Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
25.8.2020

JPY:n strategian 11 teesiä vuodelta 2007 – ”Ydin lähtee jäsenistämme”

Nykymuotoinen Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys perustettiin vuonna 1992. Pelaajayhdistys julkaisee kesän 2020 aikana juttusarjan, jossa esitellään yhdistyksen eri merkkipaaluja menneiden vuosien varrelta aina tähän päivään asti. Jalkapallon Pelaajayhdistys esittelee juttusarjassa koko JPY:n syntyhistoriaa, kehitystä ja kansainvälistymistä sekä yhdistyksen avainhenkilöitä. Juttusarja nostaa lisäksi esiin yhdistykselle merkittäviä tapahtumia, saavutuksia sekä projekteja. Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen historiaa on koonnut ja kirjoittanut turkulainen historioitsija, filosofian maisteri Petri Lavonen, jonka tekemään tutkimustyöhön juttusarja pohjautuu.


JPY:n entinen puheenjohtaja Marco Casagrande. (Kuva: Juha Tamminen)

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen strategiatyö valmistui vuonna 2007 ja yhdistyksen tavoitteet kiteytettiin yhdentoista (11) teesin ohjelmaksi. Teesien lopullinen määrä ei ollut sattumaa, vaan yksittäisiä tavoitteita ja toiminnan kulmakiviä löytyi sopivasti täyden jalkapallokentällisen verran.

- Näiden teesien avulla pystymme keskittymään toiminnassamme olennaiseen. Yhdistyksemme resurssit ovat rajalliset ja meidän pitää palvella jäsenistöämme juuri niissä asioissa, jotka heitä eniten koskevat. Tätä kokonaisuutta tukee oma tunnuksemme, pelin ja pelaajan puolella, Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Tero Koskela painotti vuonna 2009.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että asiantuntijoina ovat toimineet myös esimerkiksi Marco Casagrande ja Timo Marjamaa. Casagrande on nykyisin Suomen Palloliiton pääsihteeri ja Marjamaa Veikkausliigan toimitusjohtaja.

Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen 11 teesiä:

1 – Jäsentoiminta
”Kaikki toimintamme ydin lähtee jäsenistämme sekä tietysti heidän etujensa ajamisesta. Koko Pelaajayhdistyksen toiminnan lähtökohtana on olla pelaajan puolella, niin kentällä kuin pelikenttien ulkopuolellakin. Sekä myös pelaajauran jälkeen. Näiden perusasioiden pohjalta luomme sellaisen toimintastrategian, että pystymme parhaalla mahdollisella tavalla edistämään pelaajien asioita.”
Tero Koskela, puheenjohtaja

2 - Lainopillinen neuvonta

”Kaikki jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat ilmaista lainopillista neuvontaa. Tarjoamme myös henkilökohtaista vakuutusneuvontaa sekä tukea esimerkiksi palkka-asioihin liittyvissä ongelmissa. Asioita ei kannata jäädä hautomaan yksin, vaan olla rohkeasti yhteydessä tänne.”
Mika Palmgren, lainopillinen neuvonantaja

3 – Yhteistyösopimukset

”Jotta pelaajayhdistys ja pelaajat voivat vakuuttua siitä, että luvatuista asioista pidetään kiinni, laaditaan yhteistyön muodoista tarkat kirjalliset sopimukset. Sen jälkeen kaikille osapuolille on selvää, missä mennään, jos vaikka syntyisi erimielisyyksiä. Sopimus on vakuus myös siitä, että molemmat osapuolet ovat asioista jo lähtökohtaisesti samaa mieltä.”
Marco Casagrande, puheenjohtaja

4 – FIFPro

”Jos pitkään Suomessa pelanneena ulkomaalaistaustaisena pelaajana tiedän, että kansainvälisillä sopimuksilla pystymme vaikuttamaan pelaajien asemaan myös täällä Suomessa. Kansainvälisessä yhteistyössä.”
Chris Cleaver, hallituksen jäsen

5 – Organisaatio

”Toimintamme lähtökohtana on huippupelaajien edunvalvonta ja yleinen hyvinvointi. Toimimme vain ja ainoastaan jäseniämme varten sekä heidän ehdoillaan. Kansainvälinen kattojärjestö, FIFPro, on maailman suurin yksittäinen urheilijoiden edunvalvontajärjestö ja olemme ylpeinä yksi heidän jäsenyhdistyksistään.”
Markus Juhola, toiminnanjohtaja

