Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja

Nykymuotoinen Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys perustettiin vuonna 1992. Pelaajayhdistys julkaisee kesän 2020 aikana juttusarjan, jossa esitellään yhdistyksen eri merkkipaaluja menneiden vuosien varrelta aina tähän päivään asti. Jalkapallon Pelaajayhdistys esittelee juttusarjassa koko JPY:n syntyhistoriaa, kehitystä ja kansainvälistymistä sekä yhdistyksen avainhenkilöitä. Juttusarja nostaa lisäksi esiin yhdistykselle merkittäviä tapahtumia, saavutuksia sekä projekteja. Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen historiaa on koonnut ja kirjoittanut turkulainen historioitsija, filosofian maisteri Petri Lavonen, jonka tekemään tutkimustyöhön juttusarja pohjautuu.

Mika Palmgren toimii edelleen JPY:n lainopillisena neuvonantajana.

Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja

Suomalaisen urheiluelämän juuret ovat syvällä 1800-luvun yhdistystoiminnassa. Maamme ensimmäinen urheiluseura, Segelföreningen i Björneborg (BSF), perustettiin Porissa 26.1.1856. Mainittakoon myös, että esimerkiksi Suomen Palloliitto perustettiin 19. toukokuuta vuonna 1907.

Urheilussa oli pitkään vallalla näkemys, että sen toimintaa sääntelevät vain urheilupiirien itsensä määrittelemät kilpailulliset ja eettiset säännöt. Tätä näkemystä vahvisti suomalaisessa yhdistystoiminnassa vallalla ollut autonomia. Urheilu oli tavallaan oma saarekkeensa, jossa sen sisäisillä säännöillä ja menettelytavoilla torjuttiin sen piirissä turhiksi arvioituja yhteiskunnan muita normeja.

Tämä asetelma säilyi varsin vahvana aina 1980-90-lukujen taitteeseen saakka. Siihen asti muut yhteiskunnan toimintamallit ja juridiset normit pyrittiin edelleen pitämään urheilun ulkopuolella. Muutosta kuitenkin enteilivät kysymykset työntekijän asemasta työntekijänä sekä pelaajasopimusten tulkitseminen työsopimuksiksi. 1980-luvun lopulla tätä kehitystä ei tunnustettu kuitenkaan vielä juridisesti. 

Vielä vuonna 1987 Itä-Suomen hovioikeus teki päätöksen, jonka mukaan urheilijan ei katsottu olevan työsuhteessa edustamaansa seuraan. Ja vielä vuonna 1991 vakuutusoikeus teki päätöksen, että urheilijalla ei ollut työsuhdetta, eikä näin ollen oikeutta työsuhdeperustaiseen tapaturma- ja eläkevakuutukseen.

Erityisesti joukkuelajeissa kehitys oli edennyt siihen suuntaan, että urheilusta oli tullut ammatti. Varsinkin jääkiekkoilijat hankkivat kasvavissa määrin toimeentulonsa pelaamalla. He harjoittivat ammattiaan seurojensa johdolla ja pelaajasopimusten mukaisesti, eli työsuhdetta vastaavalla tavalla. Samanlaista kehitystä tapahtui myös jalkapallon puolella. 1990-luvun alun Suomessa käynnistyi viimeinkin keskustelu urheilijoista myös työntekijöinä.

Pian tämän keskustelun keskiössä oli turkulaisjuristi Mika Palmgren, joka tutki urheiluoikeutta Turun yliopistossa. Hän oivalsi, kuinka huonossa asemassa urheilijat olivat työntekijöinä. Juridinen käänne tapahtui vuonna 1993. Palmgren puolusti tuolloin erästä urheilijaa. Palmgrenin mukaan urheilijan pelaajasopimus oli työsopimus ja korkein oikeus päätyi lopulta samaan lopputulemaan. Tästä seurasi, että seuraavana vuonna myös vakuutusoikeus joutui muuttamaan taannoista kantaansa ja kumoamaan aiemman urheilijan tapaturma- ja eläkevakuutusta koskeneen päätöksensä. 

Nämä urheilijoiden asemaa koskeneet yksittäiset päätökset johtivat kaikkien urheilijoiden asemaa koskeviin lainsäädännöllisiin uudistuksiin. Vuonna 1995 tuli voimaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvaa koskeva asetus, joka muutettiin 1.7. 2000 urheilijoiden sosiaaliturvalaiksi. Urheilijan eläke- ja tapaturmaturva rajattiin kuitenkin tulorajalla koskemaan vain osaa urheilijoista. Vuonna 2001 astui voimaan uusi työsopimuslaki, jonka piirissä oli nyt myös ammattimainen ja ansiotarkoituksessa harjoitettu urheilu.

Näiden tapahtumien siivittämänä myös Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen toiminta sai uutta vauhtia. Uusi puheenjohtaja Petri Jakonen ajoi tarmokkaasti pelaajien edunvalvontaan liittyviä asioita ja työkalupakista löytyi runsaasti uusia ideoita. Pelaajien aseman yleisen kehittämisen rinnalla olivat nousseet heidän työsuhteisiinsa liittyvät oikeudelliset asiat. Jakosen painotti erityisesti eläke-, sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyviä parannuksia. Keskeisiä tavoitteita olivat myös yleisen vuosilomalain noudattaminen sekä lyhyt kesäloma pelikauden sisälle.

Pelaajayhdistys ei halunnut kuitenkaan perinteisen ay-liikkeen roolia, vaan se halusi edistää pelaajien lainsäädännöllistä asemaa yhteistyössä muiden lajiorganisaatioiden kanssa. Siltä puuttui kuitenkin kokonaan oma juridinen asiantuntemus. Mika Palmgren oli siinä vaiheessa jo esiintynyt julkisuudessa urheilijoiden aseman puolestapuhujana ja niinpä Jakonen otti häneen suoraan yhteyttä. Se yhteys poiki lopulta täysin ainutlaatuisen kumppanuuden. Palmgren tarttui tehtävään ja hän aloitti koko Jalkapallon Pelaajayhdistyksen oikeudellisena asiantuntijana sekä lainopillisena neuvonantajana. Tällä historiallisella tiellä ollaan edelleen. Hän on antanut sopimuksissaan vaikeaan asemaan joutuneille pelaajille ilmaista lainopillista apua pian jo 30 vuotta.

LUE AIKAISEMMAT OSAT
OSA 1: Pelaajayhdistyksen alkujuuret johtavat 1970-luvun Tampereelle
OSA 2: Helsinkiläisten vuoro yrittää – 1990-luvun vaihteessa herättiin pysyvästi
OSA 3: Maajoukkuekolmikko aktiivisena – Pelaajayhdistys perustettiin virallisesti vuonna 1992
OSA 4: Tampereen vuoden 1994 kokous käännekohtana – Jakonen ja Koivistoinen uusina primus motoreina
OSA 5: Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja