työelämään, Holopainen kertoo.

Holopainen korostaa JPY:n tärkeyttä suomalaisen jalkapallon kehitättämisessä.

- Pelaajien ammatillisen aseman kehittäminen, oikeusturvan takaaminen sekä opinto- ja työmahdollisuuksien parantaminen pelaajauran aikana ja sen jälkeen ovat erittäin tärkeitä asioita. Jos pelaajat eivät itse näitä asioita kehitä aktiivisesti, ei kukaan tee sitä meidän puolesta. JPY on paras taho tähän tärkeään työhön.

Holopaisen mukaan olisi tärkeä asia saada pelaajat mukaan aktiivisesti JPY:n toimintaan ja verkostoon.

- Itse heräsin kunnolla Pelaajayhdistyksen työn tärkeyteen vasta pelaajauran loppupuolella. Oli upeaa huomata hallitustyön kautta kaikki se hieno ja pyytetön työ, jota yhdistyksen toiminnassa olevat tekevät. Oma toiveeni on, että mahdollisimman moni pelaaja huomaisi JPY:n hienon työn ja sen tärkeyden, ja tulisi aktiivisesti toimintaan mukaan jo heti ammattilaisuransa ensimmäisinä vuosina. 

Oma peliura Holopaisella päättyi jo kuusi vuotta sitten, mutta jalkapallolla on edelleen iso asema miehen elämässä.

- Oman 4-vuotiaan pojan kanssa nautitaan viikoittain liikkumisen ja futiksen riemusta KuPSin perheliigassa. Olen satunnaisesti myös KuPSin matseissa isännöimässä aitiovieraita KuPSin puolesta. KuPSin matseja ja muutenkin Veikkausliigaa tulee seurattua aika tiiviisti paikan päällä ja Ruudun kautta. Jos omilla lapsilla on aikanaan intoa lajin pariin, niin jonkunlainen rooli junnuvalmennuksessakin KuPSissa kiinnostaa varmasti, Holopainen kertoo. 

Holopainen opiskeli pelaamisen ohessa itsensä kauppatieteiden maisteriksi. 

- Toinen intohimoinen kiinnostuksen kohteeni futiksen lisäksi on hyvin nuoresta asti ollut sijoitusmarkkinat. Opiskelin pelaamisen ohessa kauppatieteiden maisteriksi Itä-Suomen Yliopistosta, tosin hieman normaalia rauhallisempaan tahtiin. Viimeisenä pelivuotenani 2012 aloitin jo pelaamisen ohessa työt sijoitusalalla ja nykyään olen sijoitusjohtajana Nordea Private Bankingissä.

- Aika monesti tapaamiset asiakkaiden kanssa alkavat erinäisillä ajankohtaisilla futispuheilla KuPSin peleistä, Holopainen naurahtaa.