Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
25.11.2023

"Tärkeää aloittaa hyvissä ajoin miettimään uran jälkeistä elämää"

Samu Alanko opiskelee Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolulla.


Alanko aloitti opiskelun viime elokuussa. (Kuva: Juha Tamminen)

Vaasan Palloseurassa pelaavaa Alanko, 25, aloitti opinnot Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolulla viime elokuussa.

- Kuulin tästä opiskeluvaihtoehdosta, kun JPY oli pukukoppivierailulla. Sen jälkeen tutustuin aikaisempiin juttuihin tästä opintopolusta. Ne herättivät omat kiinnostuksen, Alanko kertoo.

Opinnoistaan Haaga-Heliassa ovat aikaisemmin kertoneet muun muassa Juho Kilo, Rasmus Karjalainen ja Sauli Väisänen.

Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolku on koulutuskokonaisuus ja uraohjausohjelma, joka on suunniteltu tehtäväksi ammattiurheilun rinnalla. Mukaan voi tulla myös urheilu-uran päätyttyä.

Opintopolun ydin muodostuu uraohjauksesta, mentoroinnista sekä vahvasti työelämään linkittyvästä opiskelusta. Opintopolun aikana suoritettavien opintopisteiden määrä suunnitellaan oman tilanteesi mukaan. Opintoihin osallistuminen on mahdollista virtuaalisten etäyhteyksien kautta. Aikataulutettuja luentoja ei juurikaan ole.

Jalkapalloilijan opintopolun aikana kehitetään tärkeitä perustaitoja ja -osaamisia, jotka antavat hyvän pohjan mahdolliselle myöhemmälle tutkinto-opiskelulle, esimerkiksi Haaga-Helian tradenomin tai liikunnanohjaajan tutkinnossa.

25-vuotias Alanko ei ole lukion päättymisen jälkeen opiskellut. Nyt oli hyvä aika lisätä omaan ohjelmaan jalkapallon lisäksi myös opiskelua.

- Mielestäni on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin miettimään uran jälkeistä elämää. Nyt kun pystyn jo pikkuhiljaa käynnistelemään opintoja, olen uran loppupuolella jo hyvässä vaiheessa siirtymään työelämään. Silloine ei sitten tarvitse miettiä enää niin paljon, että mitäköhän sitä nyt tekisi, Alanko pohtii.

Jalkapalloilijan opintopolku sopii erinomaisesti jalkapalloon keskittyvälle pelaajalle.

- Jalkapalloilijana on hyvin aikaa joukkueen ja omatoimisen harjoittelun välillä, niin miksi sitä ei käyttäisi hyväksi ja valmistautuisi uran jälkeiseen elämään. Opiskelut voi hoitaa omaan tahtiin, niin ne on helppo yhdistää jalkapalloarkeen.

Haaga-Heliassa jokainen opiskelija etenee omaan tilanteeseensa sopivalla tahdilla.

- Opinnot tehdään täysin omaan tahtiin etänä. Kursseilla on tietyt palautuspäivämäärät, johon mennessä pitää palauttaa kaikki palautettavat tehtävät. Useilla kursseilla on tallennettuja luentoja, joten kotoa opiskelu onnistuu helpommin ja mukavammin.

Alangon ensimmäiset kuukaudet opiskelun parissa ovat sujuneet hyvin.

- Olen saanut opiskeluni purkkiin jo tämän lukukauden osalta ennen kuin kausi päättyi. Näin pystyn nyt nauttimaan lomasta täysillä.

- Opiskelu on mennyt niin, että suunnilleen joka toinen päivä tuli tehtyä jotain, ja sitten vapaapäivinä vielä enemmän. Minulle tämä koulu on sopinut tosi hyvin, kun voin tehdä iltaisin treenien jälkeen tai aamulla ennen treenejä kouluhommia, Alanko kertoo.

Haku tammikuussa 2024 alkavaan koulutukseen päättyy ke 10.1.2024. Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella. Aloitustapaaminen järjestetään Zoom-etäyhteydellä ma 15.1. klo 15 - 17. Myös lukukauden opetus alkaa 15.1.2024.

LISÄTIEDOT:
https://www.haaga-helia.fi/fi/jalkapalloilijan-opintopolku

Lue lisää Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolusta:
Ammattilaisena Saksassa: Juho Kilo pelaa ja opiskelee
Leo Väisänen: "Opiskelu on ollut täydellinen lisä arkeen"
Rasmus Karjalainen: ”Opiskelu tuo hyvää tasapainoa”