6 – Viestintä

”Mikään yhdistys tai järjestö ei ole toimiva yksikkö ilman ammattimaista viestintää. Yhdistyksen pitää pystyä pitämään omat jäsenensä ajan tasalla. Lisäksi yhdistyksen on hallittava myös ulkoinen viestintä niin kumppaneiden kuin mediankin suuntaan. Laadukkaan viestinnän peruspilareita ovat säännöllisyys sekä tasapuolisuus.”
Heikki Möttönen, viestintäpäällikkö

7 – Koulutus

”Opiskelu kannattaa aina, silloinkin kuin toimentulo tulee pääasiassa pelaamisesta. Kannattaa pohtia ja suunnitella hyvissä ajoin myös aktiiviuran jälkeistä aikaa. On myös mahdollista, että ura keskeytyy ennen aikojaan. Pelaajayhdistys tekee myös yhteistyötä monien eri oppilaitosten kanssa ja niiden opinto-ohjelmissa huomioidaan myös rankka pelikausi.”
Juska Savolainen, hallituksen jäsen

8 – Yhteistyökumppanit

”Pelaajayhdistys tekee äärimmäisen tärkeää edunvalvontatyötä pelaajien puolesta. Nikellä on kunnia olla siinä etulinjassa mukana. Nike on varustanut jo vuosia Pelaajayhdistyksen niin kentälle kuin vapaa-ajan rientoihin.”
Petri Pusa, Nike Finland Oy

9 - Suomen Urheilijoiden koulutus- ja ammatinedistämissäätiö

Tärkein tehtävämme on edistää urheilijoiden sopeutumista aktiiviuran jälkeiselle elämäntaipaleelle. Urheilija putoaa liian usein tyhjän päälle uran jälkeen, mutta silloin tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Haluamme tukea urheilijoiden koulutusta uudelle uralle. Hallinnoimme lisäksi urheilijoiden omaa rahastoa, jonne voi sijoittaa aktiiviuran aikaisia palkkoja.”
Mika Rautio, säätiön hallituksen jäsen

10 - Agenttiyhtiö Playernet

”Yhtiön päätarkoitus on auttaa suomalaisia pelaajia kohti kansainvälisiä kenttiä. Yhtiön kaikki osakkeet ovat Pelaajayhdistyksellä, joten on aivan varma asia, että kaikkien pelaajien eduista pidetään loppuun asti kiinni. Pyydä meiltä taustatukea, jos olet lähdössä pelaamaan sinulle ennalta tuntemattomaan maahaan.”
Timo Marjamaa, puheenjohtaja

11 - Yhteiskuntavastuu ja -suhteet

”Pelaajayhdistys haluaa edistää omalla toiminnallaan yhdenvertaisuutta. ”Punainen kortti rasismille” -tapahtumista on tullut jo traditio. Pelaajat näyttävät esimerkeillään mallia myös katsojille tämän äärimmäisen tärkeän asian puolesta. Se on yhteiskuntavastuullisuutta parhaimmillaan.”
Sari Tuunainen, hallituksen jäsen


JPY:n entinen puheenjohtaja Timo Marjamaa. (Kuva: Juha Tamminen)

 

LUE AIKAISEMMAT OSAT:

OSA 1: Pelaajayhdistyksen alkujuuret johtavat 1970-luvun Tampereelle
OSA 2: Helsinkiläisten vuoro yrittää – 1990-luvun vaihteessa herättiin pysyvästi
OSA 3: Maajoukkuekolmikko aktiivisena – Pelaajayhdistys perustettiin virallisesti vuonna 1992
OSA 4: Tampereen vuoden 1994 kokous käännekohtana – Jakonen ja Koivistoinen uusina primus motoreina
OSA 5: Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja
OSA 6: Kohtalokkaita arvovalintoja – Urheilijat jäivät jälkeen muusta työelämän kehityksestä
OSA 7: Tärkeitä juridisia virstanpylväitä – Monet muutokset ovat syntyneet esimerkkitapausten kautta
OSA 8: Uudenlaisia ongelmatilanteita – Edunvalvontakentällä riittää edelleen runsaasti tehtävää
OSA 9: Pelin ja pelaajan puolella – Yhdistyksen toiminta vakiintui, monipuolistui ja kansainvälistyi
OSA 10: Koulutus kannattaa aina – Pelaajille on räätälöity useita eri tutkintomahdollisuuksia
OSA 11: Suomen Pelaajayhdistys liittyi kansainväliseen kattojärjestöön 2001
OSA 12: JPY:n verkostoituminen on tuottanut tulosta
OSA 13: Jalkapallo kuuluu kaikille!
OSA 14: Näytetään punaista korttia rasismille! – Pysyvä osa Pelaajayhdistyksen arvomaailmaa