Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
6.10.2020

JPY tarttui ottelumanipulaatio-ongelmaan – Red Button leviää myös kansainvälisillä kentillä

Nykymuotoinen Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys perustettiin vuonna 1992. Pelaajayhdistys julkaisee kesän 2020 aikana juttusarjan, jossa esitellään yhdistyksen eri merkkipaaluja menneiden vuosien varrelta aina tähän päivään asti. Jalkapallon Pelaajayhdistys esittelee juttusarjassa koko JPY:n syntyhistoriaa, kehitystä ja kansainvälistymistä sekä yhdistyksen avainhenkilöitä. Juttusarja nostaa lisäksi esiin yhdistykselle merkittäviä tapahtumia, saavutuksia sekä projekteja. Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen historiaa on koonnut ja kirjoittanut turkulainen historioitsija, filosofian maisteri Petri Lavonen, jonka tekemään tutkimustyöhön juttusarja pohjautuu.

Ottelumanipulaatio on urheilulle jopa suurempi uhka kuin doping. Suomikaan ei ole manipulaatioiden suhteen mikään lintukoto. Suomesta löytyy ihan lähihistoriasta räikeitä tapauksia, joissa seurat ja yksittäiset pelaajat ovat syyllistyneet ottelutapahtumien manipulointiin. Kaiken toiminnan taustalla on ollut kuitenkin järjestäytynyt rikollisuus.

Vuosina 2008–2011 Jalkapallon Veikkausliigassa ja Ykkösessä tapahtunutta ottelutulosten ja -tapahtumien manipulointia kutsutaan yleisesti suomalaisen jalkapallon vedonlyöntiskandaaliksi. Varsin tuoreessa muistissa on myös kausi 2005, jolloin vantaalaisen AC Allianssin toimintaan liittyi erilaisia epäselvyyksiä.

Ottelumanipulaatiotapaukset ovat poikineet eriasteisia vankeus- ja sakkorangaistuksia niin toiminnan organisoijille kuin seurajohtajille ja pelaajille. Kaikkia tapauksia ei ole tietystikään pystytty selvittämään.

Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistys oli erittäin aktiivisessa roolissa, että ottelumanipulaatioihin liittyviä tapauksia saataisiin selvitettyä. Pelaajayhdistyksessä kuitenkin myös oivallettiin jo hyvissä ajoin, että yksittäiset, yleensä ulkomaalaistaustaiset, pelaajat olivat samalla myös ottelumanipulaatioita organisoivien tahojen uhreja.

Pelaajayhdistyksessä tiedostettiin, että ottelumanipulaatioyritys saattaa koskea ketä tahansa pelaajaa. Ymmärrettiin myös se tosiasia, että tilanne saattaa iskeä päälle aivan yllättäen ja myös lamaannuttaa pelaajan. Uhriksi joutunut pelaaja oli jäänyt aikaisemmin tämän ongelman kanssa aika lailla yksin, mutta nyt asiaan piti keksiä ratkaisu.

Vuonna 2010 avuksi tuli moderni teknologia ja saatiin luotua kehitystyön tuloksena oma Red Button -järjestelmä. Tämä ammattimaiseen turvallisuusajatteluun perustuva järjestelmä luotiin nimenomaan pelaajan oikeuksien turvaamiseksi. Pelaajat latasivat Red Button -sovelluksen matkapuhelimiinsa ja he pystyivät ilmoittamaan mahdollisesta ottelumanipulaatioepäilystä täysin nimettömästi.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksessä siis tiedettiin, että joskus asiat voivat lähteä hyvinkin pienestä virhearvioinnista eteenpäin, ja aivan väärään suuntaan. Luottamuksen takeena oli siis se, että kaikki anonyymisti lähetetyt tiedot käsitellään luottamuksellisesti turvallisuusalan ammattilaisen toimesta. 

- Valitettavasti ongelma on jatkuvasti läsnä. Pelaajiin yritetään edelleen vaikuttaa ja heitä yritetään saada toimimaan petollisesti. Red Buttonin tehtävänä on ehkäistä kaikki se uhka. Pelaajayhdistys on siis oman osansa asian eteen tehnyt. Meidän velvollisuutemme on mennä pukuhuoneisiin ja informoida sekä suojella pelaajia. He ovat vastanneet huutoon käyttämällä sovellusta. Sen jälkeen viranomaisten on aika tehdä työnsä ja ottaa mahdolliset vilpintekijät kiinni sekä rangaista heitä, Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola painottaa.

Jalkapallon pelaajayhdistys korostaa samalla, että ottelumanipulaatioepäily on erittäin suuri uhka pelaajan omalle uralle ja epäilyjä ei voi esittää ilman rikosoikeudellista uhkaa. Epäillyt pelaajat ovat syyttömiä, kunnes heidät todetaan syylliseksi ja se voi tapahtua ainoastaan oikeuslaitoksen toimesta.

- Mitkään seurat, urheilujärjestöt ja liigat eivät voi esittää perusteettomia epäilyjä ilman rikosoikeudellista uhkaa, Juhola vielä korostaa.

Red Button etenee kansainvälisille kentillä

Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola esitteli Red Button -hankkeen kaikille projektissa mukana oleville jäsenmaille Budapestissa jo vuonna 2013. Kaikkien mukana olleiden kahdeksan maan edustajat ottivat hankkeen vastaan äärimmäisen innostuneesti.

Frederique Winia puolestaan johtaa Kansainvälisen Pelaajayhdistyksen, FIFPRO:n, Don’t Fix It -projektia. FIFPRO:n päämajassa Hollannissa on myös kuunneltu ja seurattu suurella mielenkiinnolla suomalaisten omia kokemuksista Red Button -järjestelmästä.

-Tähän mennessä olemme saaneet erittäin positiivista palautetta suomalaisilta kollegoiltamme. Ennen kuin tämä sovellus otetaan käyttöön muissa maissa, meidän on pystyttävä takaamaan pelaajien turvallisuus ja anonymiteetti kaikissa maissa, Winia myönsi vuonna 2013.

Suomalaisen mallin mukaan ilmoitukset vastaanottaa ja käsittelee Suomen Urheilun Eettinen Keskus (SUEK), joka vastaa ottelumanipulaation, dopingin ja katsomoväkivallan kitkemisestä suomalaisessa urheilussa. Vastaavia instansseja löytyy myös muista maista.

Asia lähti etenemään konkreettisesti, kun Kansainvälinen Jalkapalloliitto FIFA ja FIFPRO allekirjoittivat lopulta yhteistyösopimuksen Red Button -sovelluksesta. Tällä hetkellä Red Button leviää FIFPRO:n johdolla maailmanlaajuisesti pelaajille eri maiden kansallisten pelaajayhdistyksen kautta. 

- Olemme erittäin iloisia siitä, että FIFA on suostunut tukemaan Red Button -sovellusta, jonka FIFPRO tarjoaa pelaajien saataville eri maiden pelaajayhdistysten kautta. Olemme vakuuttuneita siitä, että se vahvistaa sekä pelaajien että julkisten viranomaisten asemaa taistelussa otteluiden manipulointiyrityksiä vastaan, FIFPRO:n lainopillinen johtaja Roy Vermeer vahvistaa.

- Red Buttonin kautta pelaajat voivat toimia täysin anonyymisti ja nyt pelaajat voivat ilmoittaa asiasta pelkäämättä, että he vaarantavat itsensä, perheensä tai oman uransa, Vermeer vielä korostaa.

Englantilainen Liverpoolin yliopisto tutki Red Button -sovellusta ja se raportoi vuonna 2019, että sovellus on erittäin turvallinen työkalu ottelumanipulointia vastaan. Professori David Forrest oli johtamassa Liverpoolin yliopiston tutkimusta.

- Voin vakuuttaa pelaajille, että sovelluksen käyttö on turvallista. Puhelimeen ei jää mitään jälkiä siitä, että sillä on tehty raporttia sovelluksen kautta, Forrest vakuuttaa.

Rahapeliriippuvuus tunnustetaan mielenterveysongelmaksi

Pelaajayhdistys muistuttaa samalla, että rinnakkaisena ongelmana mukana kulkee rahapeliriippuvuus. Rahapeliriippuvuus on laskettava addiktiona mielenterveysongelmaksi, jonka on kokenut 2-3 prosenttia Pelaajayhdistyksen jäsenistä, eli huippupelaajista. Kärjistäen voidaan siis sanoa, että jokaisessa pukukopissa on keskimäärin yksi peliriippuvuudesta jollain lailla kärsivä pelaaja.

- Olemme olleet hyvin aktiivisia ottelumanipulaation torjunnassa. Sovellus on levinnyt kansainvälisen jalkapallon parissa, mutta myös muihin lajeihin kuten rugbyyn, käsipalloon, koripalloon ja lentopalloon. Rahapeliriippuvuuden esille tuominen ja tuen tarjoaminen ongelmatilanteissa pelaajille on luontainen jatke pelaajayhdistykselle pukukoppiympäristössä tehtävälle ennaltaehkäisevälle työlle. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Yhä useampi pelaaja on uskaltanut kertoa ongelmistaan, Juhola myöntää.

LUE AIKAISEMMAT OSAT:

OSA 1: Pelaajayhdistyksen alkujuuret johtavat 1970-luvun Tampereelle
OSA 2: Helsinkiläisten vuoro yrittää – 1990-luvun vaihteessa herättiin pysyvästi
OSA 3: Maajoukkuekolmikko aktiivisena – Pelaajayhdistys perustettiin virallisesti vuonna 1992
OSA 4: Tampereen vuoden 1994 kokous käännekohtana – Jakonen ja Koivistoinen uusina primus motoreina
OSA 5: Urheilijoiden työoikeuksien esitaistelija - Mika Palmgrenista pelaajien lainopillinen neuvonantaja
OSA 6: Kohtalokkaita arvovalintoja – Urheilijat jäivät jälkeen muusta työelämän kehityksestä
OSA 7: Tärkeitä juridisia virstanpylväitä – Monet muutokset ovat syntyneet esimerkkitapausten kautta
OSA 8: Uudenlaisia ongelmatilanteita – Edunvalvontakentällä riittää edelleen runsaasti tehtävää
OSA 9: Pelin ja pelaajan puolella – Yhdistyksen toiminta vakiintui, monipuolistui ja kansainvälistyi
OSA 10: Koulutus kannattaa aina – Pelaajille on räätälöity useita eri tutkintomahdollisuuksia
OSA 11: Suomen Pelaajayhdistys liittyi kansainväliseen kattojärjestöön 2001
OSA 12: JPY:n verkostoituminen on tuottanut tulosta
OSA 13: Jalkapallo kuuluu kaikille!
OSA 14: Näytetään punaista korttia rasismille! – Pysyvä osa Pelaajayhdistyksen arvomaailmaa
OSA 15: JPY:n strategian 11 teesiä vuodelta 2007 – ”Ydin lähtee jäsenistämme”
OSA 16: Kohti urheilujohtamisen maailmaa – FIFPRO Online Academy on etäopiskelun edelläkävijä
OSA 17: Kun sopimuksettomien pelaajien turnaus työllisti kaikki – Oslon turnauksesta tuli monivuotinen traditio
OSA 18: Lasse Näsman Cupin pitkät perinteet – Legendaarinen pilkkukisa kuuluu Suomen jalkapallokesään
OSA 19: Visiotyö polkaistaan käyntiin – Kaikki huippusarjojen pelaajat jäseniksi vuoteen 2012 mennessä
OSA 20: Oman säätiön tuki ja turva – Turvallisesti kohti huippu-uran jälkeisiä haasteita